sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Pohdintoja


Marja blogissaan jo pohti mistähän näiden syöpäsairauksien yleistyminen johtuu?

Sitä samaa olen kovasti itsekin pohtinut lähiaikoina. Varmastikin jokainen sairastunut vuorollaan miettii mitä söin, tein tai käytin, josta syöpä olisi voinut saada alkuunsa.
Viimeksi lääkärilläkin tätä pohdin, kun en kuulu mitenkään rintasyöpäriskiryhmään, ei sukurasitetta, on lapsia ja imetetty, ei ylipainoa, olen aina liikkunut ja syönyt suht koht terveellisesti, ei liikaa alkoholia eikä tupakkaa eikä mitään suuria elämän murheitakaan. Lääkäri sanoi tähän, että on sinulla suurin riskitekijä- olet nainen.
Mutta mikä tässä naisena olemisessa on se tekijä, mikä on lisännyt tätä syöpää. Sanotaan, että se on elintasosairaus. Onhan naisen elämä täällä Suomessakin muuttunut viimeisen 50 vuoden aikana täysin. On alettu meikkaamaan, käyttämään kaikkea muutakin kosmetiikkaa, värjätään hiuksia, käytetään dödöjä, hajuvesiä, hiuslakkaa, kynsilakkaa, voiteita, salvoja, e-pillereitä, pesuaineita ja kevyttuotteita, kun aina pitää laihduttaakin. Rintaliivitkin ovat kaiketi yleistyneet tänä aikana.
Onko näissä joku/jotkut yhdessä se aiheuttaja?
Vai aiheuttaako ympäristömme syöpää? Teflonia, tekstiilikalvoja ja silikonia on jo kaikkialla, tuleeko näistä jostain tulevaisuudessa yhtä paha kuin asbesti? Muovituotteet, liikenteen päästöt, teollinen ruoka, lisäaineet,mikroaaltouuni, tietotekniikka, kännykät, tv- kaikki nämä viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana. Seuranta-aika on ollut todella lyhyt.
Olisi mielenkiintoista nähdä jos on tehty tutkimusta ovatko nuo ns. luomuihmiset terveämpiä kuin normaalikuluttajat.
Suomenmaassa ei vain taida olla montaakaan naista, joka ei olisi koskaan käyttänyt mitään kemikaaleja, pillereitä tai rintaliivejä ja olisi lisäksi syönyt koko ikänsä luomuruokaa, joten verailuun ei taitaisi löytyä minkäänlaista otosta.
En tiedä pystynkö itsekään muuttamaan mitenkään elintapojani, kun en ennestäänkään ole kehoani niin hirmuisen huonosti kohdellut. Ehkä suurin riskini on ollut lisäaineet, olen aina syönyt aika paljon karkkia ja käyttänyt kosmetiikkaa.
No, näitä pohdintoja voisi jatkaa loputtomiin ja uskompa, että näitä asioita pohtii jo ennestään ihmisiä ympäri maapallon.
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle :-)

3 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Niinpä, moni pohtii, joko työkseen tai kohtalokseen. Itse olen monen tarinan kohdalla törmännyt sellaiseen tosiseikkaan, että elämäntavoista sairastumisen ei ainakaan pitäisi johtua. Poikkeuksellisen tervettä, alkotonta, tupakatonta, hyvin urheilullista elämää viettänytkin voi sairastua syöpään. Itsekään en kovin holtitonta elämää ole viettänyt, ylipainoa sentään. Voi kunpa tietäisikin, niin osaisi neuvo amuita välttämään jotain.

Odottelet leikkausta näin vain rauhallisesti pohdiskellen. Minä en moiseen pystynyt ja nytkin alkoi heti tutina kun joudun uuteen tutkimukseen. Tsemppiä kuitenkin sinulle odottelun päiviin!

tiina kirjoitti...

Niin samoja ratoja ovat ajatukset kulkeneet. Omissa pohdinnoissani päädyin aivan ensimmäisenä deodoranttiin ja rintaliiveihin -ja luin sitten potilasoppaista, ettei rintasyöpä ainakaan niistä johdu.. Tervettä elämää on itsekin tullut vietettyä, stressi ehkä suurimpana riskitekijänä. Mutta senkin on sairaus vienyt mennessään, yritän elellä ilman turhaa panikointia ja perfektionismia.

Toivotan sinulle leppoisaa olotilaa ja hyvin nukuttuja öitä näin leikkauksen alla. Vaikka toimenpide on rankka ja haava suuri, toipuminen kestää jne, olin kuitenkin itse huojentunut leikkauksen jälkeen. Ajattelin kuin pikkulapsi, että nyt on "paha" pois.

Tilu kirjoitti...

Leena ja Tiina kiitos taas ajatuksistanne.
Täytyy myöntää, että pikkuhiljaa alkaa vatsanpohjassa väristä näin leikkauksen aattona.