Tässä me ollaan, perheen kaksi blondia.
Epäonnistuneen kotivärjäyksen jälkeen astelin kampaajalleni uusintavärjäykseen ja väriksi valittiin platinablondi. Kunhan tuo tukka vähän vielä kasvaa ja sen saa pörrötettyä vahalla. siitä tulee varmastikin melko hyvä. Jotenkin olen ihan tykästynyt tähän lyhyeen malliin. On se vaan niin helppo, ei tarvitse aamuisin tuhtailla kihartimien ja lakkojen kanssa, riittää kun suihkun jälkeen pyyhkeellä hankaa kuivaksi ja thats it.
Taidanpa vähän aikaa pitääkin tukan lyhyenä. (Ei nyt ehkä ihan näin lyhyenä kun nyt)
Tänään oli taas käynti työterveyslääkärillä ja sairauslomani jatkuu tällä erää kesäkuun loppuun. Reseptiksi hän määräsi liikuntaa kolmesti viikossa, kävelyä, pyöräilyä ja vaikka nurmikonleikkuuta. Hyvä ja toteutettavissa oleva suunnitelma yleiskunnon nostamiseksi.
Säteilyalueen iho alkaa olla jo melko hyvä rasvailun ja ilmakylpyjen ansiosta. Sen verran ohut iho on vielä, ettei se oikein kestä liívien käyttöä pidempiä aikoja. Kyllä liivit lentää heti nurkkaan kun pääsen kotioven sisäpuolelle.
Keskiviikkona käytiin ostamassa asuntoauto. Sellainen käytetty ja kymmenen vuotta vanha, mutta siististi pidetty ja kohtuullisen vähän ajettu. Sen verhoilut on sellaiset kikertävän kukertavat, eivätkä ollenkaa makuni mukaisia, mutta ajattelin ommella siihen uudet tekstiilit, niin kyllä sillä ajelee. Olemme monta vuotta suunnitelleet Tanskan reissua ja Euroopankin kiertelyä, mutta kolmen äänekkään ja ärhäkän pojan kanssa reissaaminen tavallisella autolla monen päivän matkoja on jotenkin tuntunut hermojen koittelulta. Nyt tämän uuden pelin kanssa näitä reissuja voisi vähitellen tehdäkin ja Ainokin matkaa siinä mukana helposti. Suunniteltiin heti alkukesäksi Tanskan Legolandiassa käyntiä ja siinä samalla voisi kierrellä Tanskaa ja Ruotsia muutoinkin. Alkukesästä matkailijoita on kuulemma Legolandiassa vähemmän niin ei aika mene jonoissa seisoskeluun. Loput kesästä voikin sitten keskittyä mökkeilyyn. Syksymmällä voi taas tehdä lyhyitä kotimaanreissuja tämän asuntoauton kanssa. Pojat olivat ihan tohkeissaan tuosta pirssistä ja makoilivat sen kerrossängyssä ja ohjaamon yläpuolella olevassa sängyssä suunnittelemassa reissuun otettavia viihdykkeitä melkein koko illan, ei sen puoleen, itsekin odotan innolla reissua. Reissun suunnittelu ja paikan vaihdos on varmastikin hyvää pääkopan tuuletusta, saa tyrkättyä talven koitokset sivummalle. Ja jotenkin tuon syövän myötä on tullut tunne, että haaveista pitää pyrkiä tehdä totta nyt kun vielä pystyy, eihän sitä koskaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
PS. Tukkanihan on jo saman värinen kun vierustan "potkumummoilla" : D
6 kommenttia:
Vautsi mikä blondi :)
HIENO!!
Hyvinhän sullakin alkaa jo tukka rehottaa!!
Mäkin olen kyllä tykästynyt tähän lyhyeen malliin ihan hirmuisesti. Helppo laittaa ja ei ole tiellä. Mietinkin tuossa, että tykkäänkö tästä ihan oikeasti vaiko siksi, että se tukka kasvaa takaisin?!
Viikonloppuja ja kivoja reissusuunnitelmia.
Ai kun nätti kuva. Kampaus on niin nuorekkaan tyylikäs. Varsinainen malliporukkahan täältä kuoriutuu, kun hiukset, hatut, korut, lemmikit ja kukkaviljelmät pääsevät esittelyyn.
Työterveyslääkärisi vaikuttaa hyvältä. Syövästä toipuminen ei ole pikkujuttu. Hyvä että saat reilusti aikaa siihen.
Onnea uudelle asuntoautolle! Lomasuunnitelmasi kuulostavat tosi ihanoille. Oikein lämpimästi toivon, että nautitte kesästä, lomasta ja yhdessäolosta.
Hieno tukka, väri ja kuva! Tuo lyhyt sopii sulle todella hyvin ja niin myös väri, wau!
Oikea meininki, suunnitelmat täytäntöön nyt ja ilo irti kesästä :)
Kuin kaksi marjaa ! Tosi kiva tukka ! Ja pitää paikkansa, että lyhyt on ihanan helppo, pese ja pidä.
Työterveyslääkäristäsi olen ihan kateellinen, niiin viisaita sanoja ! Hyvä että sait noin fiksun lääkärin, sinulla on varmaan miestesi kanssa kotonakin hommaa, niin että kuntosi pitääkin olla OK ennen töihin menoa.
Mekin ollaan haaveiltu asuntoautosta, joten mielenkiinnolla seuraan kokemuksianne siitä : ) Aivan ihania suunnitelmia ! Kiva !
Uusi tukka -parempi mieli. Eikö vain? Hyvin pukee sinua tämä look.
Kesäsuunnitelmia täälläkin pyöritellään, kuulostaa niin tutulta. Appivanhemmilla olisi asuntoauto, jota saisi lainata, mutta mies on kuulema lapsena kyllästetty Euroopan kiertämiseen autoillen.. Mutta muita hyviä suunniltelmia alkaa jo olla.
Ja totta, ne unelmat ja suunnitelmat pitää toteuttaa, eikä lykätä tuonnemmaksi. Hyvä, että teillä on siihen aikaa! VArmasti tekee hyvää sinulle ja koko perheelle reissut ja jo pelkkä niiden suunnitteleminen:)
Hyvän näköinen platinablondi! Tässä toisten hiuksia ihaillessa alkaa tulla ihan kärsimättömäksi odottamaan että itsellekin kasvaisi taas tukka päähän...
Ja onnea matkailuauton omistajille, kivoja matkasuunnitelmia ja reissussa varmasti pääsee irti 'menneen talven lumista' paremmin kuin kotinurkissa.
Lähetä kommentti