Eilinen työterveyslääkärikäynti oli miellyttävä. Tämä uusi lääkärimme tuntui kovin mukavalta ja yllätyin iloisesti hänen ymmärtäväisestä asenteestaan työhönpaluun suunnittelussa. Ensinnäkin hänestä oli hyvä, että olin ajoissa varannut keskusteluajan, jotta eri vaihtoehtoja ehtii punnita. Toiseksi hän ei ollut heti vakuuttamassa, että töihin kannattaisi palata heti sädehoidon päätyttyä ja että hyvin sitä jaksaisi, vaan päinvastoin hän epäili onko ihan järkevää aloittaa työt heti seuraavalla viikolla sädehoitojen päätyttyä. Hänellä oli hyvä kanta, että rankkojen hoitojen jälkeen mieli ja ruumis tarvitsee palautumisaikaa. Jos vajaakuntoisena aloittaa täysillä työt siitä voi seurata työuupumus, josta toipuminen kuitenkin tuo mukanaan sairauslomapäiviä.
Hän myöskin kannatti ajatustani aloittaa työt työkokeilulla, lyhennetyllä työpäivällä. Myöskin idea käyttää kesälomapäiviä niin, että pitäisi esim. perjantait lomapäivinä, tuntui hyvältä. Onhan minullakin luultavasti vielä edessä työvuosia parikymmentä, joten tällaisen rankan hoitorupeaman jälkeen kannattaa varmastikin saada itsensä hyvään iskuun, ennen töihin ryntäämistä.
Ratkaisut jätettiin vielä auki, pitää ensin katsoa, meneekö sädehoidot suunnitelmien mukaan ja mikä on niiden jälkeinen kunto, jotta työkokeilun alkamispäivää voidaan sopia.
6 kommenttia:
Milloin sairauspäivärahasi loppuu? Olen ymmärtänyt että jos sairausloma jatkuu 300 sairauspäivän jälkeen on Kelalta mahdollisuus saada _väliaikaisesti_ työkyvyttömyyseläkettä.
Hieno juttu, että sinulla on noin hyvä työterveyslääkäri! Oikein tulin hyvälle mielelle täällä lukiessakin. Ihan ehdottomasti syöpä ja sen hoito ovat niin rankkoja kokemuksia, että jos suinkin mahdollista, laita toipumisesi etusijalle. Herätyskello ehtii kyllä vielä pirisemään ihan riittävästi. Syöpä viipyilee ajatuksissa pitkään, vaikka fysiikka tuntuisi jo pelittävän. Ota niin pehmeä lasku kuin vain voit! Terveisin, nimim. "Ei pehmeästi laskeutunut".
Kitsune, Tarinoin tuossa kirjoituksessa päivärahan loppumisesta turhan aikaisin. Sain näes Kelalta kirjeen, jossa luki, että päivärahanne loppuu, mutta kun etsin käsiini päivärahan myöntämisestä kertovan vanhan kirjeen, siinä sanottiinkin, että päivärahaa on myönnetty 14.5. saakka (= nykyisen sairausloman päättyminen)Poistin tuon päivärahaa koskevan tekstin postauksesta.
T. Pahvipää
Juu ehdottomasti samalla kannalla ärkoon kanssa.. Mieli rupeaa työstämään syöpää kun välitön vaara on ohitettu. Rintasyöpäisillä se usein on juuri sädehoidon aikoihin.
Sädejumpassa keskusteltiin asiasta rouvain kanssa monet kerrat, ja moni koki vaikeana työhön paluun vain pari viikkoa hoitojen loppumisen jälkeen. Itselläni siihen saumaan sattui koululaisten kesäloma, joten työt alkoivat pari kuukautta säteiden jälkeen. Väli oli optimaalinen, mutta työhönpaluu "tehokas".
Kevättä kohti mennään.. ja (auringon)säteitä:)
Kela ja Kelan kirjeet... :/ Pääasia että päiväraha kuitenkin jatkuu!
Hyvältä kuulostaa työterveyslääkärin asenne :) RK ja Tiina epäilemättän tuntevat aiheen - ja kuulostaahan tuo aika järkeenkäyvältä. Laitanpa blogisi omalle listalleni ;)
Lähetä kommentti