torstai 22. lokakuuta 2009

Edessä pitkähkö tie


Eilinen käynti syöpätautien polilla oli aika positiivinen kokemus. Lääkäri oli nuori, oikein mukavan oloinen nainen, joka selitti hyvin selkeästi tulevia hoitoja ja niiden vaikutuksista. Lisäksi lääkärin jälkeen sairaanhoitaja jatkoi hoitojen selostusta, lopuksi käytiin vielä tutustumassa hoitojen hermokeskukseen, osastolle missä sytohoidot annetaan.
Vaikka leikkauksessa todennäköisesti saatiinkin kaikki syöpäkudos poistettua, minulle annetaan koko hoitopaketti kasvaimen suuren koon vuoksi.
Kahden viikon päästä annetaan ensimmäinen sytotiputus (Taxotere), jota annetaan kolmesti kolmen viikon välein. Sitten vaihdetaan toiseen sytoon, jota annetaan toinen samanlainen kuuri.
Sytojen jälkeen tulee ilmeisesti pieni toipumistauko ja jatketaan sädetyksellä. Säteitä on luvassa joka päivä viiden viikon ajan. Loppuhuipennuksena tulen nauttimaan hormoonilääkitystä viiden vuoden ajan.
Sairauslomalla olen pitkälle kevääseen.
Kyselin lääkäriltä myös tuon kolmoishermoepäillyn hoidosta ja hän laittoi lähetteen neurologille.
Tosin tuo särky alkaa olla hiipumaan päin. Hammaslääkäri hioi ensimmäisellä käynnilläni purentaa ja seuraavalla käynnillä oireet olivat jo paljon lievemmät. Otettiin kuitenkin kaikki kuvat, mutta ei niistä mitään kummempaa näkynyt. Olisiko vaiva voinut johtua vain purennasta, vai oliko se vain sattumaa, että oireet lievenivät samaan aikaan?
Viime yönkin sain viettää täysin ilman leukasärkyä, eikä mitään tuntemuksia ole ilmaantunut vielä tänäänkään. Toivottavasti tuo harmittavainen vaiva jo hellitti, eikä tarvitsisi aloittaa siihen mitään uusia lääkekuureja.
Nyt on hyvää aikaa käydä katsastelemassa peruukkitarjontaa. Vähän kutkuttaisi valita jokin räväkkä kiharapilvi, mutta ilmeisesti kuitenkin valinta osuu johonkin turvalliseen polkkatukkaan, jottei muutos olisi liian radikaali.
Tämmöisiä kuulumisia tänään, voikaahan hyvin!
(PS: kiitos runsaista kommenteista ja tsemppuksesta)

2 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

No niin, tie on edessäsi. Sinne vain rohkealla mielellä! Pitkä sairasloma sinullakin. Minä sain tänään Kelalta päivärahapäätöksen... Jos sairasloma jatkuu keväälläkin tulee eteen sairaseläkepohdinta. Isoja asioita sairastamisen ohella, mutta onneksi on sosiaaliturva ettei joudu tyhjön päälle.

Kiva kuulla, että kasvikipu helpotti, jospahan se oli purennasta johtuvaa. Minullakin silloin hiottiin hampaita ja purentakiskoakin pohdittiin.

Nina kirjoitti...

siinäpä sitä sitten ohjelmaa joksikin aikaa.Itse olen saman paketin saaneena sillä kohden, että olen menossa yhdeksän kuukauden kohdalla tätä viiden vuoden estrogeeni estäjä projektia:) Peruukkireissulle suosittelen ottamaan mukaan pari hyvää ystävää...jos siltä tuntuu.Saithan jo "reseptin" eli maksusitoomuksen? Noita kuontaloita kannattaa rauhassa makustella...valikoimaa löytyy ja hintahaarukka melkoinen. Lapsia kannattaa kyllä valmistella tulevaan hoitojaksoon rehellisesti, niin ei tule yllätyksiä suhtautumisessa. Oma hupasin kokemukseni hiusten lähdöstä oli se,kun tuttava perheen silloin, 7v tyttö pyysi minua urheilukentällä vielä kerran näyttämään myös kaverille kun multa irtoaa niin hassusti hiukset tukkoina;)
Mutta asiallisesti todettuna, jaksamista uuteen uraputkeen...siitä se lähtee, noille mahdollisille uinuville syöpäsoluille häätöurakka.Kynttilän valoa ja kauniita syysiltoja sinnepäin Suomea täältä Oulunläänistä:)