maanantai 28. joulukuuta 2009

Vuoden viimeiset päivät


 Joulu meni mukavasti, rauhoituttiin ja levättiin koko perhe ilman hössötystä ja hoppua. Jouluruokia oli kerrankin sopivasti, kinkkukin on jo melkein kaluttu. Pieniä makuvirheitä nuo sytot aiheuttivat, ei kaikki jouluruuat maistuneet ihan oikeilta, mutta kovasti paljon on syöty kuitenkin.Vaikka joulu onkin odotettu ja mieluisa juhla tässä kesken pimeän vuodenajan, tuntuu silti mukavalta kun pikkuhiljaa elämä palaa arkisiin rytmeihin.
Tästäkin pimeästä ajasta taas vaan selviydyttiin. Nythän alkaa päivä pidetä, aurinko näyttäytyy entistä useammin, pidempään ja lämpimämpänä. Mennään kohti kevättä, ihanaa.

 Kun siirtelin vanhasta kalenterista tärkeät tapahtumat ja syntymäpäivät uuden kalenterin puhtaille sivuille tuli jokavuotinen hämmästys, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Miten tuoreena mielessä ovatkaan sairastumisen alkuvaiheen tutkimukset, leikkaukset ja ajatusten mylläkkä ja siitäkin on jo monta kuukautta.
Noiden viikkojen kalenterisivut olivatkin täynnä lääkäri-, laboratorio- ja röntgenaikoja. Toivottavasti uudesta kalenterista tulee noiden merkintöjen osalta tyhjempi. Menisi tämä viheliäinen tauti ohi näillä hoidoilla, pysyisi ikuisesti poissa. Alkaisi taas normaali elämä.

Yleensä en ole tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia, mutta jos nyt tulevana vuonna pyrkisin elämään entistäkin terveemmin. Liikuntaa voi aina lisätä ja ruokavaliota muuttaa parempaan, vaikka olen ennenkin liikkunut ja syönyt suht terveellisesti parantamisen varaakin on.

Mukavaa vuodenvaihdetta teille!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hyvää joulua kaikille


Täs teil jouluevankeljumi turu murttel

Sihe aikka kävi simmottiski, et keisari Aukustus käski panna koko valtakunnas toime verotukse. See ol ensimmäine kert ja tapahtus sillon ku Quirinius ol seeffinä Syyrias. Kaik meniväkki sit panema nimeäs verolistoihi, jokane oman kaupunkisses.

Nii Joosef lähti kans Kalileast, Nasaretin kaupunkist ja meni verottamisen tähre Juureasse, Daavirin kaupunkki, Peetlehemisse, ku hän kerra kuulus Daaviri sukku. Hän lähti sinne yhres kihlatu morssiammes Marian kans ja see orotti. Ku hee olivas siäl, tuli Marial aika täytte ja hän synnytti poja, esikoises. Hän kapaloitti lapse ja tälläs seime, ku kortteris ei ollu heil tila.

Siäl ol paimeni vahtimas yäl laumatas. Yhtäkki heijä eressäs seisos Herra enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröitti heijät. Hee rupes pelkkämä, mut enkeli sanos heil:
"Älkkä pojap peljäkkä! Mää ilmotan teil ilose uutise, tosi suure ilon koko kansal. Tänäpän teil o Daavirin kaupunkis syntyny Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämmöne on teil merkki: tee löyrätte lapse, ketä makka kapaloissas seimes."

Ja siin samas ol enkeli ympäril suur taivalline sotajoukko, ku ylisti Jumala ja sanos:
"Jumalan on kunnia korkeuksis, maan pääl rauha ihmisil, ketä hän rakasta."

Ku enkelit ol menny takasin taivasse, paimenet sanosiva toisilles: "Nyt Peetlehemisse! Siäl mee nährä, mitä on tapahtunu, minkä Herra meil ilmotti."

Hee lähtiväk kiiruste ja löysivä Maria, Joosefi ja lapse, ketä makas seimes. Ku hee sen näkivä, hee kertosiva, mitä heil oli lapsest sanottu. Kaik ku kuuliva paimenitte sanat, olivak ku puul päähä lyätyi.

Mut Maria pani syrämesses piilo ihan kaik, mitä oli tapahtunu ja tuteras sitä. Paimenet menivät takasi ja kiittivä ja ylistivä Jumala siit, mitä olivak kuullu ja nähny. Kaik ol juur niin ko heil oli sanottu.
-ooo-

Näillä sanoilla haluan toivottaa sinulle oikein rauhallista joulunaikaa ja entistä parempaa uuttavuotta 2010!

Oleilun harjoitus


Kuntokatsaus tänään:
Pientä karheutta kitalaessa, kasvoja turvottaa, tiputuskädessä suoni ja peukalon kynsi kipeänä, reisiluissa ajoittaista kolotusta, jalkojen voimattomuutta, hengästyttää ja sydän jyskyttää tiheälyöntiä pienistä ponnistuksista.
Mutta kaikki melko lievää ja siedettävissä.

Huomaan, että kortisonin vaikutus alkaa hiipua, kun energiataso on vähän notkahtanut loppuviikosta. Mutta jouluvalmistelut onkin jo lähes tehty. On siivottu ja koristeltu kuusi, vain ruokia puuttuu, mutta eihän niillä vielä ole kiire. Kinkkukin paistetaan vasta huomenillalla, lanttulaatikko ostetaan valmiina ja imelytetty perunalaatikko on mieheni pravuuri, hän on tehnyt sen meillä aina ja hyvää tekeekin. Muita laatikoita ei meidän joulupöytään kuulukkaan, meillä ei ole menekkiä porkkana- tai maksalaatikoilla. Kaloihin panostetaan enemmän, mutta nehän saa valmiina kaupasta.

Nyt on ollut aikaa harjoitella oleilua. Yleensä olen taipuvainen jatkuvaan touhuiluun ja suorittamiseen. Jos istahdan alas, mielessä alkaa takoa pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta nyt olen tietoisesti harjoitellut toimettomuutta.
Olen istunut pöydän ääressä kahvimukin kanssa, kuunnellut radiosta joululauluja ja katsellut lumihiutaleiden leijumista maahan. Olen pötkötellyt sohvalla nuuhkien kuusentuoksua ja ihaillut valon heijastusta palloista ja kynttilänliekin lepatusta pöydällä. Olen nauttinut hiljaisuudesta ja rauhasta. Alan oppia.

Lopeta välillä uurastus ja työ,
lauteilla loju ja vettä kiukaalle lyö.
Sivele itsesi hunajalla,
kuningattaren lahjalla ihanalla.
Kiitolliseen mieleen hiljaa vaivu,
onnelliseen oloon rauhassa taivu.

Anna ajatusten rauhassa mennä ja tulla,
oikeus itseäsi hoitaa on sulla.
Mielihyvän tunteessa oikein kelli,
joka hetkestä nauti ja itseäsi helli.


perjantai 18. joulukuuta 2009

Hyvä päivä tänään


Tänään olen jäädytellyt lisää jäälyhtyjä, käynyt kaupungilla ostamassa herkkuja, ommellut saunatuoksupusseja harsokankaasta, tehnyt perheelle ruuat ja siivonnut jäljet. Saanen olla varsin onnellinen, etten tämän tiputuskerran jälkeen pudonnut viikoksi sängynpohjalle, kuten viime tiputuksen jälkeen.
Elämä jatkuu!

Sytytän kynttilöitä tänä jouluna.
Ilon kynttilöitä surusta huolimatta.
Toivon kynttilöitä sinne,
missä on epätoivoa.
Rohkeuden kynttilöitä sinne,
missä pelko aina on lähellä.
Rauhan kynttilöitä
myrskyjen runtelemiin päiviin.
Armon kynttilöitä
helpottamaan raskaita taakkoja.
Rakkauden kynttilöitä
inspiroimaan kaikkea elämistäni.
Kynttilöitä, jotka palavat koko vuoden.
-Howard Thurman

torstai 17. joulukuuta 2009

Viimeinen Taxotere takana


Eilen oli viimeinen Taxotere tiputus, joten sytohoitojen puoliväissä ollaan!
Seuraavat kolme tiputusta annetaan 7.1. 2010 alkaen CEF-hoitona.

Eilen sain taas tuon allergisen reaktion, mutta osasin nyt kertoa alkavista tuntemuksista heti ja sain lääkitykset ajoissa, joten kohtaus ei päässyt vielä pahaksi ja tänään onkin ihan hyvä olo.

Ulkonakin on niin aurinkoisa ja talvisen näköistä mielialaa piristämään. Tosin hyiset mittarilukemat eivät houkuta pitemmälle ulkoilulle, mutta ihana auringon valo tulvii ikkunoista ja tuo energiaa.
Tuota pakkasta kannataa käyttää hyväkseen ja valaa jäälyhtyjä. Minä olen valanut niitä suuriin kattiloihin ja niitä on tehtynä jo kymmenkunta valaisemassa polkuja pihalla.
Jos olisi pihasauna, miten tunnelmallista olisi tepsutella joulusaunaan jäälyhtyjen valaisemaa polkua pitkin.

lauantai 12. joulukuuta 2009

Kuulumisia


Hei

Tätä blogiani en ole nyt niin aktiivisesti päivittänyt, kun ei tämän sairauden tiimoilta ole mitään uutta kerrottavaa. Sen sijaan olen päivitellyt "hömppäblogiani" http://www.tiluntalo.blogspot.com/ :ia,
sinne päivittelen jouluvalmisteluja sun muuta touhuilua. Tämän kuluneen viikon olenkin yrittänyt käyttää hyödyllisesti paketoimalla lahjat, liimailemalla kortit ja laittelemalla joulua muutenkin. Ensi keskiviikkona onkin viimeinen Taxotere-tiputus ja sen jälkeisiin tiputteluihin muuttuu ainekset. Tuota sytohoidon jälkeistä koomatilaa ennakoiden olen koittanut hoidella jouluvalmisteluja pois alta, ettei koomaviikkona tarvitse ottaa stressiä jouluvalmisteluista. voi sitten rauhassa vain harrastaa sohvajoogaa.

Mukavaa lauantaiehtoota teitille!

tiistai 8. joulukuuta 2009

Joulumielen enkeli


Kiitos Leen@lle tästä suloisesta jouluenkelistä!
Toivotaan, että enkeli tekee tehtävänsä ja tuo kaikille hyvän joulumielen ja voimia nauttia joulun tunnelmasta.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Leivontapäivä


Tänään meillä leivottiin. Pojat tekivät pipareita ja minä rahkarusinapullia. Kun pöydät ja tasot pullottivat leipomuksia, mies tuli kotiin kahden munkkipussin kanssa. Kyllä nyt  huusollissa piisaa nisusta.
Täytyy pakastaa nuo omat pullani, ei niitä nyt pysty millään syömään tuoreeltaan.

Meillä käväisi parin päivän pakkaset, tänään taas on tihutellut vettä ja on kuraista. Plääh.
Olotila on ihan hyvä ja käsikin alkaa olla kivuton.
Semmoisia tänään.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Jalkeilla


Eilen puolilta päivin oli kuin verho olisi vedetty päältä pois. Olotila kohentui.

Toki vieläkin käsi, johon sytot tiputettiin on tosi kipeä. Tipan saanut suoni otti nokkiinsa aineista ja on ihan kosketusarka ja suonen voi nähdä punertavana kyynärpäähän asti. Myös kitalaki tuntuu karhealta, muttei onneksi ole mennyt rikki. Muutoin olo on tosiaankin jo parempi. Jaksoin tänään käydä kaupungillakin vähän katselemassa ihmisiä ja joulutunnelmia. Jälkimäistä ei kyllä paljoa ollut havaittavissa sateen kastelemilla kaduilla, mutta ihmisä sentään näkyi.

Täytyy nyt ottaa kaikki irti tästä paranevasta olotilasta ennen seuraavaa tiputuskertaa, jotta saisi jouluvalmistelut tehtyä siihen malliin ( jos seuraavan tiputuksen jälkeen ole taas viikkon kykenevä mihinkään muuhun kuin makoiluun), että olisi kaikki tärkeimmät tehty. Tänä vuonna tuskin alan mitenkään hössäämään joulua, mutta onhan se lapsille tärkeä (miksei minullekin), joten kyllä se tunnelma pitää saada aikaiseksi. Ikkunoiden pesun ja suursiivoukset jätän suosiolla pois, semmoisista en nyt ala huolta kantamaan. Tänä vuonna laitetaan koristeita ja vaihdellaan verhot ilman puunausta.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Pikku hiljaa piristymään päin

Nyt iltasella alkaa olo jo vähän tuntumaan omalta itseltäni. Tiedä sitten veikö tuo allerginen reagtio tai torstain bussiretki voimat, mutta aika fletkua olotilaa on pidellyt. Olen lähinnä heilutellut varpaita ja tuumaillut viisaita vaakatasossa.

Tuo torstain bussiretki oli kyllä muutoin oikein antoisa. Se oli sellainen "akkaten reissu" Muurlan lasitehtaalle. Siellä oli oikein hyvää syötävää, viiniä ja boolia tarjolla. Syöpäsairas Tommy Tabermankin oli siellä signeeraamassa lasituotteitaan ja lukemassa runojaan. En ole häntä ennen livenä kuullut, joten voi olla että hän on ennenkin ollut olemukseltaan samanlainen, mutta vähän väsähtäneen tuntuinen hän minusta oli. Paikalla oli myös Risto-Matti Ratia, hänkin signeerasi lasimaljojaan. Lisäksi kaikista lasituotteista sai 30% alennusta, joten rouvathan kapusivat kotimatkalle bussiin kassit pullottaen lasisia joululahjoja.

Tuolle reissulle tälläydyin ensimmäistä kertaa peruukkiinikin. Aluksi piti sitä vähän bussin ikkunasta peilailla, että onko suorassa ja näyttääkö hyvältä, mutta kyllä se pian alkoi tuntumaan luonnikkaammalta. Tai olihan sisällä vähän sellainen tunne kuin olisi hattu päässä, muttei kukaan kuitenkaan osoitellut sormella, tai hihitellyt selän takana, niin ei kai se peruukki kauheasti erottunut joukosta- tai sitten siellä oli vain niin fiksuja ihmisiä.

Loppuviikon olenkin sitten vedellyt löysiä, kirjaimellisesti. Tänäänkin olen jo ottanut varmastikin kolmet tirsat- mitähän tämän yön nukkumisesta mahtaakaan tulla, kun nyt vasta alkaa piristymään. Taitaa telkusta sentään tulla jotain leffoja.

Taas tuo tuttu nälän tunne on alkanut kalvamaan. Ei tälläkään kertaa ole tullut mitään pahan olon tuntoja, mutta tuo syömisen himo on kokoajan päällä. Tukka harvenee myöskin edelleen ja kasvoja turvottaa ilmeisesti kortisonimäärän ansiosta. Vähän tuo muuttunut ulkonäkö lytistää mielialaa, mutta eiköhän se siitä taas tasoitu.

Hei, käykäähän heittämässä joku sana Tiluntalon arpajaisten kommenttilaatikkoon, niin pääsette osallistumaan arpajaisiin.

Oikein tunnelmallista pikkujouluiltaa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

2. Taxotere tiputus

Tänään toisella Taxotere tiputuksella pääsin taas petipaikalle, kuten ensimmäiselläkin tiputuskerralla. Huoneessa oli pari muutakin tiputuspetiä, joilla makoili lääkitystään saamassa pari vanhempaa rouvaa. Pientä jutustelua vaihdeltiin tv:n katselun lomassa, muttei mitään syvällisempää keskustelua syntynyt. Toinen rouvista hätääntyi kovasti, ehkä enemmän kuin minä itse kun minulle iski allerginen reaktio kesken tiputuksen.

Molemmilla tiputuskerroilla omahoitajani Sari on istunut sängyn vieressä ensimmäiset kymmenen minuuttia Taxoteren tippumisen alussa. Hänellä on valmiiksi vedetyt lääkeruiskut vierellä tuon melko tavallisena tämän lääkkeen yhteydessä tapahtuvan allergisen reaktion varalta. Ensimmäisellä kerralla niitä ei tarvittu, mutta nyt niitä tarvittiin.

Aluksi mainitsin hoitajalleni, että sydän alkaa jyskyttämään aika vauhdilla, sitten iski sellainen kuuma aalto ja pahoinvoinnin tunne. Poskeni ja kaulani lehahtivat tumman punaisiksi ja ympärilläni hääräsi kohta 4 hoitajaa ja lääkäri. Mitattiin verenpainetta, ruiskutettiin kanyyliin pari ruiskullista kortisonia ja allergialääkettä, yksi juoksutti paikalle pyytämääni kaarimaljaa ja lääkäri kyseli oireita. Lääkkeet tehosivat nopeasti ja vointi parani aika pian. Hetken päästä jatkettiin solumyrkyn tiputusta eikä enää tullut mitään oireita. Hoitajien piti vielä rauhoitella naapuripedin rouvaa, ettei hänelle ole oman lääkkeensä kanssa odotettavissa moista reagtiota.

Aikamoinen väsymys seurasi tätä tiputusta. Vedin kotosalla heti parin tunnin tirsat ja taaskin on melko vetämätön olo. Taidan valua tästä sohvalle pötköttelemään.

Ai niin, aivojen magneettikuvauksesen lausunnon mukaan oli päässä kaikki ihan hyvin ja veriarvot kuulemma erinomaiset.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Taas kortisonia

Jälleen on illan kortisonitabletit napattu huomista sytostaattitiputusta varten. Nyt toisella kerralla ei hermostuta, kun tietää mistä on kyse.

Päivällä käväisin labrakokeissa ja pyörähdin samalla kaupungilla ostamassa muutaman joululahjan. Kovasti oli vielä hiljaista kaupoissa, ei mitään jouluruuhkaa. Nyt pitäisi olla fiksu ja ostaa kaikki lahjat, kun saa rauhassa katsella, eikä kassajonojakaan ole. Kunhan vain tietäisi, mitä lahjoja kellekin hankkisi. Ostaisiko miehelle kirjan, mitä hän ei kuitenkaan ehdi lukemaan, vai yllättäisikö sukilla ja kalsareilla.
Pojatkin alkavat olla hankalassa iässä. Enää ei oikein viitsi lelujakaan ostaa, eivätkä he oikeasti tarvitse mitään. Kaksoset hinkuvat kannettavia, mutta tuntuu turhalta hankkia joka pojalle oma tietokone, jolla kuitenkin vain pelattaisiin ja turhan tyyriille lahjoille ei haluttaisi sällejä totuttaa.
Viime vuonna kaksosilla oli ihanan vaatimattomat toiveet, toisellakin joulupukin kirjeessä luki kaksi pakettia mansikan makuisia Dominokeksejä ja suklaata, melkein tuli tippa silmänurkkaan sitä lukiessa. Ja hän oli ylen onnellinen saadessaan nuo Dominokeksit. (Sai hän kyllä muutakin)
Esikoisella on taasen aina ollut piiitkä lahjalista. Hän ei ole koskaan ollut turhan vaatimaton toiveissaan.

Käväisin myöskin kampaajalla lyhentämässä hiuksia. Päälaella jo pilkottaa päänahka, mutta muualla on vielä karvoja kotitarpeiksi, tosin entiseen verrattuna ohuet ovat. Olen toiveikas, ettei ihan kaikki lähtisi, mutta katsotaan kuinkas käy. Pipo peittää hyvin päälaen, joten en vielä ole tarvinnut peruukkia. Ehkä ylihuomenen bussiretkellä täytyy senkin debyytti tehdä, ei koko reissua viitsi pipo päässä istuskella.

Hyvää yötä ja keskiviikkoa itse kullekin.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Vihdoin aurinkoa!


Tänään tuli tasan kaksi viikkoa sikapiikistä ja nyt aamulla päätin lähteä kaupoille. Oikein onnellisena (aamusateesta huolimatta) kurvailin Smartillani kirpparille ja lauloin kilpaa Queenin Eddyn kanssa Who wants to live forever. Tiedä häntä sopiiko nuo sanat mitenkään kannustukeksi tällaiselle syöpäsairaalle, mutta komia biisi silti.
Kirppariterapian jälkeen tunkeuduin vielä Luhdan postomyynnin ihmispaljouteen tekemään edullisia(?) löytöjä. Oli mukavaa.
Kotona katseltiin alakerrassa sängyllä pötkötellen poikien kanssa barbielokuva tv:stä ja kun sieltä kömmimme ylös- PAISTOI AURINKO :D
Mikä ihanuus, valo tulvi ikkunoista ja oli ihan pakko lähteä heti Ainon ja (pakotetun) esikoisen kanssa kävelylle.
Lenkin jälkeen jäin vielä puuhailemaan pihallekin, leikkelin puskia ja väänsin leikkaamistani koripajuista ison kranssin. Uskomatonta, miten paljon tuo auringon valo antaa puhtia. Kuten jo ennenkin olen kirjoitellut mielialani ja tarmokkuuteni on lähes suoraan verranollinen valon määrään ja säähän. Marraskuun tuhrusäässä olo on tympeä eikä mikään innosta ja kevät auringossa energia virtaa ja valmista tulee.
Tänäänkin on hiuksia tiputellut, mutta vielä päässäkin on sen verran, että sitä kehtaa näyttää.
Odottelen siis edelleenkin tuon totaalisen parturoinnin kanssa, taidan olla vähän pelkuri.
(Huomaan, että jos blogiin lisää kuvan ennen tekstiä, kappalejakoa ei saa tehdyksi, vaan teksti tulee yhtenä pötkönä, pahoittelen)

perjantai 20. marraskuuta 2009

Alkaa harveta

Eilen huomasin, että irtonaisia karvoja alkoi ilmestymään olkapäille. Pientä harvennusta on tapahtumassa kutreihin.
Vielä en kuitenkaan halua tehdä yhtä rohkeaa vetoa kuin Sanna.
Vaikka tuosta tukan lähtemisestä kovasti huumoria olenkin yrittänyt revitellä, on se kuitenkin henkisesti kova paikka kohdata se päivä kun kaikki on ajeltava pois. On se varmastikin miehellekin jonkinmoinen järkytys tottua näkymään, että aamulla herätessään viereisellä tyynyllä on kalju pää.

Jonkinmoista kihelmöintiä ja tuntemuksia olen huomannut päälaella, ehkä se on sitä karvatuppien lamaantumista. Tuskin tuntemukset ovat peräisin mistään vakavammasta, koska en ole saanut mitään pikakutsua neurologille tuon pään magneettikuvauksen jälkeen. En ole vielä kuullut kuvauksen tuloksia, pitää kysellä niistä ensiviikon sytotiputuskäynnillä.

Ihanaa, että sikapiikin varoaika alkaa olla täysi ja suoja saavutettu. Nyt alkaa jo kohta uskaltautumaan paremmin ihmisten ilmoillekin. Olen nyt pari viikkoa vähän vältellyt ihmispaljouksia. En ole käynyt edes kirpparikierroksilla. Nämä kirppariretket ovat olleet sellaisia terapiamatkoja. Kaikkea tavaramäärää ihmetellessä unohtuu hyvin kaikki krämpät ja murheet.
Varsinkin jos sattuu löytymään jotain aarteita.

Uhh, taas ulkona sataa vettä ja on harmaata. Laitoin eilen jo katajiin valosarjat ja lyhtyihin kynttilöitä, jotta ikkunasta näkymät olisivat vähän kauniimmat.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 19. marraskuuta 2009

Kuulumisia

Vihdoin eilen pääsi kaikki pojat kouluun. Toivottavasti nyt tuo flunssa jättää jo meidän perheen rauhaan. Menihän siinä jo kolmatta viikkoa niiskuttaessa ja pärskiessä.

Huomasin taas yhden onnenlähteen tässä sairauslomassa. Aamulla kun perheen urospuoliset jäsenet olivat lähteneet tahoilleen ja talo hiljenee, on ihanaa syventyä sanomalehden lukuun aamukahvin kera Ainon torkkuessa jaloissa.

Tämä viikko on muutoinkin ollut rauhallinen kun ei ole yhtään mitään hoitoa/lääkäriä/labraa.
Ensiviikolla onkin jo seuraava sytohoito, toivottavasti se sujuu yhtä vähin sivuoirein kuin tuo ensimmäinenkin. Uhkarohkeasti ilmoittauduin jo hoitoa seuraavalle päivälle osuneeseen naisten retkeen Muurlan lasipajalle. Pientä mielenvirkistystä tähän kaamokseen kyllä jo kaipailinkin ja silloin pitäisi olla jo suoja voimissaan tuosta sikapiikistäkin.

Oikein hyvää loppuviikkoa kaikille!

maanantai 16. marraskuuta 2009

Eipäs, juupas


Esikoinen sairastelee Aino kainalossa

Eipä nuo taudit sittenkään jättäneet meidän porukkaa. Aamulla taas esikoinen ja toinen kaksosista valittelivat kipää päätään ja kas, jälleen oli kuumetta piirua vaille 38 astetta.

On se vaan niin kummallinen tauti, nytkään pojilla ei ole juurikaan muita oireita kuin tuo pääkipu ja pieni kuume. Itsellänikin on päivän ollut pienoinen jyskytys ohimoilla, muttei sentään kuumetta. Aamuisin on todella tukkoinen olo, mutta se helpottaa päivän mittaan.

Mies oli sentään jo tänään työkykyinen.
Kunpa huomenna edes pikkuisen pilkahtaisi aurinko, huomaan jo niin kaipaavani valoa ja aurinkoa.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Kamala nälkä


Ei tullut pahoja oloja eikä öklötyksiä sytohoidoista, mutta tuli hirmuinen nälkä.
Onkohan ne sekoittaneet jotain ruokahalua lisäävää tuohon sytoannokseen?
Tämä on jo kamalaa, mieli tekee koko ajan pistää jotakin suuhun. Kaikki maistuu. Nyt on vasta puolitoista viikkoa hoidoista ja jo housun nappi kiristää. Asiaa ei yhtään paranna tuo ulkona vallitseva surkea keli. Jatkuva hämärä ja suttuinen ilma suorastaan pakottaa hakeutumaan sohvalle mussuttamaan suklaata eikä ulkoilu houkuta yhtään. Vähän sentään sain tänään siivoiltua ja ommeltua poikien koulun joulumyyjäisiin.
Meillä perhe alkaa pikkuhiljaa kohottautumaan sänkyjensä uumenista. Ihan kuin flunssa alkaisi jo helpottamaan, pientä kohinää ja niiskutusta toki kuuluu, muttei enää niin voipunutta natinaa kuin viikolla. Ehkä elämä taas asettuu normaaliin uomaansa.
Sen verran sivuoireita tuosta hoidosta on ilmennyt, että suupielet ovat rikki ja nenän limakalvot ovat aran tuntuiset. Niin ja väsyttää aika lailla, mutta se voi johtua kyllä tuosta kurjasta ilmastakin.
Viikonlopun jatkoja!

torstai 12. marraskuuta 2009

Tokkurainen olotila

Koko viikon on ollut tosi kipeä olo. Tiedä sitten johtuuko tuo sikapiikin jälkimainingeista, sytohoidoista tai flunssasta. Nenä vuotaa ja on todella voimaton ja höppänä olo. Äskenkin, kun luulin puhdistavani kasvojani puhdistusmaidolla, mietin onpas tämä hyvän tuoksuista, kunnes huomasin hierovani shamppoota naamaani :¤

Tämä meillä pyörivä flunssa ei ota talttuakseen. Mieskin on ollut sairauslomalla koko viikon ja pojatkin ovat olleet päiviä poissa koulusta. Kurjaa, kun koko perhe sairastaa, niin kaikki ovat myöskin vähän huonolla tuulella.
Voi, kunpa olisi mahdollista päästä viikoksi jonnekin lämpöiseen lepäilemään ja saamaan valohoitoa. Se tekisi terää. Nyt ei vaan uskalla tilailla mitään matkoja. kun ei voinnistaan tiedä mitään eteenpäin.

Hyvää loppuviikkoa !

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Piikit on saatu!


(Kuva napattu googlesta)

Rokotusten saanti onnistui sittenkin melkein suositusrajalla, meni päivällä yli.

Eilen aamusella lehdestä osui silmiini ilmoitus: "Alle 65-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia rokotetaan tänään lauantaina klo 9-13."
Kääks, tuli kiire. Kello oli jo 10.30 ja mies geokätköjä hakemassa esikoisen ja Aino-koiran kanssa.
Onneksi näin kännyköiden aikaan tieto kulkee ja oltiinkin miehen kanssa jonottamassa rokotuksia jo vähän yli puolen päivän.
Vettä vihmoi ja jono oli pitkä ulos saakka, mutta toivoa oli kun jono kuitenkin eteni nykäyksittäin. Kello vain läheni 13:aa, eikä oltu päästy vielä edes sisätiloihin jonotuksessa. Pieni paniikki iski, laittavatko lapun luukulle tasan klo 13, mutta ei. Joustoa oli ja kaikki numerolapun saaneet rokotettiin. Parin tunnin jonotuksen jälkeen asteltiin miehen kanssa autolle onnellisena saatuamme molemmat sekä kausi-infulenssa- että sikainfulenssarokotukset.
Mieskin sai rokotuksen riskiryhmään kuuluvan omaisena. Harmi, ettei saatu poikia mukaan. Esikoisella oli synttärikutsu ja kaksoset olivat partioretkellä metsässä.

Yöllä oli hieman hankala löytää nukkuma-asentoa, kun molemmat olkapäät vähän aristeli ja leikkauskohdatkin antavat tuntemuksia edelleen, mutta silti olo on helpottunut, kun nuo rokotusasiat on hoidettu.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Hyvin pyyhkii




Hei taas kaikille täällä kuulumisiani kurkisteleville!

Mukavaa, kun joukkoon on liittynyt uusiakin lukijoita, harmikseni en ole päässyt joidenkin blogeja lueskelemaan, kun eivät ole auenneet.

Niin nyt niihin kuulumisiin.

Hyvää kuuluu, vaikka etukäteen vähän hermoilinkin, mitä sytoista aiheutuukaan, niin ainakin vielä tuntuu oikein hyvältä. Ruoka maistaa eikä mitään huonoja oloja ole ilmaantunut. Pienoinen saippuan maku leijuu suussa, mutta se on kaiketi jonkun lääkkeen tuotosta.

Sytotiputtelujen jälkeen käytiin miehen kanssa peruukkiostoksilla. Olo oli kuin jollain teineillä pilailukaupassa. Myyjä kai ihmetteli meitä, kun me naurettiin katketaksemme noita karvoja sovitellessa. Yhdenkin peruukin kanssa näytin erehdyttävästi Psyko-elokuvan mummolta!

No, löytihän sieltä sopivakin, kunhan kampaaja vähän ohenteli ja lyhenteli etuhiuksia, niin valitesmani peruukki näytti ihan hyvältä. Se on sellainen monivärjätty ja aika vahvasti kerroksittain leikattu. Merkki oli Stimulate 748 champange/rooted, vaaleahko ja tummaa tyvikasvua oli näkyvissä.
Eilen olin pään magneettikuvauksessa. Tämä kuvaus oli paljon helpompi, kesti vain 20 min, verrattuna siihen ennen rintaleikkausta tehtyyn magneettikuvaukseen, mikä kesti tunnin.

Olo oli eilisenkin oikein hyvä. Vähän iltapäivällä on väsytellyt ja olen ottanut pienet tupluurit ja öisin on hikoiluttanut, muttei mitään kummempia sivuvaikutuksia. Hyvä näin, toivottavasti ei tule mitään kuntoromahdusta kortisonitablettikuurin loputtua.

Tuota sikainfulenssarokotusta ei meillä vaan tahdo saada millään. Ensiviikollakin aloitetaan rokotus riskiryhmillä, mutta alle 40-v:lle. Joissain kunnissa saa jo riskiryhmien perheenjäsenetkin rokotuksia. Aika kurjasti tuntuu nuo rokotushommat sujuvan täällä Turussa.
Kukaan ei oikein tunnu tietävän, että milloin olisi turvallista rokottaa, kun tämä 2-3 päivää ensimmäisen tiputuksen jälkeinen turvallinen aika ehti mennä ohi. Jotenkin aika epämääräistä ja poukkoilevaa tämä koko infulenssa-juttu.
Nyt pitää vain hoitaa käsien pesua ja desinfektiointia koko perheen voimin ja laittaa kaikki toivonkipinät liikkeelle, ettei kukaan perheestä sairastu.
Hyvää viikonloppua kaikille!

tiistai 3. marraskuuta 2009

Kortisonia

Ensimmäiset viisi kortisonitablettia on nautitti huomista 1. Exotere-tiputusta varten.
Maku oli aika karvas ja nuo pehmeät tabletit alkoivat liueta jo suussa. Tuo maku jäi vähän kurkunpäähän kiusaamaan.
Pienellä jännityksellä odotan tuota huomista sairaalareissua, mitenkö hoitoon reagoin?

Tänään varmuudeksi hieman imuroin jos muutamaan päivään ei siivoilut luonnistu.

Nyt on sikainfulenssa levittäytynyt kaupunkiimme. Harmittaa, kun rokotustahti on niin hidas, olisin halunnut rokotuksen ennen noiden sytostaattien aloitusta, mutta eipä tuo onnistunut tässä kaupungissa. Pienemmissä ympäristökunnissa rokotellaan jo riskiryhmiin kuuluviakin.
Kyllä tuli huonoon aikaan tämä sytohoitojakso, kun kaikki muutkin flunssat kiertävät tuon infulenssan lisäksi. Meidänkin perhe on ollut täysin terve koko alkusyksyn , mutta nyt kaksoset ovat nuhaflunssassa ja esikoinen oli pari päivää pois koulusta huonovointisuuden takia ja mieskin niistelee nenäänsä. On aika epätodennäköistä etten minä saisi jotain noista perheessä pyörivistä lentsuista, varsinkin kun nyt vastustuskyky heikkenee.


Aamulla vielä uudestaan viisi kortisonitablettia kitusiin ja sitten kohti sairaalaa. Hankin jo muutaman uuden joululehden luettavaksi tiputusten ajaksi, toivottavasti niillä pysyy ajatukset mukavissa tunnelmissa.

perjantai 30. lokakuuta 2009

Kalenteri on taas täynnä


Kalenteri alkaa olla taas täynnä erillaisia hoitotapahtumia.
Keskiviikkona sain uuden rintaproteesin ja siihen kuuluvat liivit. Ostin heti toisetkin liivit, kun malli tuntui kovin mukavalta ja istuvalta. Tuo silikoniproteesi on hieno keksintö, niin pehmeä pidellä, se oikein houkuttelee sormia painelemaan ja hypistelemään sitä. Melko painava se kylläkin on.
Eilen käväisin taas hammaslääkärissä. Aloitettiin takahampaaseen juurihoito, koska tuo särky taisi kuitenkin olla ainakin osittain hammasperäinen, vaikka oireet olivatkin kovin moninaiset.
Aikaa myöten särky alkoi kohdistumaan tuohon takahampaaseen, joka meni puruaraksikin.
Onneksi hammaslääkäri oli joustava ja aloitti työpäivänsä aikaisemmin, jotta sai minut mahdutettua täyteen aikatauluunsa. Maanantaina hän ottaa minut taas hoitoon vastaanottoajan ulkopuolella, jotta hampaaseen saadaan pitkäaikainen lääke ja kestävä väliaikainen paikka. Näin hampaan kanssa odotellaan sytöhoitojen loppuun. Toivottavasti hammas pysyy sen ajan rauhallisena.
Eilen sain myös soiton syöpätautien polilta. Sytohoitoikani siirrettiin ensi torstaista keskiviikkoon ja torstaina on pään magneettikuvaus.
Mukava yllätys oli, kun työtoverini, myöskin samat hoidot läpikäyneenä, soitteli ja antoi vertaistukea. Meillä onkin toimistossa kolme suurin piirtein ikäistäni äskettäin rintasyövän sairastanutta ja jo takaisin työhön palannutta naista. Heistä saa hyvää uskoa hoitojen tehoamisesta.
Tänään vielä varmistelin osastolta, että onko oletettavaa, että pystyn makoilemaan kuvaustunnelissa paikallani heti seuraavana päivänä ekasta sytohoidosta. Sieltä vakuutettiin, että kyllä varmastikin kuntoni kestää sen. Itse kylläkin ajattelen vähän kammolla ahtaassa kuvaustunnelissa makoilua koneen huristellessa ympärillä jos olo on pahoinvoiva :$
Täytyy kai käydä heti hakemassa apteekista vahvempia pahoinvointitablettejakin. Primperaa jo hankinkin.
Oikein hyvää viikonloppua, joko remukkaasti haloweenia juhlien tai rauhallista pyhäinpäivää viettäen.

maanantai 26. lokakuuta 2009

Blääh, jomottaa taas


Juuri kun melkein huokasin kasvo-suu-luu-hampaat-säryn helpottamisen takia, se tuntuu taas pahentuvan.
Eilenkin ulkoilun jälkeen, ruokailun jälkeen, juomisen jälkeen alkoi jomotus. Kaikista kamalin tuntemus iski, kun käytiin miehen kanssa pizzalla. Heti ensimmäisen kuuman pizzapalan jälkeen koko vasen puoli kasvoista ja suusta oli tulimerenä, melkein jo aloin parkua. Mieli teki syödä, mutta kipu laittoi odottelemaan annoksen jäähtymistä :C
Tänään meidän olisi määrä mennä syömään hienosti varustamoillalliselle ja surettaa jo etukäteen jollen pysty tarjottuja herkkuja syömään. Pitänee napata alkucoctaileja niin paljon, että tunto menee ;-D ( no maistaako silloin enää herkkujakaan...?) Onneksi ei nyt ole vielä sytohoitojen kuvotusta lisäriesana.

Huomenna saankin hyvän ystäväni kyläilemään. On mukavaa taas turista kuulumisia.

Keskiviikkona on ohjelmassa silikoniproteesin kokeilu. Onneksi nykyään on tarjolla näitä naisellisuuden varaosia, irtotissejä, irtokampauksia, irtoripsiä, ym, jotta ulkomuotoa saa kohenneltua katu-uskottavalle tasolle.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 24. lokakuuta 2009

Uusia kuvauksia


Eilen syöpäosaston lääkäri soitteli ja kyseli leukasäryn nykytilaa. Kun kerroin vaivan vähän hellittäneen, hän ehdotti ettei alotettaisi vielä kolmoishermolääkitystä, koska sen yhteensopivuutta tulevien sytojen kanssa ei tiedetä. Kerroin kestäväni nuo harventuneet säryt ja ainahan lääkityksen voi aloittaa myöhemminkin jos kivut heittäytyvät aivan sietämättömiksi.
Harmikseni täytyy luopua intohimostani, jäätelöstä, koska joka jäätelöannoksen jälkeen kipu iskee noin 15-30 minuutin jälkeen. Tämä ottaa kyllä vähän koville ;-D.
Syöpälääkäri kertoi konsultoineensa neurologia leukakipuni tiimolta ja neurologi oli suositellut päänupin kuvausta- varmuuden vuoksi. Tietysti halusin kuvauksiin. Tässä tilanteessa tuntuu, ettei mitään tutkimusta kannata jättää väliin, ettei mitään piilevää vaan jää huomaamatta muhimaan.

torstai 22. lokakuuta 2009

Edessä pitkähkö tie


Eilinen käynti syöpätautien polilla oli aika positiivinen kokemus. Lääkäri oli nuori, oikein mukavan oloinen nainen, joka selitti hyvin selkeästi tulevia hoitoja ja niiden vaikutuksista. Lisäksi lääkärin jälkeen sairaanhoitaja jatkoi hoitojen selostusta, lopuksi käytiin vielä tutustumassa hoitojen hermokeskukseen, osastolle missä sytohoidot annetaan.
Vaikka leikkauksessa todennäköisesti saatiinkin kaikki syöpäkudos poistettua, minulle annetaan koko hoitopaketti kasvaimen suuren koon vuoksi.
Kahden viikon päästä annetaan ensimmäinen sytotiputus (Taxotere), jota annetaan kolmesti kolmen viikon välein. Sitten vaihdetaan toiseen sytoon, jota annetaan toinen samanlainen kuuri.
Sytojen jälkeen tulee ilmeisesti pieni toipumistauko ja jatketaan sädetyksellä. Säteitä on luvassa joka päivä viiden viikon ajan. Loppuhuipennuksena tulen nauttimaan hormoonilääkitystä viiden vuoden ajan.
Sairauslomalla olen pitkälle kevääseen.
Kyselin lääkäriltä myös tuon kolmoishermoepäillyn hoidosta ja hän laittoi lähetteen neurologille.
Tosin tuo särky alkaa olla hiipumaan päin. Hammaslääkäri hioi ensimmäisellä käynnilläni purentaa ja seuraavalla käynnillä oireet olivat jo paljon lievemmät. Otettiin kuitenkin kaikki kuvat, mutta ei niistä mitään kummempaa näkynyt. Olisiko vaiva voinut johtua vain purennasta, vai oliko se vain sattumaa, että oireet lievenivät samaan aikaan?
Viime yönkin sain viettää täysin ilman leukasärkyä, eikä mitään tuntemuksia ole ilmaantunut vielä tänäänkään. Toivottavasti tuo harmittavainen vaiva jo hellitti, eikä tarvitsisi aloittaa siihen mitään uusia lääkekuureja.
Nyt on hyvää aikaa käydä katsastelemassa peruukkitarjontaa. Vähän kutkuttaisi valita jokin räväkkä kiharapilvi, mutta ilmeisesti kuitenkin valinta osuu johonkin turvalliseen polkkatukkaan, jottei muutos olisi liian radikaali.
Tämmöisiä kuulumisia tänään, voikaahan hyvin!
(PS: kiitos runsaista kommenteista ja tsemppuksesta)

torstai 15. lokakuuta 2009

Pirullinen särky




Aiemmin ajoittain käväissyt, mutta nyt jo muutamana iltana peräkkäin on leukojani repinyt pirullinen särky. Kävin jo hammaslääkärilläkin, mutta kuten jo arvelinkin mitään näkyvää syytä särkyyn ei löytynyt.


Itse olen kovasti nimeämässä särkyä kolmoishermosäryksi. Ensimmäisiä kertoja särky tuli jäätelönsyönnin seurauksena. Sitten rintaleikkauksen jälkeen useammin. Nyt pientä jomotusta tuntuu kaiken syönnin jälkeen, mutta ilmojen viilennyttyä pahimmat oireet on tullut ulkoilun jälkeen ja illalla. Kaikkein inhottavinta on nyt, kun särky iskee illalla nukkumaanmentäessä. Särky tuntuu vaikka olen napsinut parikin Burana 600 ja eilen illalla otin tuskissani niiden lisäksi vielä sappileikkauksen jälkikipuun tarkoitetun pillerin, silti kipu tuntui. Se tulee aaltoina, välillä kovenee ja sitten taas laantuu. Särky tuntuu vasemmalla puolellla molemmissa leuoissa, luissa, ikenissä ja hampaissa.

Todella repivä ja piinallinen tuska. Nyt jo alkaa ennakkoon jännitämään nukkumaan menoa iskeekö tuo kolotus jokainen ilta.
Jotenkin harmittaa, kun leikkausten jälkeen pärjäisin jo ilman särkylääkkeitä, mutta tällainen ylimääräinen krämppä pakottaa niitä napsimaan.


Tänään käväisin keuhkoröntgenkuvissa, ekg:ssä ja verikokeilla. Helppoja hommia kaikki.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Enää ei liiemmin sapeta


(Kuva huvimajastani)
Pääsin sapestani eroon.
Leikkaus tehtiin keskiviikkona päiväkirurgisesti ja nukutuksessa Loimaan aluesairaalassa. Tämä osasto oli vasta 4 vuotta sitten avattu, joten tilat olivat hyvin viihtyisät ja siistit.
Leikkauksesta jäi jäljelle neljä pientä haavaa, joissa on sulavat tikit ja evääksi sain aika vahvoja särkylääkkeitä. Pari ensimmäistä päivää noita vahvoja lääkkeitä napsin, mutta niistä tuli melko hutera olo, nyt pärjään tutulla ja turvallisella Burana 600:lla.
Postipoika kiikutti laatikkoon myös kutsun syöpäpoliklinikalle. 21.10.olisi määrä saapua kuulemaan hoidon jatkosuunnitelmia.
Sitä ennen 15.10 olisi taas tutkimuksia, keuhkokuvaus, ekg ja.... verikokeita (voi itku). Loimaalla saivat vielä herutettua tuosta pikkusuonestani koeputkellisen, mutta vieläköhän se kestää?
Miksiköhän jokainen taho tarvitsee omat verkikokeet, luulisi ettei ne arvot nyt muutamassa viikossa niin hirmuisesti muutu ja tieto siirtyisi papereitteni mukana.
Sain tutultani vinkin kokeilla leikkauksesta toipumiseen homeopaattista lääkettä Arnica Montanaa. Napsin näitä sokerirakeita ennen leikkausta ja myöskin sen jälkeen. Liekö niissä ollut taikaa, mutta melko nopeasti toivuin tuosta sapenpoistosta. Nämä homeopaattiset lääkkeet ovat melko turvallisia, niillä ei pitäisi olla mitään yhteisvaikutuksia normaalien lääkkeiden kanssa kuten luontaistuotteilla saattaa olla. Jos itseäsi kiinnostaa tuo luonnontroppi Googlesta löytyy nimellä tietoa esim. sivustolta homeopaattinen kotiapteekki.
Hyvää viikonloppua!

tiistai 6. lokakuuta 2009

Kaunis tiistai


Kaunis päivä kahden myrskyn välissä.
Tänään olin taas laboratoriossa vuodattamassa verta huomista sairaalareissua varten. Ottavat kuulemma huomenna aamullakin siellä sairaalassa verikokeen. Minulla on suonet kovin syvällä ja nekin pieniä, joten vain vasemman käden kyynärtaipeessa on yksi kohta mistä verikoe yleensä onnistuu. Tämä suoni raukka on ollut viime kuukauden kovilla, kun siitä on napattu jo viidet verikokeet ja ruiskutettu varjoaineet. Toivottavasti se kestää vielä tulevat piikittelyt.
Nyt alkaa rintaleikkaushaavan aiheuttama kolotus olla sen verran pientä, etten enää sen takia ole tarvinnut särkylääkettä, mutta vasemman leukanivelen jomotus on ajanut nappaamaan pillerin silloin tällöin. Ilmeisesti leikkauksessa hengitysputken asennuksvaiheessa on otettu leuastani liian tukeva ote tai olen itse nukutuksen aikana väännellyt leukaani outoon asentoon, koska se jomottaa välillä todella kurjasti ja rahisee avausliikkeessä. Tai sitten minulla vaivaa kolmoishermo. Purentakisko on ollut pakollinen lisävaruste öisin. Se vähän rentouttaa leukaa ja parantaa kipua.
Sappileikkauksen jälkihoito-ohjeessa sanottiin, että leikkauksen jälkeen tulee varoa ponnisteluja, kurottelua, raskaita kantamuksia ja kumarassa oloa 1-2 viikkoa. Vähän ristiriitaista kun samalla pitäisi kuntouttaa vasenta kättä venyttelemällä. No kaipa varovainen venyttely on mahdollista.
Nyt ainakin Stokkan hullut päivät jäävät väliin, siellähän pitäisi ponnistella ihmismassojen läpi kurottamaan tavararöykkiöihin ja kumartua kantamaan raskaita ostoskasseja kotiin. :-D
Voikaahan hyvin!

lauantai 3. lokakuuta 2009

Sappileikkausaika


Perjantain poliklinikkakäynnillä etsittiin sappileikkaukselle aikaa.
TYKSissä on niin ruuhkaista, ettei pikaiseen leikkausaikaan ollut toiveita ja lääkäri ehdottelikin lähistön aluesairaaloita, joista aika voisi järjestyä pikaisemmin. Suostuin tietysti järjestelyyn ja lääkäri soitteli lähistön aluesairaalaan ja sainkin leikkausajan jo ensi keskiviikoksi.!
Lääkäri lueskeli tiedoistani, että sytohoitoja oli suunniteltu aloitettavaksi jo tämän kuun puolessavälissä, tästä en muutoin ollutkaan saanut mitään tietoa.
Hyvä, kun asiat nytkähtivät taas eteenpäin.
Sen kyllä huomaa, ettei mitään muita menoja voi sopia yhtään, koska nämä hoitoajat putkahtelevat kovin lyhyellä varoitusajalla.
Se on sitten viikonloppu taas.
Kuten jo ennenkin päivittelin, viikot vilistävät hirmuisella vauhdilla juostessa lääkäristä ja tutkimuksesta toiseen. Olen jo ollut yli kuukauden sairauslomallakin. Huh.

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Kuulemma olen voittanut lottovoiton


Kiitos taas kovasti kaikille viime postaukseni kommentaattoreille. Nuo viestinne ilahduttavat kovasti.
Miehen 50-vuotispäivät menivät ihan mukavasti ja vähällä vaivalla. Siivottiin yhdessä miehen kanssa ja hankittiin kakut leipomosta. Ainoastaan voileipäkakun tein itse, näin päivien järjestäminen ei tuntunut ollenkaan rasitukselta vaan oli oikein hauska tavata sukua ja tuttuja.
Tänään olinkin kirurgian polilla kuulemassa patologin lausunnot ja haavan kontrollissa.
Lääkärin mukaan oli todella viisas päätös, että heti päädyttiin koko rinnan poistoon, sillä kasvain oli niin laaja, että jos olisi tehty osapoisto, nyt olisi edessä uusintaleikkaus ja kokopoisto.
Otsikon lottovoittajaksi lääkäri tituleerasi minua siksi, että vaikka kasvain oli n.80x60x30mm se ei ollut levinnyt vielä imusolmukkeisiin. Hän sanoi, että minulla on hyvä mahdollisuus parantua tästä syövästä. (jee, vaikka olin kyllä siinä uskossa ollut koko ajan).
Hoidoksi lääkäri uumoili tulevan koko arsenaalin, varmasti sytot, ehkä säteet ja varmasti viiden vuoden hormooniestolääkitys.
Pitkään tätä tautia näemmä hoidetaan, vaikka se ei luultavasti vielä olekaan levinnyt muualle.
Myös toisen rinnan patologinlausunto oli huojentava- ei pahanlaatuisia löydöksiä.
Pientä motkotustakin sain, kun käden liikerata oli kovasti kankea. En ollut tarpeeksi jumpannut kättä, kun pelkäsin haavan repeävän ja nyt se jo kiristää käden liikkeitä. :-(
Perjantaina menenkin kuulostelemaan, milloin pääsen noista sappikivistäni eroon. Toivottavasti mahdollisimman pian, jotta päästäisiin hoidon seuraavaan vaiheeseen.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Helpotuksen huokaus


Huh, yksi murhe vähemmän. Gynen ultrassa ei enää näkynyt mitään kystaa! Se oli poistunut itsestään, enkä ollut edes huomannut sen lähtöä haavakipulääkkeiden ansiosta.

Oikke miälekäst viikonloppu teil kaikil!


torstai 24. syyskuuta 2009

Kutsuttu gastroenterologian polille


Näiden vaahteranlehtiruusujen teko-ohjeeseen löytyy linkki blogista Hahtuvan heijastus
Nyt on hakaset poistettu leikkaushaavasta ja heti olo helpottui. Se hakasmäärä (34 kpl) kuitenkin kiristeli haavassa ja ne hinkasivat vaatteisiin enemmän kuin tiesinkään ennen niiden poistoa.
Vihdoin posti toi odotetun kirjeen, kutsun gastroenterologian poliklinikalle. Ilmeisesti nyt nytkähtää liikkeelle sappikivien ja sapen poisto. Tämän jälkeenhän päästään vasta alkuun syövän lääkinnällisessä hoidossa.
Nyt näyttää ensi viikkokin täyttyvän lääkäreistä. Keskiviikkonahan on haavan lopputarkastus ja patologien lausuntojen kuuleminen kirurgian polilla ja tämä uusi kutsu gastroenterologian polille on perjantaihin.
Huomenna on gynen ultraääni munasarjakystan seurannassa.
Sähköpostissa sain kutsun vapaaehtoiseen työterveyshoitajan viisivuotiskontrolliin. Hah, enpä taida osallistua, eiköhän tässä ole jo kohta joka kehon osa käännelty, kuvattu ja pistelty.
www.yle.fi/akuutti täältä löytyy tietoa uudesta rintasyöpälääkkeestä, joka tutkimusten mukaan vähentää huomattavasti uusiutumisen riskiä potilailla, joilla on ollut hyvin suuri kasvain ja kainalon imusolmukkeissa löydöksiä.

tiistai 22. syyskuuta 2009

Syyskuu käy kohti loppuaan


Vaikka ilmat ovatkin olleet lämpimiä ja aurinkoisia, luonto on jo alkanut valmistautua talveen.
Vaahteroissa, tuomissa ja koivuissakin on jo paikoin upeat ruskan värit.
Sairastelukin tuntuu keveämmältä aurinkoisina päivinä. Olen mielialatani kovasti riippuvainen säätilasta, pitkät matalapainejaksot saavat mielialanikin laskemaan, tulee saamaton tympeä olo.
Olen lueskellut kohtalotovereideni plogeista sytokuurijaksojen kamaluudesta ja itselleni ne taitavat osua juuri kurjimpaan vuodenaikaan. Kun ulkona on aamusta iltaan pimeää, vesisade piiskaa ikkunoita ja päällä on kurjaa olotilaa aiheuttava hoitojakso, voin vain kuvitella mitkä on mielialat ja tunnelmat.
Eilisestä TYKSin reissusta jäi taas vähän hämmentynyt olo. Hoito oli hyvää ja henkilökunta ystävällistä, ei siinä mitään. Mutta kun pääsin röntgenhuoneeseen, hoitaja vaslmisteli minua ultraääneen. Aloin hänelle ihmettelemään, että eikös nyt pitänyt ottaa suurennettu mammografia ja mahdollisesti näytepala. Hoitaja näytti yllättyneeltä ja saoi menevänsä kysymään lääkäriltä. Sitten sainkin odotella ultraäänipedillä puolisen tuntia, ennen kuin lääkäri saapui. Hän otti ensin ultraäänellä näkymiä ja totesi, että samalta näyttää kuin 1.9. ultraäänessä.
Sitten otettiin se suurennettu mammografia= suurennettu kohdekuva. Taas totesin miten pirullinen laite tuo mammografiakone on. Sen vielä kestää, että rinta puristetaan paineella littanaksi, mutta sen lisäksi koneen terävät reunat kaivautuvat kylkiluihin ja lihaksiin. Kyllä sen koneen muotoilua voisi vähän kehittää potilasystävällismmäksi.
Kuvan jälkeen takaisin ultraäänipedille, rinta puudutettiin ja napsittiin neljä paksuneulanäytettä. Sehän oli jo tuttua touhua ja kävi nopeasti ja kivuttomasti. Tulokset saan kuulla ensiviikolla leikkauksen lopputarkastuksessa.
Niin, se hämmentynyt olo tuli siitä, että jollen itse olisi ihmetellyt miksi taas ultrataan, kun piti kuvata, olisiko kuvattukaan? Tuli vain sellainen tunne, ettei taaskaan oltu luettu papereita tarkkaan. Voi olla, että homma olisi kuulunutkin tehdä noin, mutta itselle tuli mielikuva pienestä sähläilystä.
Kamalaa, kohta en luota lääkäreihin enää ollenkaan, vaan minusta tulee "hankala potilas", joka kyselee ja varmistelee kaikkea hoitoon liittyvää. Olisi niin mukavaa, kun hoidosta olisi vastuussa yksi ja sama henkilö, joka olisi perehtynyt juuri minun tapaukseeni, se toisi turvallisuutta. Nyt kun valtavassa laitoksessa hoitoa suorittaa suuri joukko lääkäreitä ja joukossa pyörii lauma kandeja, tulee vähän heittopussimainen olo ja epävarmuus, tuliko kaikki kirjattua ja malttaako seuraava hoitoon ryhtyvä lukea kirjatut asiat kokonaan.
Eilen oli sitten pumpulitissikin ensimmäistä kertaa kadoksissa. Ajattelin pukeutuessani, että pitää sonnustautua oikein kunnolla, kun on lääkäriin menossa ja aloin hakea lisukettani.
Kiirekin oli eikä tissiä missään. Alkoi kyllä jo huvittamaankin asia ja mietin etten ikinä olisi paria kuukautta aiemmin arvannut irtotissiä hakevani laatikoista. Lopulta se löytyi sängyn alta, se oli vierähtänyt sinne viimeksi kun olin sitä käyttänyt ja liivejä illalla riisunut. Ei oikein vieläkään tahdo muistaa ottaa koppia lisukkeista kun illalla riisuu vaatteita.
Voi tällä viikolla kun on näitä lääkäreillä juoksemista, pitäisi siivoillakin. Mieheni täyttää 50 v ja varmaankin joitain sukulaisia on tulossa onnittelemaan viikonloppuna, vaikkei mitään juhlia järjetetäkään.
Jotain tarjottavaakin pitäisi järjestää, mieskin on töissään niin kiireinen, ettei itse ehdi juurikaan avustamaan. Toisessa tilanteessa olisin kovastikin innoissani järjestämässä jotain juhlia, mutta nyt ei kyllä jaksa kuin jotain pienimuotoista ja helppoa.

lauantai 19. syyskuuta 2009

Haamusärkyjä


Olenhan kuullut juttuja, että esim. amputoidun jalan olemattomia varpaita saattaa särkeä. Mutta nyt olen saanut tuta noita tuntemuksia ihan henkilökohtaisesti.
Parina päivänä olen tuntenut aivan selvästi, että poistetun rinnan kohdalla nänniä kutittaisi.
Tuntuu tosi pöljältä raapia liivin päältä vaahtomuovitäytteitä. Tuntemus on todella vahva ja toden tuntuinen. Onkohan muilla ollut saman kaltaisia tuntoja?
Ensi viikko onkin täynnä ohjelmaa.
Maanantaina on TYKSissä oikean rinnan suurennettu mammografia ja mahdollisesti neulanäyte.
Keskiviikkona käyn otattamassa leikkaushaavasta hakaset pois. Haavaa peittävän teipin päätin ottaa itse pois ennen hakasten poistoa. Niin tiukassa teipit ovat ihossa, että luulen niiden poiston olevan mukavampaa jos sen tekee itse.
Perjantaina on sitten ohjelmassa munasarjakystan uusinta ultraäänikontrolli.
Nyt täytyy pitää sormet ja varpaat pystyssä, että toisen rinnan magneettikuvalöydökset ovat vaan tavallisia kystia, joiksi ne ultraäänitutkimuksessa luokiteltiin.
Jotenkin tuntuisi tosi tylsältä jos nyt vielä tulisi leikkaus toiseenkin rintaan, kun ensimmäisestäkin leikkauksesta on toipuminen kesken. Tietysti pitää ajatella, että hyvä kun tutkivat ja jos jotain löytyy, niin se hoidetaan.

torstai 17. syyskuuta 2009

Veitsen terällä


Leena blogissaan mainitsi yle Teemassa 9.9.09 näytetystä ohjelmasta Veitsen terällä, jossa oli jakso rintasyöpäleikkauksesta. Minulta jäi tuo ohjelma katsomatta sattuneesta syystä, mutta onnekseni löysin sen netistä: http// areena.yle.fi/video/398640
(en saanut linkkiä toimiman)
(Filmi löytyy Yle Teeman sivuilta oppiminen ja tiede) Filmi poistuu sivuilta 3.10.09
Ihan mielenkiintoista oli nähdä esim. miten patologi tutkii kasvaimen ja miltä syöpäkudos näyttää. Hyvä pätkä.

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Tasaista tahtia



Toipuminen jatkuu tasaista tahtia, edelleenkin olen käynyt kävelyllä joka päivä. Välillä teen lenkkiä yksin ja usein saan seurakseni lähellä asuvan siskoni. Haava tietysti vielä vähän aristelee. Eteenkin öisin herää tuntemuksiin kun pitää vaihtaa asentoa.
Tiina tuossa edellisen postaukseni kommentissa huomauttikin, että pitää muistaa varoa liikkeitään, ettei haava repsahda. Kyllä yleensä muistan varoa käyttämästä kipeää puolta, mutta eilen sen hetkeksi unohdin. Nostin kukkapurkkia, mikä olikin painavampi kun arvelin ja piti napata kiinni molemmin käsin. Aika ilkeästi tuntui koko kyljen alueelta tuo nosto ja loppupäivän haava jomottelikin ikävästi.
Onneksi tuo Aino-koiramme ei paina mitään, joten sen nostelu ei tuota ongelmia. Mitenköhän elämä silloin olisi luonnistanut jos olisinkin sairastunut kun kaksoset olivat vauvoja ja esikoinenkin vasta parivuotias. Nosteluja olisi ollut mahdotonta välttää.
Mukavaa loppuviikkoa!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Toipumista


(Kuva: tänään puutarhastani)

Onpas meitä hemmoteltu kauniilla ja lämpöisellä syksyllä.
Kyllä tämmöiset aurinkoiset päivät auttavat pitämään mielialaa korkealla ja houkuttelevat ulos kävelylenkeille. Kävelylenkkejä olenkin pyrkinyt tekemään joka päivä sairaalasta kotiutumisesta lähtien.

Haavakipukin on ollut paljon odottamaani lievempi. Jotenkin haavan pituudesta arvelin, että se särkisi kovemmin. Olen kyllä napsinut Burana 600 kuuriluontoisesti kolmesti päivässä, ehkä se on pitänyt säryt lievinä. Kiristystä ja pientä kirvelyä on esiintynyt. Varmastikin nekin helpottaa kunhan nuo haavaa sulkevat hakaset saa joskus pois.

Ensiviikko onkin näillä näkymin pitkästä aikaa täysin lääkäreistä tai tutkimuksista vapaa viikko.
Säätiedoituskin lupasi upeaa alkuviikkoa, joten ulkoilut jatkuvat. Nyt pitää vahvistaa peruskuntoa tulevia koitoksia varten.
Seesteistä sunnuntaita!

perjantai 11. syyskuuta 2009

Olkatoppausten uusiokäyttö


Huomenta kaikille,
Aamulla vaatteita pukiessani yritin topata tyhjää liivinpuoliskoa sairaalasta saamallani täytteellä.
Täyte on liukas eikä tahtonut oikein asettua paikoilleen. Tuskastuttavaa.
No hamsteriluonteisena ihmisenä yleensä pakkaan asioita laatikoihin odottelemaan josko niitä myöhemmin tarvittaisiin. Muistin, että olen aikoinaan pakannut myös irtonaisia olkatoppauksia talteen, kun ne jäivät pois muodista. Nyt keksin niillekin käyttöä, ne ovat erinomaisia liivintäytteitä, joissakin on jopa tarrapala, jonka avulla toppaus pysyy tosi hyvin paikoillaan, eivätkä ne tunnu ollenkaan niin pönäköiltä kun tuo sairaalasta saatu toppaus.
Onpa joskus tuon ehkä turhankin tavaran säästämisestä iloa.
Aurinkoista perjantaita kaikille. :)

torstai 10. syyskuuta 2009

Hengissä ollaan



Tuhannet kiitokset kaikille myötäeläjille niin tässä blogissa kuin tekstiviestienkin kautta.

Leikkauspäivänä 090909 menin sairaalaan kiltisti ennen klo 7 aamulla. Heti sain esilääkityksen, koska minulla oli päivän ensimmäinen leikkausaika. Onneksi ei joutunut jännittelemään enempää. Sitten sairaalavaatteet päälle, ensin puin leikkauspaidan väärinpäin, kun ajattelin, että etupuolelta leikataan, niin edestä auki. Vähän kyllä ihmettelin, että narut kuristavat kurkkua. No hoitaja sitten opasti paidan oikean pukemistavan.

Puoli yhdeksältä minua lähdettiinkin kärräämään kohti leikkaussalia. Nukkumatti oli siellä jo neulat valmiina ja seuraava muistikuva on kun joku hoitaja kävi mittaamassa verenpainetta ja kun mies kävi pistäytymässä. Olin melko tokkurassa koko iltapäivän, en muista yhtään olleeni heräämössä, enkä sitäkään kun minut oli tuotu takaisin osastolle.

Iltapäivällä alkoi tosiaankin tolkku palata. Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa, sain vain kuola valuen sivussa seurata vierustoverien ateriointia. Iltapalaa sain minäkin ja tee sämpylän kera maistui taivallisen hyvälle. Kipulääkettä sain heti kun haava alkoi kirveltämään. Yönkin nukuin melko hyvin, vaikka vierustoverina ollut mamma vähän kuorsasi ja vastapäinen vanha rouva nukkui uniapnealaite napsuen.

Tänään oli jo aika voittaja olo. Heräsin melko pirteänä ja kipulääkkeen ansiosta melko kivuttomanakin. Lääkärien huolellisuudelle antaisin vähän huonon arvosanan.

Luin heti keskiviikko aamuna ennen leikkausta kansiossani olevat paperit. Ja siinä oli röntgenlääkärin lausunto magneettikuvauksesta ja se oli kirjoitettu 3.9. Lääkärien kokoushan oli 1.9. ja minä olin 2.9. vastaanotolla. No, tässä röntgenlääkärin lausunnossa luki, että myös oikean rinnan muutoksista olisi otettava suurennettu mammografia ja neulanäyte. Kun tästä mainitsin tänään lääkärien kierrolla (kaksi lääkäriä+ neljä kandia+ neljä hoitajaa) lääkäri oli aivan ymmällään, että niinkö siinä luki, ja luettuaan lausunnon sanoi, että kaipa sekin pitäisi tehdä.

Myöskin sappikivistäni oma lääkärini vain mainitsi sellaisen löytyneen, se toinen lääkäri puuttui siihen heti. Ne olisi ehdottomasti poistettava ennen sytostaattihoitoja, voivat olla muutoin tosi kenkkumaisia sytostaattihoitojen aikana. No saan kaiketi kutsun sapen poistoon lähiaikoina.

Aamupäivällä hoitaja aukaisi teippaukset ja poisti kanyylin ja haavasta suntin, joten pääsin kaikista ylimääräisistä letkuista eroon. Sain myös sellaisen irtotäytteen liiveihin laitettavaksi.
Vaatteet ja liivit päällä ei leikkausta arvaisi tehdynkään, mutta peilatessani haavaa näky on kyllä aika lohduton. Miten suurelta kuopalta se näyttääkään. Kaipa siihen tottuu. Pitää vain muistaa jumpata, ettei arpi ala kiristämään.

No kun pääsin kotiin kohta jo sairaalasta soitettiin, että röntgenlääkäri oli ehdottomasti halunut, että toisen rinnan suurennettu mammografia ja neulanäyte pitää ottaa, joten sain siihen ajan parin viikon päähän. Tämä oli vähän niskakarvoja nostattava puhelu. Olisiko tuota lausuntoa kukaan enää lukenut, jollen itse olisi siitä maininnut? Tietysti sekin vähän hermostuttaa, onko toisessakin jotain, tuleeko mahdollisesti toinenkin leikkaus.
Se nyt oli hyvä uutinen, ettei vartijaimussolmukkeessa ollut ainakaan leikkauksen yhteydessä löydetty mitään. Toivottavasti ei siitä löydy mitään myöskään tarkemmassa tutkimuksessa.


Nyt sitten vaan parannellaan haavaa ja odotellaan sappikiville häätökutsua, uutta mammografiaa ja neulanäytettä, hakasten poistoa haavasta, jälkiratkastusta kirurgian polille, kutsua syöpälääkärille sytostaattihoitojen aloittamiselle, maksusitoumusta rintaproteesia varten. Onpahan paljon odotettavaa lähiviikkoina.

Hyvin täällä kuitenkin voidaan. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!

tiistai 8. syyskuuta 2009

Heittäytyminen


Tänään on edessä rinnan gammakuvaus. Siinä kasvaimen kohdalle ruiskutetaan neulalla varjoainetta ja odotellaan 1-2 tuntia, että varjoaine kulkeutuu kasvaimesta siihen kainalon imusolmukkeeseen, johon muutosalueen imutiet johtavat. Sitten otetaan gammakuvia kolmesta eri suunnasta ja taas pitää olla liikkumatta kuvauksen ajan.
Kun tuo haluttu imusolmuke on kuvien avulla löytynyt se merkitään. Leikkauksessa tutkitaan tuo imusolmuke onko siinä syöpäsoluja, jos on niin kainalon imusolmukkeet poistetaan ja tämä kaiketi vaikuttaa myös jatkohoitojen valintaan.
Huomenna on tuo itse leikkauspäivä. Vähän alkaa jo vatsanpohjassa tutumaan jännityksen värinää.
Tuohon päivään ei voi mitenkään valmistautua, pitää vaan heittäytyä, hypätä tyhjyyteen, kuten tuo kuvan joskus kirpparilta löytämäni laskuvarjohyppääjä. Pitää vain luottaa, että asialla on taitava henkilökunta, jotka tekevät parhaansa saadakseen minut taas terveiden kirjoihin. Ja pitää olla tyytyväinen, että pääsee kasvaimesta eroon, pois se möykky myrkyttämästä kehoani!
Menen sairaalaan huomisaamuna kello 7 ja ehkä pääsen kotiin jo seuraavana päivänä. Ainakin toivon niin.
Kirjoittelen kuulumisia taas kotiuduttuani leikkauksen jälkeen.
Voikaa te kaikki hyvin!

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Pohdintoja


Marja blogissaan jo pohti mistähän näiden syöpäsairauksien yleistyminen johtuu?

Sitä samaa olen kovasti itsekin pohtinut lähiaikoina. Varmastikin jokainen sairastunut vuorollaan miettii mitä söin, tein tai käytin, josta syöpä olisi voinut saada alkuunsa.
Viimeksi lääkärilläkin tätä pohdin, kun en kuulu mitenkään rintasyöpäriskiryhmään, ei sukurasitetta, on lapsia ja imetetty, ei ylipainoa, olen aina liikkunut ja syönyt suht koht terveellisesti, ei liikaa alkoholia eikä tupakkaa eikä mitään suuria elämän murheitakaan. Lääkäri sanoi tähän, että on sinulla suurin riskitekijä- olet nainen.
Mutta mikä tässä naisena olemisessa on se tekijä, mikä on lisännyt tätä syöpää. Sanotaan, että se on elintasosairaus. Onhan naisen elämä täällä Suomessakin muuttunut viimeisen 50 vuoden aikana täysin. On alettu meikkaamaan, käyttämään kaikkea muutakin kosmetiikkaa, värjätään hiuksia, käytetään dödöjä, hajuvesiä, hiuslakkaa, kynsilakkaa, voiteita, salvoja, e-pillereitä, pesuaineita ja kevyttuotteita, kun aina pitää laihduttaakin. Rintaliivitkin ovat kaiketi yleistyneet tänä aikana.
Onko näissä joku/jotkut yhdessä se aiheuttaja?
Vai aiheuttaako ympäristömme syöpää? Teflonia, tekstiilikalvoja ja silikonia on jo kaikkialla, tuleeko näistä jostain tulevaisuudessa yhtä paha kuin asbesti? Muovituotteet, liikenteen päästöt, teollinen ruoka, lisäaineet,mikroaaltouuni, tietotekniikka, kännykät, tv- kaikki nämä viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Seuranta-aika on ollut todella lyhyt.
Olisi mielenkiintoista nähdä jos on tehty tutkimusta ovatko nuo ns. luomuihmiset terveämpiä kuin normaalikuluttajat.
Suomenmaassa ei vain taida olla montaakaan naista, joka ei olisi koskaan käyttänyt mitään kemikaaleja, pillereitä tai rintaliivejä ja olisi lisäksi syönyt koko ikänsä luomuruokaa, joten verailuun ei taitaisi löytyä minkäänlaista otosta.
En tiedä pystynkö itsekään muuttamaan mitenkään elintapojani, kun en ennestäänkään ole kehoani niin hirmuisen huonosti kohdellut. Ehkä suurin riskini on ollut lisäaineet, olen aina syönyt aika paljon karkkia ja käyttänyt kosmetiikkaa.
No, näitä pohdintoja voisi jatkaa loputtomiin ja uskompa, että näitä asioita pohtii jo ennestään ihmisiä ympäri maapallon.
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle :-)

perjantai 4. syyskuuta 2009

Viikonloppua



Viikonloppu taas. Tuntuu, että viikot vilistää niin vauhdilla noissa lääkäreissä ja tutkimuksissa juostessa, viikonloput on niistä hengähdystaukoja ja vapaapäiviä kuten työviikkoinakin.

Torstaina olin gynen ultrassa tarkistuttamassa munasarjakystaani. Oli se kysta ja suurehkon lihapullan kokoinen. Lääkäri olisi muutoin määrännyt siihen jonkin hormoonikuurin, mutta tulevan leikkauksen vuoksi päädyttiin, että se kuvataan uudelleen seuraavien kuukautisten jälkeen. Jollei tuo lähde itsekseen, se ilmeisesti operoidaan laparoskopiassa.
Taas yksi operointi lisää, keskiviikon leikkauksen ja sappileikkauksen lisäksi, plääh.
Jokainen nämä täytyy kuulemma tehdä erikseen, koska ne kuuluvat eri lääkärien alaan. Kuinka yksinkertaista se olisikaan, jos ne kaikki voisi tehdä kerralla. Mutta ei se ei käy. Se ei kertakaikkiaan käy.



Tökkäisenpä puikkoni mukaan sukkaseuraan. Tässä viimeisimpiä tekeleitäni. Toiset on lyhyemmät ja toiset polvipituiset. Aiemmin tein vastaavat, mutta nilkkapituiset kaksinkertaisesta seitsemän veljestä-langasta, ne ovat tosi lämpöiset. Olen sen sortin sukankuluttaja, että käytän villasukkia kotona kesät, talvet. On niin mukavaa, kun varpaat ovat lämpimät.



Iloista puikkojen kilinää viikonloppuusi!

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Kuvauksia ja koiraterapiaa



Eilen aamupäivällä tuli TYKSistä soitto, että haluaisivat vielä samana päivänä katsoa ultralla oikeaa rintaani (syöpäkasvain on vasemmassa), siinä kun oli näkynyt jotain mielenkiintoista magneettikuvauksessa.
En ehtinyt edes pahemmin hermostua yllättävästä kutsusta, vaan kiireesti hoidin itseni kuvaukseen.
Röntgenlääkäri ultrasi ja kertoi, että rinnassa on useita pieniä kystia. En nyt oikein osaa sanoa oliko uutinen hyvä vai huono. Tietysti uutinen oli hyvä siinä mielessä, ettei löydökset näyttäneet pahanlaatuisilta. mutta mistä näitä kystia oikein tulee???
Huomennahan menen gynen ultraan tutkituttamaan munasarjakystaa.

Takaisin eiliseen, iltapäivällä lähdettiin valikoimaan pentua ja vaikean valinnan päätteksi yksi niistä lähti meidän koiraksi. Nimikin on jo valittu ja hänestä tuli Aino.
On se vaan niin hupaa seurata tuon piskuisen otuksen iloista pelmuamista. Pelkkää energiaa ja elämisen iloa koko pieni otus.



Tänään olin TYKSissä kirurgian polilla lääkärin juttusilla ja pohdintamme päätteeksi tultiin tulokseen että leikkauksessa tehdään totaalipoisto. En halunnut ottaa riskiä, ettei kaikkea pahanlaatuista saada pois ja tehtäisiin kuitenkin myöhemmin uusi leikkaus.
Ensi viikolla on vielä tiistaina gammakuvaus ja keskiviikkona leikataan. Ilmeisesti seuraavana päivänä pääsen jo kotiin.
Kyllä tämän rouvan tissiä on nyt kohta kuvattu kaikilla mahdollisilla vempaimilla, tosin eivät taida niitä kuvia kelpuuttaa Blayboyn keskiaukeamalle ;D

sunnuntai 30. elokuuta 2009

Jos elämä tarjoaa sitruunoita...

Eikos joku kulunut sanonta kuulunut, että jos elämä tarjoaa sinulle sitruunoita,
purista niistä mehua, lisää sokeria ja tee niistä raikasta juomaa.



Tai leikkaa sitruuna viipaleiksi ja mausta sillä teesi. Leivo lopuista teen seuraksi sitruunamuffinseja. (Tämä ei enää kuulu kuluneeseen sanontaan : D)





Olen yrittänyt miettiä, mitä hyvää tämän sairausloman myötä tulee.
Aivan ensimmäisenä olen onnellinen, että nyt voin aamulla lähettää pojat kouluun ja olla iltapäivälla vastaanottamassa heitä ja saada tuoreet uutiset koulupäivästä. Olenkin ollut työssä monesti huolissani, miten pojat kotona pärjäävät koulupäivän jälkeen ja varsin usein olen työpäivien aikana puhelimitse joutunut selvittelemään heidän keskinäisiä kiistojaan, eikä se avokonttorissa ole kovin mukavaa. Nyt voin vointini mukaan olla se pullantuoksuinen äiti.
Toinen ilon aihe on , että tulevana tiistaina haemme westien pennun kotiin. Meillä on aiemmin ollut jättirotuisia landseereita ja viimisen lähdettyä autuaimmille haukkumaille parisen vuotta sitten päätettiin, ettei nyt ole työn ja perheenpyörityksen lisäksi aikaa ottaa uutta pentua.
Nyt on hyvää aikaa. Voin olla kotona tämän pikkupentuvaiheen ja aloittaa sen koulutuksen rauhassa.
Eikä vähäpätöisimpänä syynä koiran hankintaan juuri nyt ole ulkoilu. Koiran kanssa on pakko lähteä lenkille oli sää mikä tahansa. Luin jostain tutkimuksesta, että säännöllinen airobinen liikunta (= reipas kävely sauvoilla tai ilman, uinti, pyöräily) nostaa veriarvoja tehokkaasti sytostaattihoitojen jälkeen.
Uskon, että koira on nyt hyvää terapiaa koko perheelle, iloinen pikku veijari kun säheltää kodissa unohtuu moni pikku murhe. Kuten westien kuvalla varustettu koiranruuan lehtimainoskin lupaa: parasta vastarakkautta.
Sitruuna teemaan sopivasti löysin netistä alla olevan mainoksen, jossa westie mainostaa haukkumista vähentävää sitruunapantaa.

Eilen oli mukava ilta. Nuo vanhat kurssikaverini kävivät, juttua ja naurua piisasi yli puolenyön hyvän ruuan ja juoman parissa. Kerrottuani tulevasta leikkauksesta ne, joilla oli kertynyt ylipainoa lupautuivat rasvakudoksen luovuttajiksi uutta rintaani varten, jos omat varastoni eivät riitä :D (en kylläkään vielä tiedä poistetaanko koko rinta)
Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

perjantai 28. elokuuta 2009

Magneettikuvaus


Aivan ensiksi suuret kiitokset kommenttinsa jättäneille. Ne koskettivat kovasti.
Eilen työterveyslääkäri (ihana ihminen :) ) laittoi lisää sairauslomaa suunniteltuun leikkauspäivään asti. Lisäksi hän määräsi Melatonin tabletteja parantamaan unta. Uni tulee kylläkin illalla jo yhdeksän aikaan, mutta herään jo kello kolme aamuyöstä :S
Lisäksi tuo lääkärini antoi lähetteen ja ajan gynekologiseen ultraääneen, jolla saadaan tutkittua munasarjakystan laatu. Onneksi työpaikallani on varsin kattava työterveyshuolto, näin saan yksityispuolella nopeasti tutkituttua krämppäkohdat ja saa itsellenkin mielenrauhan jos mitään ei löydy.
Tänään olin TYKSissä magneettikuvauksessa. Yksi uusi kokemus taas lisää. Yllättävän hankalaa oli olla tunti täysin liikkumatta, vatsallaan ja kädet pään yllä. Vaikeimmalta tuntui käsien puutuminen, muutoinhan kuvaus on kivutonta ja hoitajat yrittivat saada asennosta mahdollisimman mukavan tyynyin ja korvakuulokkeista kaikaavan mielimusiikin avulla.
Kuvausten jälkeen ostin itselleni pehmistötterön palkinnoksi, kun olin kiltisti jaksanut maata hievahtamatta. Istuin vanhan suurtorin puistossa jätskiä lipoen ja ihanasta ilmasta nauttien.
Nyt pitää alkaa siivoamaan, huomenna minulle tulee kylään vanhoja opiskelukavereita.
Olemme valmistuneet 22 vuotta sitten, mutta yhä joka vuosi kokoonnutaan vaihtelevalla kokoonpanolla jonkun luona. Aluksi vietettiin jokainen vuorollaan häitä, sitten kierrätettiin vauvojen kuvia, seuraavaksi lasten luokkakuvia, päiviteltiin työpaikkojen asioita, muutaman avioerot on käsitelty ja kohta jo kierrätetään lastenlasten kuvia, kerrotaan sairauskertomuksia ja verrataan lääkityksiä:-). Ihmeellistä miten tällä rouvaporukalla synkkaa, moni on jo vaihtanut alaakin, mutta silti aina vuoden tauon jälkeen juttu alkaa luistamaan ilman mitään vaikeuksia.
Mies ja pojat lähtivätkin viikonlopuksi Joensuuhun, joten saan rauhassa tehdä valmisteluja.
Hyvää viikonloppua ja iloista mieltä kaikille tänne eksyville!

torstai 27. elokuuta 2009

Tähän mennessä tapahtunutta

Pitkään tietoisuudessa kalvanut peikko tuli todeksi.
Jo 2004 kävin laajennetussa mammografiassa vasemmasta rinnasta tulleen ruskean eritteen patistamana. Kuvissa eikä ultrassa ei ollut mitään löydöksiä. eritteen tulo jatkui ja jonkinmoisia tuntemuksiakin rinnan alueella esiintyi, joten pyysin uusiin tutkimuksiin maaliskuussa 2008.
Nytkään ei mitään löytynyt. Jotenkin itsellä oli vaan sellainen olo, ettei kaikki ole kunnossa.

Koko kesän 2009 olin jotenkin voipunut ja rinnassakin tuntui välillä kaikenlaisia tuntemuksia. Eritettä ei enää tullut, mutta sitten suihkussa hiuksia pestessä pää alaspäin totesin, että toinen rinta näytti aivan erillaiselta kuin toinen. Seistessä sitä eroa ei huomannut, mutta tuossa koukkuasennossa kylläkin. Ja sitten löysin kyhmyn.
Vatsavaivoja oli myös koko kesän, polttelua, painontunnetta ja ilmavaivoja.
Lomien mentyä tilasin ajan gynekologille ja 10.8.09 sain taas lähetteen laajennettuun mammografiaan.

17.8.09 mammografiassa ja ultrassa se sitten näkyi. Röntgenlääkäri arvioi löydöksen heti pahanlaatuiseksi n. kahden cm:n kokoiseksi kasvaimeksi. Samantien rinta puudutettiin ja siitä otettiin paksuneulanäyte. Nimestään huolimatta näytteenotto ei tuntunut yhtään, vain laite jolla näyte otettiin napsahti kovaäänisesti ja se ensimmäisellä kerralla vähän laittoi hypähtämään.
Näytteitä otettiin kolme. Lääkäri pyysi soittamaan viikon päästä tuloksista. Ja sitten tepsuttelin hölmistyneenä takaisin töihin.

Töissä sinnittelin alkuviikon, tosin ajatukseni kulkivat aivan omia teitään ja putsilin pöydältä rästihommat pois ja siivoilin muutenkin paikkaani. Arvelin, että pitkä sairausloma on tulossa.

Liekö ollut stressiperäistä vai mitä, mutta viikolla vatsaoireet tuntuivat pahemmilta ja torstaina 20.8.09 sain työterveyslääkärille ajan. Hänelle selvittelin tuloni syytä ja hän löysikin koneeltaan juuritulleen patologin lausunnon paksuneulanäytteestä.
"Vasemman rinnan maligni-suspektiksi luonnehditusta muutoksesta otetussa näytteessä tulee näkyviin kapeina jonoina inflitratiivisesti kasvavaa karsinoomakudosta. Edustavalta vaikuttavan biobsianäytteen alueella kyse vaikuttaa olevan pikemmin lobulaarisesta kuin duktogeenisestä karsinoomasta. Kasvu jatkuu rinnan alueelle skirroottisesta stroomasta."
Lääkäri tutki vielä rinnan ja vatsan ja antoi lähetteen verikokeille ja vatsan ultraääneen.
Lisäksi sain pari viikkoa sairauslomaa. Lääkäri oli hyvin empaattinen nainen, kun saavuin vastaanotolle juteltiin sikainfluenssan johtavan kättelykieltoon, eikä kätelty ja kun olin lähdössä vastaanotolta lääkäri tuli halaamaan.

Jo heti seuraavana päivänä pe 21.8.09 TYKSistä tuli soitto ja sain ilmoituksen, että pe 28.9.09 on rinnan magneettikuvaus, ke 1.9. on lääkärien kokous, to 2.9. memen itse kuulemaan lääkärin hoitosuunnitelmia ja ke 09.09.09 on suunniteltu leikkausaika. Tuon soiton jälkeen tuli mukava olo- nyt homma lähtee pyörimään ja hoito käyntiin.
Maanantaina 24.8.09 oli työterveyslääkärin tilaama vatsan ultra ja labrakokeet.
Ultrassa löytyikin kysta vasemmasta munasarjasta ja sappikiviä täynnä oleva sappirakko.
Siinä helpottava tieto vatsavaibojen aiheuttajista.

Eilen tuli verikokeiden tulokset, eikä arvoissa näkynyt mitään suurempaa poikkeaamaa 2006 viimeksi otettuihin arvoihin.

Tänään menen jälleen työterveyslääkärille, koska sairauslomani oli vain tämän viikon loppuun.
Enpä usko, että enää tässä ennen leikkausta enää töihin kykenen. Lisäksi haluan levätä ja ulkoilla -kerätä voimia tulviin hoitohin.

Kyllä tämän syöpädiagnoosin sulatteluun menee varmasti aikaa. Sen kertomisesta muille tuntuu kummallisen vaikealta. En tiedä pelkäänkö toisten suhtautumisen minuun jotenkin muuttuvan, alkavatko he harkita sanojaan tai käyttäytyvan erilailla kuin ennen. Tai onko se vain, että kun asian sanoo ääneen se tärähtää kovemmin omaankin tietoisuuteen. Jos kukaan ei tiedä ehkä itsekin on asia helpompi painaa taka-alalle???

Mieheni kanssa asiaa on puitu, mutta lapsille en ole vielä asiasta puhunut, vietän vain lomapäiviä kotona. Anoppini kuoli kuukausi sitten haimasyöpään ja asia on pojilla vielä niin tuoreena mielessä, että jos nyt täräyttäisin että minullakin on syöpä, se voisi olla liian rankkaa.
Ehkä vain kerron meneväni leikkaukseen, mutta ilman syöpä-sanaa.
Myöskään iäkkäitä vanhempiani en voi asialla rasittaa. Äitini on melkeimpä sairaalloinen huolestuja. Esim. viikolla kun soiteltiin hän kertoi murehtuneensa ambulanssin äänen kuultuaan, että onko meidän pojat jääneet koulumatkalla auton alle : (. Ei, ei. tuollaiselle ei voi kertoa, totuutta, mummuhan ei nukkuisi enää ollenkaan ja hänen murehtimisensa menisi ylilyönteihin.
Nyt pitää vain olla tarkkana ettei asia kiiri hänen korviinsa.

Itsellä mielialat heittelevät vuoristorataa. Välillä pitää parkua oikein kunnolla mutta suurimmaksi osaksi touhuan kuin ennenkin. On vähän sellainen olo, että pitää saada paikkoja kuntoon nyt kun vielä voi ja jaksaa, ainakin leikkauksen jälkeen tulee varmasti kausi ettei mitään voikaan tehdä.

Päivisin olen selannut nettiä ja kaivanut tietoa syöpähoidoista ja lukenut sairastuneiden tuntoja ja kokemuksia keskustelupalstoilla ja blogeissa. On tämä netti vaan hieno keksintö tällaisessakin tilanteessa, saa vertaistukea tuntemattomilta kohtalotovereilta vaikka toiselta puolen maata.
En tiedä onko niin , että tieto lisää tuskaa vai helpottaako kun tietää mitä on tuleman?