Jos elämä tarjoaa sitruunoita...

Eikos joku kulunut sanonta kuulunut, että jos elämä tarjoaa sinulle sitruunoita,
purista niistä mehua, lisää sokeria ja tee niistä raikasta juomaa.



Tai leikkaa sitruuna viipaleiksi ja mausta sillä teesi. Leivo lopuista teen seuraksi sitruunamuffinseja. (Tämä ei enää kuulu kuluneeseen sanontaan : D)

Olen yrittänyt miettiä, mitä hyvää tämän sairausloman myötä tulee.

Aivan ensimmäisenä olen onnellinen, että nyt voin aamulla lähettää pojat kouluun ja olla iltapäivälla vastaanottamassa heitä ja saada tuoreet uutiset koulupäivästä. Olenkin ollut työssä monesti huolissani, miten pojat kotona pärjäävät koulupäivän jälkeen ja varsin usein olen työpäivien aikana puhelimitse joutunut selvittelemään heidän keskinäisiä kiistojaan, eikä se avokonttorissa ole kovin mukavaa. Nyt voin vointini mukaan olla se pullantuoksuinen äiti.

Toinen ilon aihe on , että tulevana tiistaina haemme westien pennun kotiin. Meillä on aiemmin ollut jättirotuisia landseereita ja viimisen lähdettyä autuaimmille haukkumaille parisen vuotta sitten päätettiin, ettei nyt ole työn ja perheenpyörityksen lisäksi aikaa ottaa uutta pentua.

Nyt on hyvää aikaa. Voin olla kotona tämän pikkupentuvaiheen ja aloittaa sen koulutuksen rauhassa.
Eikä vähäpätöisimpänä syynä koiran hankintaan juuri nyt ole ulkoilu. Koiran kanssa on pakko lähteä lenkille oli sää mikä tahansa. Luin jostain tutkimuksesta, että säännöllinen airobinen liikunta (= reipas kävely sauvoilla tai ilman, uinti, pyöräily) nostaa veriarvoja tehokkaasti sytostaattihoitojen jälkeen.

Uskon, että koira on nyt hyvää terapiaa koko perheelle, iloinen pikku veijari kun säheltää kodissa unohtuu moni pikku murhe. Kuten westien kuvalla varustettu koiranruuan lehtimainoskin lupaa: parasta vastarakkautta.

Sitruuna teemaan sopivasti löysin netistä alla olevan mainoksen, jossa westie mainostaa haukkumista vähentävää sitruunapantaa.

Eilen oli mukava ilta. Nuo vanhat kurssikaverini kävivät, juttua ja naurua piisasi yli puolenyön hyvän ruuan ja juoman parissa. Kerrottuani tulevasta leikkauksesta ne, joilla oli kertynyt ylipainoa lupautuivat rasvakudoksen luovuttajiksi uutta rintaani varten, jos omat varastoni eivät riitä :D (en kylläkään vielä tiedä poistetaanko koko rinta)

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille!

Magneettikuvaus

Aivan ensiksi suuret kiitokset kommenttinsa jättäneille. Ne koskettivat kovasti.

Eilen työterveyslääkäri (ihana ihminen :) ) laittoi lisää sairauslomaa suunniteltuun leikkauspäivään asti. Lisäksi hän määräsi Melatonin tabletteja parantamaan unta. Uni tulee kylläkin illalla jo yhdeksän aikaan, mutta herään jo kello kolme aamuyöstä :S

Lisäksi tuo lääkärini antoi lähetteen ja ajan gynekologiseen ultraääneen, jolla saadaan tutkittua munasarjakystan laatu. Onneksi työpaikallani on varsin kattava työterveyshuolto, näin saan yksityispuolella nopeasti tutkituttua krämppäkohdat ja saa itsellenkin mielenrauhan jos mitään ei löydy.

Tänään olin TYKSissä magneettikuvauksessa. Yksi uusi kokemus taas lisää. Yllättävän hankalaa oli olla tunti täysin liikkumatta, vatsallaan ja kädet pään yllä. Vaikeimmalta tuntui käsien puutuminen, muutoinhan kuvaus on kivutonta ja hoitajat yrittivat saada asennosta mahdollisimman mukavan tyynyin ja korvakuulokkeista kaikaavan mielimusiikin avulla.

Kuvausten jälkeen ostin itselleni pehmistötterön palkinnoksi, kun olin kiltisti jaksanut maata hievahtamatta. Istuin vanhan suurtorin puistossa jätskiä lipoen ja ihanasta ilmasta nauttien.

Nyt pitää alkaa siivoamaan, huomenna minulle tulee kylään vanhoja opiskelukavereita.

Olemme valmistuneet 22 vuotta sitten, mutta yhä joka vuosi kokoonnutaan vaihtelevalla kokoonpanolla jonkun luona. Aluksi vietettiin jokainen vuorollaan häitä, sitten kierrätettiin vauvojen kuvia, seuraavaksi lasten luokkakuvia, päiviteltiin työpaikkojen asioita, muutaman avioerot on käsitelty ja kohta jo kierrätetään lastenlasten kuvia, kerrotaan sairauskertomuksia ja verrataan lääkityksiä:-). Ihmeellistä miten tällä rouvaporukalla synkkaa, moni on jo vaihtanut alaakin, mutta silti aina vuoden tauon jälkeen juttu alkaa luistamaan ilman mitään vaikeuksia.

Mies ja pojat lähtivätkin viikonlopuksi Joensuuhun, joten saan rauhassa tehdä valmisteluja.

Hyvää viikonloppua ja iloista mieltä kaikille tänne eksyville!

Tähän mennessä tapahtunutta

Pitkään tietoisuudessa kalvanut peikko tuli todeksi.
Jo 2004 kävin laajennetussa mammografiassa vasemmasta rinnasta tulleen ruskean eritteen patistamana. Kuvissa eikä ultrassa ei ollut mitään löydöksiä. eritteen tulo jatkui ja jonkinmoisia tuntemuksiakin rinnan alueella esiintyi, joten pyysin uusiin tutkimuksiin maaliskuussa 2008.
Nytkään ei mitään löytynyt. Jotenkin itsellä oli vaan sellainen olo, ettei kaikki ole kunnossa.

Koko kesän 2009 olin jotenkin voipunut ja rinnassakin tuntui välillä kaikenlaisia tuntemuksia. Eritettä ei enää tullut, mutta sitten suihkussa hiuksia pestessä pää alaspäin totesin, että toinen rinta näytti aivan erillaiselta kuin toinen. Seistessä sitä eroa ei huomannut, mutta tuossa koukkuasennossa kylläkin. Ja sitten löysin kyhmyn.
Vatsavaivoja oli myös koko kesän, polttelua, painontunnetta ja ilmavaivoja.
Lomien mentyä tilasin ajan gynekologille ja 10.8.09 sain taas lähetteen laajennettuun mammografiaan.

17.8.09 mammografiassa ja ultrassa se sitten näkyi. Röntgenlääkäri arvioi löydöksen heti pahanlaatuiseksi n. kahden cm:n kokoiseksi kasvaimeksi. Samantien rinta puudutettiin ja siitä otettiin paksuneulanäyte. Nimestään huolimatta näytteenotto ei tuntunut yhtään, vain laite jolla näyte otettiin napsahti kovaäänisesti ja se ensimmäisellä kerralla vähän laittoi hypähtämään.
Näytteitä otettiin kolme. Lääkäri pyysi soittamaan viikon päästä tuloksista. Ja sitten tepsuttelin hölmistyneenä takaisin töihin.

Töissä sinnittelin alkuviikon, tosin ajatukseni kulkivat aivan omia teitään ja putsilin pöydältä rästihommat pois ja siivoilin muutenkin paikkaani. Arvelin, että pitkä sairausloma on tulossa.

Liekö ollut stressiperäistä vai mitä, mutta viikolla vatsaoireet tuntuivat pahemmilta ja torstaina 20.8.09 sain työterveyslääkärille ajan. Hänelle selvittelin tuloni syytä ja hän löysikin koneeltaan juuritulleen patologin lausunnon paksuneulanäytteestä.
"Vasemman rinnan maligni-suspektiksi luonnehditusta muutoksesta otetussa näytteessä tulee näkyviin kapeina jonoina inflitratiivisesti kasvavaa karsinoomakudosta. Edustavalta vaikuttavan biobsianäytteen alueella kyse vaikuttaa olevan pikemmin lobulaarisesta kuin duktogeenisestä karsinoomasta. Kasvu jatkuu rinnan alueelle skirroottisesta stroomasta."
Lääkäri tutki vielä rinnan ja vatsan ja antoi lähetteen verikokeille ja vatsan ultraääneen.
Lisäksi sain pari viikkoa sairauslomaa. Lääkäri oli hyvin empaattinen nainen, kun saavuin vastaanotolle juteltiin sikainfluenssan johtavan kättelykieltoon, eikä kätelty ja kun olin lähdössä vastaanotolta lääkäri tuli halaamaan.

Jo heti seuraavana päivänä pe 21.8.09 TYKSistä tuli soitto ja sain ilmoituksen, että pe 28.9.09 on rinnan magneettikuvaus, ke 1.9. on lääkärien kokous, to 2.9. memen itse kuulemaan lääkärin hoitosuunnitelmia ja ke 09.09.09 on suunniteltu leikkausaika. Tuon soiton jälkeen tuli mukava olo- nyt homma lähtee pyörimään ja hoito käyntiin.
Maanantaina 24.8.09 oli työterveyslääkärin tilaama vatsan ultra ja labrakokeet.
Ultrassa löytyikin kysta vasemmasta munasarjasta ja sappikiviä täynnä oleva sappirakko.
Siinä helpottava tieto vatsavaibojen aiheuttajista.

Eilen tuli verikokeiden tulokset, eikä arvoissa näkynyt mitään suurempaa poikkeaamaa 2006 viimeksi otettuihin arvoihin.

Tänään menen jälleen työterveyslääkärille, koska sairauslomani oli vain tämän viikon loppuun.
Enpä usko, että enää tässä ennen leikkausta enää töihin kykenen. Lisäksi haluan levätä ja ulkoilla -kerätä voimia tulviin hoitohin.

Kyllä tämän syöpädiagnoosin sulatteluun menee varmasti aikaa. Sen kertomisesta muille tuntuu kummallisen vaikealta. En tiedä pelkäänkö toisten suhtautumisen minuun jotenkin muuttuvan, alkavatko he harkita sanojaan tai käyttäytyvan erilailla kuin ennen. Tai onko se vain, että kun asian sanoo ääneen se tärähtää kovemmin omaankin tietoisuuteen. Jos kukaan ei tiedä ehkä itsekin on asia helpompi painaa taka-alalle???

Mieheni kanssa asiaa on puitu, mutta lapsille en ole vielä asiasta puhunut, vietän vain lomapäiviä kotona. Anoppini kuoli kuukausi sitten haimasyöpään ja asia on pojilla vielä niin tuoreena mielessä, että jos nyt täräyttäisin että minullakin on syöpä, se voisi olla liian rankkaa.
Ehkä vain kerron meneväni leikkaukseen, mutta ilman syöpä-sanaa.
Myöskään iäkkäitä vanhempiani en voi asialla rasittaa. Äitini on melkeimpä sairaalloinen huolestuja. Esim. viikolla kun soiteltiin hän kertoi murehtuneensa ambulanssin äänen kuultuaan, että onko meidän pojat jääneet koulumatkalla auton alle : (. Ei, ei. tuollaiselle ei voi kertoa, totuutta, mummuhan ei nukkuisi enää ollenkaan ja hänen murehtimisensa menisi ylilyönteihin.
Nyt pitää vain olla tarkkana ettei asia kiiri hänen korviinsa.

Itsellä mielialat heittelevät vuoristorataa. Välillä pitää parkua oikein kunnolla mutta suurimmaksi osaksi touhuan kuin ennenkin. On vähän sellainen olo, että pitää saada paikkoja kuntoon nyt kun vielä voi ja jaksaa, ainakin leikkauksen jälkeen tulee varmasti kausi ettei mitään voikaan tehdä.

Päivisin olen selannut nettiä ja kaivanut tietoa syöpähoidoista ja lukenut sairastuneiden tuntoja ja kokemuksia keskustelupalstoilla ja blogeissa. On tämä netti vaan hieno keksintö tällaisessakin tilanteessa, saa vertaistukea tuntemattomilta kohtalotovereilta vaikka toiselta puolen maata.
En tiedä onko niin , että tieto lisää tuskaa vai helpottaako kun tietää mitä on tuleman?