Veriarvot olivat parantuneet hyvin, joten piikkihoito oli tehonnut erinomaisesti.
Sain eilen siis tuon toiseksi viimeisen sytohoidon. Liekö elimistö jo saanut noista aineista tarpeekseen, vai mikäköhän veti eilen aivan voimattomaksi. Kaikki tuoksut saivat aikaiseksi kuvotusaaltoja ja koko ilta meni sohvajoogaa harrastaessa. Eipä tämäkään aamupäivä ole kovin paljoa reippampi ollut, mutta pahoinvointilääkkeiden voimalla olen ollut sentään pystyasennossa suurimman osan päivästä.
Eilen juttelin omahoitajalleni tuosta optikkoreissustani ja hän mainitsi vielä, ettei hiuksiakaan (jos niitä jollakin on ;)) kannata värjäillä sytostaattien aikana eikä ihan pian niiden lopetuksen jälkeenkään, koska värjäystulos saattaa olla ihan jotakin muuta kuin on ollut tarkoitus.
Näin näitä tiedon trippuja kerääntyy hoidon kuluessa.
2 kommenttia:
"Onnittelut" hoidon saannista. Yksi enää jäljellä!! Hyvä Tilu!!!!
Harmi, että olo on noin kurja, mutta se sohvajooga varmasti auttaa siihen hiukkasen. Lepäilet vain heti sopivassa kohtaa, etkä riehu siellä turhia.
Muksaa viikonloppua :)
Tämän kun jaksat ja yhden vielä, niin sitten alkaa helpottamaan. Kyllä se syövän hoito voimia vie ja koville ottaa, niinkuin totesitkin. Mutta hoito ja päivä kerrallaan homma etenee. Jos ei jaksa, niin ei jaksa, silloin on levättävä. Sairaalle sopivaa kevyt tekemistä vain. On se kumma miten vaikeaa on ottaa sairaan rooli, edes tilapäisesti, vaikka miten vakavasta sairaudesta olisi kyse. Koita jaksaa vielä, pian se on ohi ja elämä palailee kevätauringon mukana tuttuihin rutiineihinsa.
Lähetä kommentti