Aiemmin ajoittain käväissyt, mutta nyt jo muutamana iltana peräkkäin on leukojani repinyt pirullinen särky. Kävin jo hammaslääkärilläkin, mutta kuten jo arvelinkin mitään näkyvää syytä särkyyn ei löytynyt.
Itse olen kovasti nimeämässä särkyä kolmoishermosäryksi. Ensimmäisiä kertoja särky tuli jäätelönsyönnin seurauksena. Sitten rintaleikkauksen jälkeen useammin. Nyt pientä jomotusta tuntuu kaiken syönnin jälkeen, mutta ilmojen viilennyttyä pahimmat oireet on tullut ulkoilun jälkeen ja illalla. Kaikkein inhottavinta on nyt, kun särky iskee illalla nukkumaanmentäessä. Särky tuntuu vaikka olen napsinut parikin Burana 600 ja eilen illalla otin tuskissani niiden lisäksi vielä sappileikkauksen jälkikipuun tarkoitetun pillerin, silti kipu tuntui. Se tulee aaltoina, välillä kovenee ja sitten taas laantuu. Särky tuntuu vasemmalla puolellla molemmissa leuoissa, luissa, ikenissä ja hampaissa.
Todella repivä ja piinallinen tuska. Nyt jo alkaa ennakkoon jännitämään nukkumaan menoa iskeekö tuo kolotus jokainen ilta.
Jotenkin harmittaa, kun leikkausten jälkeen pärjäisin jo ilman särkylääkkeitä, mutta tällainen ylimääräinen krämppä pakottaa niitä napsimaan.
Tänään käväisin keuhkoröntgenkuvissa, ekg:ssä ja verikokeilla. Helppoja hommia kaikki.
10 kommenttia:
No voi sentään. Oletko kysynyt lääkäriltä, joka leikkasi mistä se voisi johtua? Voisiko se olla hermo särkyä,joka johtuu vielä leikkauksesta.
Minulla sytostaattien tiputuksen jälkeen tulee leukaperät kipeäksi kun niitä joutuu liikuttelemaan syödessä. Tosin se menee joidenkin päivien jälkeen ohi.
Onpa kurja uutinen, aivan alkoi omissakin kasvoissa kipumuistot tuntumaan. Ihan samanlaisia oireita minulla oli kolmoishermon alueella vuosia sitten. Sain kipeä iskun poskeeni nenän viereen ja se kipuili ihan samoin. Iltaisin helpotti lämmin: laitoin sellaisen lasten litteän muovisen mehupullon, johon kaadoin ensin kuumaa vettä lapaseen, ja se poskella sitten kävin nukkumaan! Ulkona piti kääriä huivia kasvojen suojaksi niin kipu ei iskenyt niin ankarana. Sain myös fysioterapiaa: kasvohierontaa (se oli ihanaa), joka vapautti kireyksiä leukaperistä, kipua vastaan tuli purtua melkolailla. Akupunktiotakin kokeiltiin.
Minulla kipu seurasi mukana seuraavaan talveen, kesällä ei haitannut. Kun muutimme lämpimään Japaniin, se jäi kokonaan.
Toivon, että saat avun.
Leena, hieronta voisi tosiaankin auttaa, koska kivun iskiessä itselläkin kädet hakeutuvat hieromaan leukaperiä ja se vähän auttaa. Myöskin tuota lämpimällä hautomista taidan kokeilla .
Kiitos vinkeistä.
Toivottavasti särky ei ole vienyt viikonlopun iloa. Olen monesti miettinyt kipukroonikkoja, että siinä vasta risti kannettavaksi, joka päivä. Pelkkä syöpäkin ilman kipuja tuntuu kesymmältä.
Paikallisesta fysikaalisesta hoidosta on itselläni hyviä kokemuksia. Meidän lapsilla on pipi-tyyny, joka auttaa kaikkeen, ehkä tähänkin? Pieni kangaspussi, jyviä sisällä. Pussi mikroon ja lämpimänä kipeään kohtaan.
Toivotaan huipputuloksia torstain käyntiesi tiimoilta!
kiitos vierailusta blogissani, huomenna menen kokeisin ja jännittää miten sinne edes autossa istuen pääsen, tää kipu on ylimaallista. Voimia sinne myös,luim postauksesi paljon on sullakin ollu kaikkea=/ niin ei se kipu jalosta yhtään samaa mieltä.
Tänään sunnuntaina 18.10 kuinka voit?????
Mimmulille tahtovoimaa kivun kestoon.
Marja. Kiitos ehkä kipu on himpusen lievempi tai sitten olen jo turtunut siihen.
Rohkeutta huomiseen. Sano niille, että ottavat poskikivun heti pois, kun on nyt tärkeämpääkin asiaa hoidettavana.Terv. rk
Täälläkin toivottelen onnea huomiseen. Paljon selviää kun hoitopolku esitellään. Olen ajatuksissani kanssasi, tulet varmaan kertomaan miten meni. Tsemppiä Tilu!!!
Tilu, käyppäs katsomassa Leen@:n kani kommentista kiputikkarista.
Ei ole tietoa onko resepti tikkari, mutta kipulääke kuitenkin,joka tehoaa suoraan suun limakalvojen kautta. Tyttö meillä kyselionko minulla suussa vaivaa hoidoista ja kertoi tästä.Siunattu 2.lukuvuotta lähihoitajaksiopiskeleva tyttäreni.
Lähetä kommentti