Hei taas kaikille täällä kuulumisiani kurkisteleville!
Mukavaa, kun joukkoon on liittynyt uusiakin lukijoita, harmikseni en ole päässyt joidenkin blogeja lueskelemaan, kun eivät ole auenneet.
Niin nyt niihin kuulumisiin.
Hyvää kuuluu, vaikka etukäteen vähän hermoilinkin, mitä sytoista aiheutuukaan, niin ainakin vielä tuntuu oikein hyvältä. Ruoka maistaa eikä mitään huonoja oloja ole ilmaantunut. Pienoinen saippuan maku leijuu suussa, mutta se on kaiketi jonkun lääkkeen tuotosta.
Sytotiputtelujen jälkeen käytiin miehen kanssa peruukkiostoksilla. Olo oli kuin jollain teineillä pilailukaupassa. Myyjä kai ihmetteli meitä, kun me naurettiin katketaksemme noita karvoja sovitellessa. Yhdenkin peruukin kanssa näytin erehdyttävästi Psyko-elokuvan mummolta!
No, löytihän sieltä sopivakin, kunhan kampaaja vähän ohenteli ja lyhenteli etuhiuksia, niin valitesmani peruukki näytti ihan hyvältä. Se on sellainen monivärjätty ja aika vahvasti kerroksittain leikattu. Merkki oli Stimulate 748 champange/rooted, vaaleahko ja tummaa tyvikasvua oli näkyvissä.
Eilen olin pään magneettikuvauksessa. Tämä kuvaus oli paljon helpompi, kesti vain 20 min, verrattuna siihen ennen rintaleikkausta tehtyyn magneettikuvaukseen, mikä kesti tunnin.
Olo oli eilisenkin oikein hyvä. Vähän iltapäivällä on väsytellyt ja olen ottanut pienet tupluurit ja öisin on hikoiluttanut, muttei mitään kummempia sivuvaikutuksia. Hyvä näin, toivottavasti ei tule mitään kuntoromahdusta kortisonitablettikuurin loputtua.
Tuota sikainfulenssarokotusta ei meillä vaan tahdo saada millään. Ensiviikollakin aloitetaan rokotus riskiryhmillä, mutta alle 40-v:lle. Joissain kunnissa saa jo riskiryhmien perheenjäsenetkin rokotuksia. Aika kurjasti tuntuu nuo rokotushommat sujuvan täällä Turussa.
Kukaan ei oikein tunnu tietävän, että milloin olisi turvallista rokottaa, kun tämä 2-3 päivää ensimmäisen tiputuksen jälkeinen turvallinen aika ehti mennä ohi. Jotenkin aika epämääräistä ja poukkoilevaa tämä koko infulenssa-juttu.
Nyt pitää vain hoitaa käsien pesua ja desinfektiointia koko perheen voimin ja laittaa kaikki toivonkipinät liikkeelle, ettei kukaan perheestä sairastu.
Hyvää viikonloppua kaikille!
2 kommenttia:
..muistan tuon peruukkireissun..naurettiin kahden kaverini kanssa ihan katketaksemme muutaman vaihtoehdon kohdalla..ja kerran kiljahti heti yhden kohdalla, että "ei hyvänen aika missään nimessä":) tilanne ja mieliala olisi kyllä yksin sovituksella ollessa ollut ihan toinen..Mutta nyt siis reilu vuosi hankinnan jälkeen tuo kuontalo lojuu vaatekaapin ylähyllyllä, laukkujen ja rojujen keskellä...taikauskoisesti en uskalla poiskaan heittää;) ja oli se sen verran kallis, ettei kyllä raaskis roskiin laittaa..
Hyvällä käsihygienialla selviää melko pitkälle ja myös flunssaisten kyläpaikkojen tai vieraiden välttelyllä. Nyt pitää muistaa olla se terveen itsekäs ja muistuttaa ystäviä/tuttavia siitä, ettei todellakaan ole ylireagoiva jos haluaa vältellä heitä..muistan, että kun itse olin niin "hyväkuntoinen syöpäpotilaaksi" ei ihmiset tahtoneet muistaa ja ehkä ymmärtää sitä "välttelyä" kun flunssaa oli liikenteessä
Onnea uudelle tukalle! Näyttää mukavalta. Onko omasi nyt samanlainen vai vaihdoitko tyyliä?
Lähetä kommentti