torstai 18. helmikuuta 2010

Tehtävä suoritettu!

Tänään kävin läpi vaatekaappeja. Hammasta purren, sydän verta vuotaen pakkasin kasseihin kaikki liian pienet tai enemmän kuin neljä vuotta käyttämättä olleet juhlapuvut, hameet ja jakkupuvut.
Mietin miksiköhän olen ostanut niin älyttömästi sellaisia vaatteita, joita ei kuitenkaan ole tullut käytettyä. Ajatuksissani ynnäilin niihin joskus tuhlattuja rahoja ja päätin, etten vähään aikaan osta yhtään uutta vaatetta heräteostoksena, vaan ostan vain silloin kun todellakin on tarvis ja näyttää siltä, ettei vähään aikaan ole tarvetta. Sen verran vaatteita jäi vieläkin kaappeihin, että niillä pärjäisi vuosia.
Menköön ohi hullut päivät, hintahulinat ja keskusvaraston tyhjennykset ilman yhtään vaateostosta!

Ajattelin entisaikojen ihmisten vaatevarastoa. Oli se parempi leninki, kotihame ja työvaate. Kun hamekangas oli tarpeeksi kauhtunut se leikeltiin matonkuteiksi tai käytettiin lattialuuttuna. Vaatteita ei ollut kaapintäydeltä ja ne olemassaolevat pidettiin loppuun. Nyt kaikilla on vetimiä liikaa ja heitellään pois lähes käyttämättömiä vaateparsia. Järjetöntä. Ekologisuusajttelu nostaa päätään, toivottavasti tämä jalo tavoite myös pitää.

PS. Se silkkinen jakkupuku  jäi vielä kaappiin ;-?

5 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Vau! Onnittelut kun sait ison urakan suoritettua. Samalla kun saa kaappeja järjestykseen siivoaa aina samalla vähän sisintäänkin.

Jonkilaiseen markkinamyllytykseen sitä on itsekukin vain pyörähtänyt mukaan ja tavaroita on kertynyt vaikka olisi miten maltilliseksi itsensä arvioinut. Minäkin tiedän eräässä kaapissa olevan ainakin yhden kaksiosaisen juhla-asun, jota ei ole ikinä käytetty, vaikka on usein soviteltu, mutta kun osui joku iso alennus kohdalle niin pitihän se varalle ostaa...

Kaikkea ei tarvitse hävittää, hyvä kun muisto jäi, silkki on ihanaa, vaikka sitten tuunaisit toisenlaiseksi. En minäkään 90-luvun silkkiasuani hävitä.

Herttuanmäen elämää kirjoitti...

Hieno suoritus! Minulla se on kanssa aloitusvaiheessa. Vaatekomerollinen vaatteita joita ei ole käytetty vuosiin.

Anonyymi kirjoitti...

Mistäpä sen tietää vaikka joskus tarvitsisit just sellaista jakkupukua! Omia roinan hävityspäiviäni nimitän Feng Shuijaamiseksi. Kerran fengshuijasin jopa sen ainoan reseptivihkon, jonne kerättyjä reseptejä oikeasti käytinkin. Asian huomattuani yritin pelastaa vihkon roskiksesta, mutta liian myöhään. Sitten on pitänyt kysellä ystäviltä takaisin siitä antamiani reseptejä, niinkuin vaikka joulupiparit, jotka kelpaavat vain sillä yhdellä, vihkossa olleella reseptillä tehtynä. Onnittelut sinulle kuitenkin siivoushomman hoitamisesta. Miten sitä tavaraa tuleekin. Tänään työkaveri tarjosi kahta taulun kehystä, en tiedä tarvitsevani niitä, mutta otin silti, jos vaikka ...

Unknown kirjoitti...

Ou nou! Minulla tuo kaappi (tai kaikki nuo kaapit) on vielä läpikäymättä.. Nuo töihin-tai-ei-sotkut pisti nyt mun suunnitelmat ihan sekaisin.
Käyn kaappien kimppuun heti, kun vuorotteluvapa alkaa:)
Sä olit nopea!!

Tunnustan, että kaapistani löytyy vanhojentanssipuku, yo-puku ja kaikkea muuta, jotka eivät todellakaan sovi enään...

Kitsune kirjoitti...

Hei, vastavierailulla blogissasi, tällä kertaa jälkiä jättäen.

Komerollinen ei-mitään-päällepantavaa täälläkin. Karsintaa tein jo syksyllä mutta tuolla nuo vaatteet vielä odottavat kirppikselle viemistä.

Oikeasti surettavat jo etukäteen ne muutamat suhteellisen uudet ja nätit mekot sun muut joita en varmaan leikkauksen jälkeen enää pysty käyttämään.