torstai 10. syyskuuta 2009

Hengissä ollaan



Tuhannet kiitokset kaikille myötäeläjille niin tässä blogissa kuin tekstiviestienkin kautta.

Leikkauspäivänä 090909 menin sairaalaan kiltisti ennen klo 7 aamulla. Heti sain esilääkityksen, koska minulla oli päivän ensimmäinen leikkausaika. Onneksi ei joutunut jännittelemään enempää. Sitten sairaalavaatteet päälle, ensin puin leikkauspaidan väärinpäin, kun ajattelin, että etupuolelta leikataan, niin edestä auki. Vähän kyllä ihmettelin, että narut kuristavat kurkkua. No hoitaja sitten opasti paidan oikean pukemistavan.

Puoli yhdeksältä minua lähdettiinkin kärräämään kohti leikkaussalia. Nukkumatti oli siellä jo neulat valmiina ja seuraava muistikuva on kun joku hoitaja kävi mittaamassa verenpainetta ja kun mies kävi pistäytymässä. Olin melko tokkurassa koko iltapäivän, en muista yhtään olleeni heräämössä, enkä sitäkään kun minut oli tuotu takaisin osastolle.

Iltapäivällä alkoi tosiaankin tolkku palata. Nälkäkin alkoi kurnia vatsassa, sain vain kuola valuen sivussa seurata vierustoverien ateriointia. Iltapalaa sain minäkin ja tee sämpylän kera maistui taivallisen hyvälle. Kipulääkettä sain heti kun haava alkoi kirveltämään. Yönkin nukuin melko hyvin, vaikka vierustoverina ollut mamma vähän kuorsasi ja vastapäinen vanha rouva nukkui uniapnealaite napsuen.

Tänään oli jo aika voittaja olo. Heräsin melko pirteänä ja kipulääkkeen ansiosta melko kivuttomanakin. Lääkärien huolellisuudelle antaisin vähän huonon arvosanan.

Luin heti keskiviikko aamuna ennen leikkausta kansiossani olevat paperit. Ja siinä oli röntgenlääkärin lausunto magneettikuvauksesta ja se oli kirjoitettu 3.9. Lääkärien kokoushan oli 1.9. ja minä olin 2.9. vastaanotolla. No, tässä röntgenlääkärin lausunnossa luki, että myös oikean rinnan muutoksista olisi otettava suurennettu mammografia ja neulanäyte. Kun tästä mainitsin tänään lääkärien kierrolla (kaksi lääkäriä+ neljä kandia+ neljä hoitajaa) lääkäri oli aivan ymmällään, että niinkö siinä luki, ja luettuaan lausunnon sanoi, että kaipa sekin pitäisi tehdä.

Myöskin sappikivistäni oma lääkärini vain mainitsi sellaisen löytyneen, se toinen lääkäri puuttui siihen heti. Ne olisi ehdottomasti poistettava ennen sytostaattihoitoja, voivat olla muutoin tosi kenkkumaisia sytostaattihoitojen aikana. No saan kaiketi kutsun sapen poistoon lähiaikoina.

Aamupäivällä hoitaja aukaisi teippaukset ja poisti kanyylin ja haavasta suntin, joten pääsin kaikista ylimääräisistä letkuista eroon. Sain myös sellaisen irtotäytteen liiveihin laitettavaksi.
Vaatteet ja liivit päällä ei leikkausta arvaisi tehdynkään, mutta peilatessani haavaa näky on kyllä aika lohduton. Miten suurelta kuopalta se näyttääkään. Kaipa siihen tottuu. Pitää vain muistaa jumpata, ettei arpi ala kiristämään.

No kun pääsin kotiin kohta jo sairaalasta soitettiin, että röntgenlääkäri oli ehdottomasti halunut, että toisen rinnan suurennettu mammografia ja neulanäyte pitää ottaa, joten sain siihen ajan parin viikon päähän. Tämä oli vähän niskakarvoja nostattava puhelu. Olisiko tuota lausuntoa kukaan enää lukenut, jollen itse olisi siitä maininnut? Tietysti sekin vähän hermostuttaa, onko toisessakin jotain, tuleeko mahdollisesti toinenkin leikkaus.
Se nyt oli hyvä uutinen, ettei vartijaimussolmukkeessa ollut ainakaan leikkauksen yhteydessä löydetty mitään. Toivottavasti ei siitä löydy mitään myöskään tarkemmassa tutkimuksessa.


Nyt sitten vaan parannellaan haavaa ja odotellaan sappikiville häätökutsua, uutta mammografiaa ja neulanäytettä, hakasten poistoa haavasta, jälkiratkastusta kirurgian polille, kutsua syöpälääkärille sytostaattihoitojen aloittamiselle, maksusitoumusta rintaproteesia varten. Onpahan paljon odotettavaa lähiviikkoina.

Hyvin täällä kuitenkin voidaan. Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!

4 kommenttia:

Leen@ kirjoitti...

Ihana kuulla, että olet jo kotiutunut ja kirjoituksestasi päätellen hyvissä voimissa.

Sairastaminen ja toipuminen on suurimmaksi osaksi odottelua, sen olen huomannut.

Odotellaan yhdessä!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä sinä! Olet uskomattoman reipas, eilen leikkauksessa ja nyt jo kertomassa, että hyvin täällä voidaan! Onneksi ei kasvain ollut vielä levinnyt. Pahin pelko ja jännitys on varmaan jo hieman tasaantunut. Arpikin siistiytyy ajan kanssa. Nyt herkästi vain kipulääkettä tarvittaessa. Toivon jaksamista ja rohkeutta jatkohoitoihisi.

Nina kirjoitti...

nyt sitten vain rauhassa toipumista,tilaa ajatuksille. Ole rohkea ottamaan vastaan myös heilahteleva mieliala, mahdollinen kärsimättömyys,tunne-elämän ylä ja alamäet. Niitä riittää lähipäiviin ja seuraaviin viikkoihin. Jos mitä olen tällä syöpäpolulla oppinut niin mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus, mutta sen kanssa on vain opittava elämään...ja haluan tähänkin tuoda yhden Paolo Coelhon lauseen, jota ahkerasti viljelen lähes jokapaikkaan ja joka oli facebook sivuni tunnuslauseena koko viime vuoden: " Rohkeus ei ole pelottomuutta, vaan kykyä olla lamaantumatta":)
Hemmottele itseäsi ja muista tässä toipilas aikana sekä valmistautumisessa seuraavaan etappiin se terve itsekkyys ja mahdollisesti sen opettelu?Tarvitset kaikki voimat matkalle.
Jaksamista ja kauniita syyspäiviä. Upea kuva jälleen täällä blogissa:)

Marja-Liisa kirjoitti...

Siunausta. Minunkin pitäisi kait muistaa tuo häntä pystyyn vaikka hakaneulalla - varsinkin silloin kun tökkii.