perjantai 30. lokakuuta 2009

Kalenteri on taas täynnä


Kalenteri alkaa olla taas täynnä erillaisia hoitotapahtumia.
Keskiviikkona sain uuden rintaproteesin ja siihen kuuluvat liivit. Ostin heti toisetkin liivit, kun malli tuntui kovin mukavalta ja istuvalta. Tuo silikoniproteesi on hieno keksintö, niin pehmeä pidellä, se oikein houkuttelee sormia painelemaan ja hypistelemään sitä. Melko painava se kylläkin on.
Eilen käväisin taas hammaslääkärissä. Aloitettiin takahampaaseen juurihoito, koska tuo särky taisi kuitenkin olla ainakin osittain hammasperäinen, vaikka oireet olivatkin kovin moninaiset.
Aikaa myöten särky alkoi kohdistumaan tuohon takahampaaseen, joka meni puruaraksikin.
Onneksi hammaslääkäri oli joustava ja aloitti työpäivänsä aikaisemmin, jotta sai minut mahdutettua täyteen aikatauluunsa. Maanantaina hän ottaa minut taas hoitoon vastaanottoajan ulkopuolella, jotta hampaaseen saadaan pitkäaikainen lääke ja kestävä väliaikainen paikka. Näin hampaan kanssa odotellaan sytöhoitojen loppuun. Toivottavasti hammas pysyy sen ajan rauhallisena.
Eilen sain myös soiton syöpätautien polilta. Sytohoitoikani siirrettiin ensi torstaista keskiviikkoon ja torstaina on pään magneettikuvaus.
Mukava yllätys oli, kun työtoverini, myöskin samat hoidot läpikäyneenä, soitteli ja antoi vertaistukea. Meillä onkin toimistossa kolme suurin piirtein ikäistäni äskettäin rintasyövän sairastanutta ja jo takaisin työhön palannutta naista. Heistä saa hyvää uskoa hoitojen tehoamisesta.
Tänään vielä varmistelin osastolta, että onko oletettavaa, että pystyn makoilemaan kuvaustunnelissa paikallani heti seuraavana päivänä ekasta sytohoidosta. Sieltä vakuutettiin, että kyllä varmastikin kuntoni kestää sen. Itse kylläkin ajattelen vähän kammolla ahtaassa kuvaustunnelissa makoilua koneen huristellessa ympärillä jos olo on pahoinvoiva :$
Täytyy kai käydä heti hakemassa apteekista vahvempia pahoinvointitablettejakin. Primperaa jo hankinkin.
Oikein hyvää viikonloppua, joko remukkaasti haloweenia juhlien tai rauhallista pyhäinpäivää viettäen.

5 kommenttia:

Nina kirjoitti...

siinähän sitä nyt sitten ohjelmaa..homma pääsee käyntiin.Hienoa tuo vertaistuen mahdollisuus ja oikeasti huomata se, että tässä on mahdollisuus palata,kuukauden teeman mukaisesti,arkeensa ja unelmiinsa. Suositan lämpimästin kaiken arsenaalin valmiiksi hankkimista..ja jos et tarvii sitten sitä tehokkaampaa pilleriä..aina parempi, mutta ei tarvitse kippuroida jos sattus tarviin...voimia tulevaan. Itse täällä pojan huoneessa läppärillä katselen samalla pimeään iltaan..12v tyttö ja naapurin pojat leikkivät pimeä piiloa:)ihanan "lapsellista" touhua:)

tiina kirjoitti...

Kuvaustunneli ei ole kovin miellyttävä paikka, ja itse selviydyin siellä lempimusiikin turvin. Luin jälkeenpäin Satu Hassin kirjasta Tukka hattuhyllyllä, että hän ei ollut kestänyt tunnelissa, vaan oli pyytänyt päästä "avomalliin". Silloin hymyilin itsekseni.. olen sentään jostakin selvinnyt urheasti, nikottelematta. Vaikka ministerin -tai minun tapauksessa opettajan- töitä en kyennytkään jatkamaan hoitojen aikana vaan jäin sairaslomalle. Pienestä sitä on ilonaiheet otettava:)

Leppoisaa viikonvaihdetta sinulle, happy halloween ja rauhaisaa pyhäinpäivää!

Unknown kirjoitti...

Moikkis! Kävin heti kahlaamassa blogisi läpi. Niin samoja ajatuksia ja mielen vuoristoratoja.. Taitaa meillä kaikilla syöpään sairastuneilla olla sama rata:) Tsemppiä ensimmäiseen sytohoitoon! Ensi viikolla niitä on yksi vähemmän:)
Terkuin, Sanna
http://teratooma.vuodatus.net/

Anonyymi kirjoitti...

Hyvän voinnin toivotuksia huomiselle!
Nyt varmaan alkaa jo jännittää, mutta päivä ja asia kerrallaan, niinkuin tähänkin asti. Hyvä että kipu paikallistui hampaaseen ja on jo melkein hoidettu alta pois.
Lämpimin terveisin, rk

Tilu kirjoitti...

Kiitos teille blogi-siskot myötäelämisestä!