Kalliit lääkkeet

Kyllä nyt saa olla onnellinen, että meillä Suomessa on olemassa yhteiskunnan tukema terveydenhoito. Nuo viime postauksessani mainitsemani lääkeinjektiot olisivat maksaneet 1828,88 euroa ilman Kelakorvausta! Nyt erityiskorvattavina lääkkeinä niiden omavastuuksi jäi 6 euroa. Ilman tuota Kelakorvausta nuo lääkkeet jäisivät varmastikin monelta lunastamatta sen verran hintavia ovat.

Tehoa aineissa kuitenkin tuntuu olevan. Ne aiheuttavat melko pian pistoksen jälkeen ilkeää ristiselkäsärkyä, mutta tuumailin, että siellähän ne valkosolut pitävät erotiikkajuhlia ja toivon mukaan lisääntyvät tuottoisasti. Sen verran kovaa ristiselkä kuitenkin juimi, että särkylääkken turvin menin illalla pötkölleen.
Aamulla särky oli poissa, mutta nyt särkee taas iltapäivän pistoksen jäljiltä. Täytyypä käydä raottamassa Burana purnukkaa ja siirtyä sohvalle virittäytymään Neiti Marplen murhatutkimusten tunnelmaan.

Takaisku

Pah, tänään en saanut suunniteltua sytotiputusta. Aamuisessa verikokeessa B-Neut-arvo oli edelleenkin pudonnut 0,65:een (viitearvo 1,5-6,7). Hoitoa lykättiin viikolla ja arvojen parantamiseksi pitää minun itse pistellä päivittäin Neupogen-injektioita vatsanahkaan. Troppi kuulemma stimuloi luuydintä tuottamaan lisää valkosoluja ja sen seurauksena on odotettavissa luusärkyä pitkissä luissa, ristiselässä ja rintalastassa.

Seuraavien kahden sytohoidon jälkeen pitää pistää vielä Neulasta-injektiota. On kuulemma vastaavaa kuin tämä nyt pisteltävä Neupogen, mutta sen verran tujumpaa, että sitä riittää yksi pistos/ sytotiputus ja voi aiheuttaa kovempia luusärkyjä  : $

Lääkäri oli vaihtunut viime käynniltä, mutta mukavalta naiselta tämä Outi Paijakin tuntui. Hän on syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri, joten osasi kertoa hyvin tulevasta sädehoidostakin.

Nyt pitää vain odotella ja antaa valkosolujen lisääntyä.

Orankivauva

Hiustenlähdössä tapahtui tänään toinen aalto. Ensimmäisen kerran hiuksia lähti tukoittain toisen sytohoidon jälkeen. Tämän suuren kadon jälkeen hiuksia putoili hyvin maltillisesti, mutta nyt niitä lähtee taas hirmuisesti. Alan näyttämään luontofilmien orankivauvalta.

Kulmakarvat ja ripsetkin ovat harvenneet, mutta niistä saa vielä meikillä jotain näkyvää aikaiseksi.

Myöskin kynnet ovat todella hauraat ja repeilevät helposti. Tähän kun lisätään huomisen syton jälkeinen kasvojen turvotus, niin peiliin ei kovasti tee mieli kurkistella. Ainakin pitää ottaa silmälasit pois ja katsella kauempaa, niin likinäköisenä kuvasta tulee sopivan softattu.

Vieläkään en ajatellut ajella kaljuksi. Tuntuu kivammalta, kun huivin reunan alta hapsottaa edes vähän karvoja. Peruukkiakin olen jonkin verran käyttänyt, mutta kyllä se aina tuntuu vähän epämukavalta.

Hassuahan se on, että tämmöiset ulkonäköseikat harmittaa, kun hoitojen tarkoituksena on kuitenkin pelastaa henki vakavalta sairaudelta. Mutta kyllä se vain olisi mukavampi näyttäytyä kylillä, kun ei muistuttaisi ihan kauhuleffojen örkkiä. Ehkä ajan myötä sytojakin saadaan kehiteltyä enemmän täsmähoidoksi, että nämä sivuvaikutukset saadaan minimoitua.

Voih, omahoitajani syöpäosastolta soitteli äsken aamuisten verikokeiden tuloksista ja valkosoluvastearvoni oli liian alhainen huomista hoitoa varten. Arvo oli 0,70 ja pitäisi olla vähintäin 1, jotta hoito voidaan antaa.
Menen huomenna vielä uudelleen TYKSin labraan ennen lääkäriaikaa, jospa tuo arvo kuitenkin nousisi sen verran, että sytot saataisiin huomenna annettua.
Hoitojen alussa veriarvot olivat todella hyviä, mutta näemmä ne hoitojakson edetessä vaan ottivat ja laskivat.
Harmi.

Täällä taas

Mitenköhän minä olen ollut taas niin saamaton bloginpäivittäjä.

Ehkä nyt, kun on ollut nämä hyvän olon päivät, en ole malttanut viettää aikaa koneella. Sen sijaan olen käristellyt pojille lettuja, lihapullia ja kaikkea sellaista, mitä taas seuraavaan kahteen viikkoon en voi ajatellakaan haistelevani ilman etoavaa oloa. Myöskin huusollia on pitänyt siivoilla ja raahata ylimääräisiä kirpparille. Ja vieraitakin on käynyt.

Tänään lisäpontta touhuiluun antoi outo valoilmiö, mikä taikoi seinille hauskoja varjokuvia.

Aurinohan se ilmestyi taivaalle jo aamusta ja paistoikin koko päivän. Pitkästä aikaa täällä oli kokonainen aurinkopäivä. Kovin lämmintä ei ulkona silti ollut kovan viiman vuoksi ja olihan pakkastakin 12 astetta.

Silti oli aikas nautinto kävellä puhtaassa kimmeltävässä hangessa, lumen narskuessa askelten alla. Häikäisyn vuoksi piti oikein siristellä silmiä ja melkein olisi tarvinnut kaivaa aurinkolasitkin esille.

Huomenna pitää taas mennä verikokeille ja torstaina on lääkärin tapaaminen sekä toiseksi viimeisen sytotiputuksen vuoro. Kurkku on ollut pari päivää karhean tuntuinen ja nenä vähän niiskuttaa, toivottavasti ei nyt iske mitään lentsua, jotta saan suunnitellut hoidot vietyä läpi.

Hyvän olon viikko

Ahh. olen nauttinut hyvästä olotilastani.
Tämä on taas se onnenviikko, ennen seuraavaa sytohoitoa, kun ei vaivaa mikään. Ruoka maistuu ihan sille miltä sen kuuluukin, sydän lyö tasatahtia ja jaksaa kävelläkin heti hengästymättä.
Ensi torstaina on jälleen seuraava tiputus ja paria päivää sitä ennen alkaa jo tympiä tulossa olevat kaksi matoviikkoa. Tämä hyvän voinnin aika tuntuu niin lyhyeltä hengähdystauolta. Onneksi on enää kaksi hoitoa jäljellä. Onkohan tämä jo jonkinlaista hoitoväsymystä, kun ajatus sytotiputuksesta tympii, vaikka omaksi parhaakseni hoito annetaan.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin päässyt melko pienillä hoidoilla, kun vertaa teidän muiden bloginpitäjien hoitomääriä.
Miten tämä hyvän olon ylistys muuttuikin marinaksi??

Huomenna esikoinen täyttää 12 vuotta. Murrosikä lähestyy, kyllä se nyt jo välillä pulpahtelee esille käytöksen uhmakkuutena ja äksyilynä. Mutta usein hän on vielä se pikku Pate, joka kömpii äidin kainaloon ja juttelee mukavia. Kunhan nuo tulevat myrskyisät kasvuvuodet menisivät mukavasti, ilman suurempia onnettomuuksia tai töppäilyjä. Kasvavilla pojilla kun on niin kova pätemisen tarve kaveripiirissä, että siinä monesti pää kolisee ja hankaluuksia kertyy.

Taas perjantai

Viikko hurahti taas nopsaan.
Mies lähti jokavuotiselle hiihtoreissulleen "poikaporukan" kanssa (ikä 45-60) ja minä olen väliaikaisesti toiminut yksinhuoltajana, joten en ole paljoa blogimaailmaan ehtinyt tällä viikolla vierailemaan.
Tänään minulla oli jo melko hyväkuntoinen päivä. Alan olla taas oma itseni, suussa vain tuntuu kumma maku,  käristetyn ruuan tuoksu etoaa ja välillä vähän huimaa, mutta pärjään jo ilman pahoinvointipillereitä.

Olin tänään sairaalasa katsomassa äitiäni. Hän oli toissapäivänä saanut jonkinlaisen pienen aivoverenkiertohäiriön. Aamulla herättyään hänellä oli puhe ollut hukassa ja pappa oli muorin kuskannut terveyskeskukseen, josta hänet oli kyyditetty TYKSiin tarkempiin tutkimuksiin. Tänään puhe luisti jo kuin ennenkin. Toivottavasti tuo oli vain ohimenevä pelästys, eikä mitään uusiutuvaa sorttia, mutta on tärkeää että pää tulee tutkittua tarkkaan.
Tuli sellainen olo, että oli oikein hyvä ratkaisu olla kertomatta iäkkäille vanhemmilleni sairaudestani. Jos olisin kertonut, niin tässä kohtaa olisin varmasti miettinyt oliko sairauteni murehtimisella syytä tähän kohtaukseen. Nyt voin sen puolesta olla huoleton, ettei kohtaus johtunut ainakaan minun tilani murehtimisesta. Eikä papankaan tarvitse kantaa huolta kuin yhdestä sairaustapauksesta.

Saunaremppa jatkuu, nyt on jo sentään purkutyöt tehty ja remonttireiska on päässyt vetelemään uusia pintoja. Omaa suihkua on jo ikävä.

Mukavaa viikonvaihdetta!

Lauhtuvaa

Pakkanen on laskenut mukaville lukemille. Nyt ulkoilukin on miellyttävämpää, kun tuo pakkasilma tahtoi ottaa hengityksen päälle. Luonto on edelleen valkoisen kuuran ja lumipeitteen koristama. Kaunista.

Eilen vanhenin taas vuodella. Nyt ollaan lähempänä viittäkymppiä kuin neljää. Outoa, kun tuntuu, ettei mieliala vanhene yhtään, vaikka kuoret pikkuhiljaa rapistuu ja koneisto präkää. Synttärivieraita kestitsin pahoinvointilääkkeiden voimin ja kahvittelut onnistui ongelmitta. Ilman noita pikku pillereitä etova olo kyllä iskee. (olen kokeillut.) Yöuni on vähän katkonaista, välillä havahdun kylmyyteeen ja välillä on liian kuuma ja asentoa pitää vaihdella usein. Onkohan nuo niitä kuuluisia kuumia aaltoja : S
Aamut ovat edelleen vaikeita, sydän lyö kuin lampaan saparo, mieliala on maassa ja päässä tuntuu olevan lyijylakki, mutta olotila helpottuu puolilta päivin. Aika lailla samanlaiset tuntemukset tästä uudestakin lääkkeestä tuli kuin edellisestäkin. Ei niin kovin erillaisia sivuoireita ainakaan vielä.

Remppa jatkuu saunatiloissa, mutta Aino on jo tottunut kopinaan, eikä enää ärhentele ylimääräisille äänille.
Mukavaa kun joskus saadaan tilat valmiiksi. Onneksi tuo remonttireiskamme on ahkera ja touhuaa koko ajan, ettei remppa turhaan veny.

Kop, kop

Remonttireiska aloitti tänään saunaremontin teon ja kopsuttelee irti kaakeleita. Aino-koira kulkee ympyrää, haukahtelee ja murahtelee outoa kopinaa nurkissa. Ulkona paukkuu pakkanen, joten melskettä piisaa.

Eilen sain sitten annoksen sitä surullisen kuuluisaa punaista sytostaattia + kolmea muuta lääkettä vesihuuhteluiden lisäksi. Hassua, että tuo lääke värjäsi pissankin punaiseksi : D.Primperaania aloin ottamaan heti kuuriluontoisesti 2 tablettia kolmesti päivässä, koska vähän etova olo alkoi illalla vaivata. Hoitajanikin neuvoi lääkettä ottamaan, turha on mitään pahoinvointeja kärsiä, kun siihen on lääkitys olemassa.

Aamu oli taas tuttuun tapaan aika tokkurainen, mutta nyt jo tuntuu paremmalta.

Tuttu nälän tunne taitaa seurata näitäkin coctaileita, kun taas on koko aamun pitänyt puputtaa jotakin. Mitenköhän näistä nyt jo 5-6 lisäkilosta pääseekään eroon hoitojen loputtua. Täytyy varmastikin ottaa tavaksi kävellä jokapäiväiseen sädehoitoon, kun niiden aika koittaa. Siitä tuleekin tunnin lenkki suuntaansa, eiköhän sillä saa kiloja ainakin vähän karistettua.  Nykyinen turvottava olo tuntuu tukalalta, kun aamuisin ei tahdo silmiä saada auki silmäpussien joukosta ja kenkien sitominenkin tuntuu ahistavalta ja vaatteet kirraa, en tykkää!

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

Hups, miten aika on rientänyt

Onpa aika kulunut vauhdilla. Juuri kun sai joulukoristeet paikoilleen, on taas jo aika pakata ne takaisin kaappien kätköihin. Jotenkin tämä elämä hoitojen aiheuttaman kolmen viikon sykleissä tuntuu entisestään nopeuttavan ajanjuoksua.

Nyt jo tietää hoitopäivän, sitä seuraavan viikon alavireen ja pikkuhiljaa normaaliin palautuvan kunnon- tämä jaksoihin ohjelmoitu tulevaisuus vain rullaa eteenpäin.

Huomenna on 4. sytohoito ja nyt uudella sekoituksella. Tämän uuden lääkityksen mahdolliset sivuoireet hieman jännittävät, entisen lääkityksen tuomat krämpät tulivat jo tutuiksi ja niihin tiesi jo varautua, nyt ei tiedä varautua mihinkään.

Hienot talviset postikorttimaisemat ovat olleet ilonamme tämän tammikuun alkupäivät. Välillä on ollut niin kylmä, että ulkoilut ovat jääneet lyhyisiin pyrähdyksiin, mutta niinä päivinä kun mittari on näyttänyt mukavampia lukemia, ollaan Aino-koiran kanssa kierrelty pitempää lenkkiä ihailemassa maisemia lumen narskuessa kenkien alla. Lumen ansiosta tuntuu kuin valon määrä olisi jo lisääntynyt ja päivä pidentynyt. Helmikuun alustahan alkaa ilmassa olla jo pientä kevään merkkiä, kun talitintit aloittavat laulunsa ja aurinko alkaa lämmittämään. Siitä se kevät alkaä ja lintujen laulukuoroon liittyy pikkuhiljaa yhä useampi laulaja, mustarastas, varpuset jne.

Meillä alkaa toisen vessan ja saunatilojen remontti ja se tuo tullessaan pientä epämukavuutta eloon. Varsinkin se vaihe, jolloin suihkut ovat pois pelistä aiheuttaa järjestelyjä, kun pitää hakeutua vieraisille peseytymään. Onneksi siskoni asuu ihan lähistöllä ja naapurikin on luvannut lainata suihkuaan.

Hyvää loppiaista!