Jälleen on illan kortisonitabletit napattu huomista sytostaattitiputusta varten. Nyt toisella kerralla ei hermostuta, kun tietää mistä on kyse.
Päivällä käväisin labrakokeissa ja pyörähdin samalla kaupungilla ostamassa muutaman joululahjan. Kovasti oli vielä hiljaista kaupoissa, ei mitään jouluruuhkaa. Nyt pitäisi olla fiksu ja ostaa kaikki lahjat, kun saa rauhassa katsella, eikä kassajonojakaan ole. Kunhan vain tietäisi, mitä lahjoja kellekin hankkisi. Ostaisiko miehelle kirjan, mitä hän ei kuitenkaan ehdi lukemaan, vai yllättäisikö sukilla ja kalsareilla.
Pojatkin alkavat olla hankalassa iässä. Enää ei oikein viitsi lelujakaan ostaa, eivätkä he oikeasti tarvitse mitään. Kaksoset hinkuvat kannettavia, mutta tuntuu turhalta hankkia joka pojalle oma tietokone, jolla kuitenkin vain pelattaisiin ja turhan tyyriille lahjoille ei haluttaisi sällejä totuttaa.
Viime vuonna kaksosilla oli ihanan vaatimattomat toiveet, toisellakin joulupukin kirjeessä luki kaksi pakettia mansikan makuisia Dominokeksejä ja suklaata, melkein tuli tippa silmänurkkaan sitä lukiessa. Ja hän oli ylen onnellinen saadessaan nuo Dominokeksit. (Sai hän kyllä muutakin)
Esikoisella on taasen aina ollut piiitkä lahjalista. Hän ei ole koskaan ollut turhan vaatimaton toiveissaan.
Käväisin myöskin kampaajalla lyhentämässä hiuksia. Päälaella jo pilkottaa päänahka, mutta muualla on vielä karvoja kotitarpeiksi, tosin entiseen verrattuna ohuet ovat. Olen toiveikas, ettei ihan kaikki lähtisi, mutta katsotaan kuinkas käy. Pipo peittää hyvin päälaen, joten en vielä ole tarvinnut peruukkia. Ehkä ylihuomenen bussiretkellä täytyy senkin debyytti tehdä, ei koko reissua viitsi pipo päässä istuskella.
Hyvää yötä ja keskiviikkoa itse kullekin.
Kuuluisia (?) potilaita..
-
En löytänyt (vielä) kuuluisia leukemiaa sairastavia (koska kaikki on kai
kuolleet)...
*Kuuluisia diabeetikoita: *
- Halle Berry (ihq Bond-tyttö)
- Marlon B...
2 vuotta sitten
2 kommenttia:
Olen jo pidempään seurannut Tiluntalo-blogiasi, jonka sain yhteisen ystävämme kautta mutta vasta tänään törmäsin tähän toiseen blogiin. Lähetän sinulle voimahaleja pääkaupunkiseudulta ja jaksamista!
Tsemppiä tämäpäiväiseen hoitoon <3 Toivottavasti kaikki sujuu hyvin!
Lähetä kommentti