tiistai 3. marraskuuta 2009

Kortisonia

Ensimmäiset viisi kortisonitablettia on nautitti huomista 1. Exotere-tiputusta varten.
Maku oli aika karvas ja nuo pehmeät tabletit alkoivat liueta jo suussa. Tuo maku jäi vähän kurkunpäähän kiusaamaan.
Pienellä jännityksellä odotan tuota huomista sairaalareissua, mitenkö hoitoon reagoin?

Tänään varmuudeksi hieman imuroin jos muutamaan päivään ei siivoilut luonnistu.

Nyt on sikainfulenssa levittäytynyt kaupunkiimme. Harmittaa, kun rokotustahti on niin hidas, olisin halunnut rokotuksen ennen noiden sytostaattien aloitusta, mutta eipä tuo onnistunut tässä kaupungissa. Pienemmissä ympäristökunnissa rokotellaan jo riskiryhmiin kuuluviakin.
Kyllä tuli huonoon aikaan tämä sytohoitojakso, kun kaikki muutkin flunssat kiertävät tuon infulenssan lisäksi. Meidänkin perhe on ollut täysin terve koko alkusyksyn , mutta nyt kaksoset ovat nuhaflunssassa ja esikoinen oli pari päivää pois koulusta huonovointisuuden takia ja mieskin niistelee nenäänsä. On aika epätodennäköistä etten minä saisi jotain noista perheessä pyörivistä lentsuista, varsinkin kun nyt vastustuskyky heikkenee.


Aamulla vielä uudestaan viisi kortisonitablettia kitusiin ja sitten kohti sairaalaa. Hankin jo muutaman uuden joululehden luettavaksi tiputusten ajaksi, toivottavasti niillä pysyy ajatukset mukavissa tunnelmissa.

5 kommenttia:

tiina kirjoitti...

Ota salaiseksi aseeksi käsidesit:) Käsilaukussa vakivarusteena huulipunan ja kännykän kanssa. Lisäksi pullo joka ovenpieleen, eikä ketään päästetä ovesta sisään ilman tippaa. Itse en sairastanut viime vuonna sytoista huolimatta yhtään mitään. Syöpää ei nyt lasketa, sitä ei sentään ovenkahvoista saa.

Rauhaisalla mielellä huomista kohti!Sairaanhoitaja korjasi kerran asennettani, kun mainitsin tulevani myrkytettäväksi -hänen mielestään tulin tapaamaan ystäviä. Vereeni pumpattujen valkoisten soturiystävien lisäksi toden totta tapasin myös ystäviä, ihania hoitajia ja potilaskollegoita. Hyviä kohtaamisia sinullekin! Ajatuksin mukanasi huomisella päiväkeikalla.

mimmuli kirjoitti...

<3 Enkeli olkoon mukanasi<3 *voimia*

Leen@ kirjoitti...

Tsemppiä huomiselle! Meillä aloitetaan riskiryhmien rokotukset juuri huomenna, toivottavasti rokotus menee ongelmitta, joillekin terveyskeskuksen työntekijöistä oli rokotuksesta noussut 12 tunnin kuume.

Minä lueskelen parhaillaan Satu Hassin rintasyövän aikana kirjoittamaa kirjaa. Hän piti vain päivän pari sairaslomaa tiputusten jälkeen ja ihmeesti oli jaksanut tehdä töitä. Ei ole mitään syytä olla toivomatta sinulle samanlaista oloa.

Iituli kirjoitti...

Hei!
Hauska nähdä ja kuulla että meitä on muitakin... Siis ihan samassa tilanteessa.
Olen 41-vuotias, huomenna on ensimmäinen kortisonipäivä ja perjantaina ensimmäinen sytostaatti. Saan ihan samat hoidot kuin sinä (siis ihan samat!) ja muutenkin syöpäsi on aika samanlainen, paitsi että minulla ei ole mitään muuta ollut tässä ohessa. Kasvaimeni oli sen verran pienempi, että minulle tehtiin vain osapoisto 30.9 ja olen siitä toipunut hyvin, ollut töissä ja harrastanut kaikkea tavallista. Tänäänkin aion tästä lähteä tanssitunnille ja huomenna megajumppaan, sitten on ilmeisesti edessä pakkolepoa jonkin aikaa. Vaikka ei meille mitään pahoja sivuoireita tule, tietenkään!
Minä onnistuin saamaan sikaflunssarokotuksen jo viime viikolla, kun vähän kiukuttelin. Ja nythän THL on tehnyt päätöksen, että perheenjäsenetkin saavat, eli huomenna perheelle piikkejä.
Lycka till, meille molemmille!

Unknown kirjoitti...

Moi Tilu!!!
Voi että, mä hihitin kun lueskelin sun kommenttia omasta blogistani... karvareuhkanan hankkimisesta. Ihanaa, kun säkin olet siellä kaupassa nauranut. Toivon, että itsekin sitten hihittelen, kun sen aika tulee. Itse ajattelin mennä vasta, kun hiukset on kokonaan pois, saapahan istuvan mallin sitten samantien.

Jos muuten ihmettelet, että kävijämäärä blogissasi on räjähdysmäisesti kasvanut, voit syyttää mua. Satuin viime viikolla tulemaan kaiuttimet päällä tänne ja huomasin, et sulla on oikein musiikkia tarjolla ja hyvääkin vielä! En tiedä kuka on, mutta sopii mun makuun. Mä käyn siis täällä kuuntelemassa musiikkia.. ai niin ja lukemassa kuulumisiasi:)
Toivottavasti voit hyvin!!
Virtuaali-Haleja!
Sanna