Piti kirjoittaa päivän touhuista, mutta luettuani Maahan, odota blogin
Leen@n kuulumisia, ei ne päivän touhut enää tuntuneetkaan kovin tärkeiltä.
Leen@n vuoden mittainen taistelu syöpäpirulaista vastaan alkaa ikävästi kääntyä tappioon. Olen todella surullinen tuosta uutisesta. Vaikka emme koskaan livenä tavanneetkaan, hänestä tuli bloginsa kautta läheinen ja hän jaksoi omasta etenevästä sairaudestaan huolimatta kannustaa ja tukea kommenttiensa kautta meitä muita sairastuneita. Hän hyvänä kirjoittajana kuvasi hyvin sairauden tuomia muutoksia elämään. Nyt hän on jo niin heikko, ettei jaksa enää itse kirjoittaa, mutta lähipiiri päivittää blogia.
Jotenkin sitä yrittää ajatella, että kyllähän tästä taudista parannutaan ja elämä jatkuu entisellään, mutta ei se kuitenkaan kaikilla parane, eikä elämä jatku. Sitä yrittää sinnitellä ja selviytyä kaikista asioista kuin ennen sairastumistakin, olla reipas ja toiveikas, mutta ehkä pitäisi antaa ajatusten möyhiä kunnolla myös ne synkätkin silmäkkeet- Ehkä sitten antaisi itselleen luvan ottaa rennommin, antaa ajan näyttää kuinka pärjää, jatkuuko elämä ennallaan vai onko aika ottaa uudenlainen suunta. Pitää ottaa aikaa, pohtia ja punnita mitkä ovat itselle tärkeitä -hyvän mielen tuovia asioita, laittaa arvomaailma uuteen järjestykseen ja miettiä mitkä asiat asettaa ylimmäksi ja mitkä asiat voi turhana pudottaa pois.