keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Orankivauva

Hiustenlähdössä tapahtui tänään toinen aalto. Ensimmäisen kerran hiuksia lähti tukoittain toisen sytohoidon jälkeen. Tämän suuren kadon jälkeen hiuksia putoili hyvin maltillisesti, mutta nyt niitä lähtee taas hirmuisesti. Alan näyttämään luontofilmien orankivauvalta.


Kulmakarvat ja ripsetkin ovat harvenneet, mutta niistä saa vielä meikillä jotain näkyvää aikaiseksi.
Myöskin kynnet ovat todella hauraat ja repeilevät helposti. Tähän kun lisätään huomisen syton jälkeinen kasvojen turvotus, niin peiliin ei kovasti tee mieli kurkistella. Ainakin pitää ottaa silmälasit pois ja katsella kauempaa, niin likinäköisenä kuvasta tulee sopivan softattu.

Vieläkään en ajatellut ajella kaljuksi. Tuntuu kivammalta, kun huivin reunan alta hapsottaa edes vähän karvoja. Peruukkiakin olen jonkin verran käyttänyt, mutta kyllä se aina tuntuu vähän epämukavalta.

Hassuahan se on, että tämmöiset ulkonäköseikat harmittaa, kun hoitojen tarkoituksena on kuitenkin pelastaa henki vakavalta sairaudelta. Mutta kyllä se vain olisi mukavampi näyttäytyä kylillä, kun ei muistuttaisi ihan kauhuleffojen örkkiä. Ehkä ajan myötä sytojakin saadaan kehiteltyä enemmän täsmähoidoksi, että nämä sivuvaikutukset saadaan minimoitua.

Voih, omahoitajani syöpäosastolta soitteli äsken aamuisten verikokeiden tuloksista ja valkosoluvastearvoni oli liian alhainen huomista hoitoa varten. Arvo oli 0,70 ja pitäisi olla vähintäin 1, jotta hoito voidaan antaa.
Menen huomenna vielä uudelleen TYKSin labraan ennen lääkäriaikaa, jospa tuo arvo kuitenkin nousisi sen verran, että sytot saataisiin huomenna annettua.
Hoitojen alussa veriarvot olivat todella hyviä, mutta näemmä ne hoitojakson edetessä vaan ottivat ja laskivat.
Harmi.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Anteeksi, kun hieman hihityttää.. Ei mikään tekstin sisällössä vaan tuo ihana kuva! Minä se taas vertasin itseäni linnunpoikaseen ja sinä sitten orankiin. Yhtä söpöjä molemmat. Tuli mieleeni tarina tuosta sumuisesta katseesta.. Ostin ekan autoni aikoinaan, mintunvihreän kuplavolkkarin. Olin kuitenkin aina halunnut vaaleanpunaisen kuplan. Tuumasta toimeen ja päätin maalata sen itse, sillä eihän opiskelijalla ollut mitään ammattimaalaajien palkkoja. Kävin ostamassa Miranolia (huonekalumaalia) ja poikien tallilla sitten maalailin PENSSELILLÄ kuplastani oikean väriseksi. Hyvältähän tuo näytti, jos vain laittoi vähän silmiä kieroon, jottei näkynyt maalin valumia :)
Toivotaan hurrrrrrjasti nousevia veriarvoja, jotta saat hoidot ajallaan.

Unknown kirjoitti...

Anteeksi, kun hieman hihityttää.. Ei mikään tekstin sisällössä vaan tuo ihana kuva! Minä se taas vertasin itseäni linnunpoikaseen ja sinä sitten orankiin. Yhtä söpöjä molemmat. Tuli mieleeni tarina tuosta sumuisesta katseesta.. Ostin ekan autoni aikoinaan, mintunvihreän kuplavolkkarin. Olin kuitenkin aina halunnut vaaleanpunaisen kuplan. Tuumasta toimeen ja päätin maalata sen itse, sillä eihän opiskelijalla ollut mitään ammattimaalaajien palkkoja. Kävin ostamassa Miranolia (huonekalumaalia) ja poikien tallilla sitten maalailin PENSSELILLÄ kuplastani oikean väriseksi. Hyvältähän tuo näytti, jos vain laittoi vähän silmiä kieroon, jottei näkynyt maalin valumia :)
Toivotaan hurrrrrrjasti nousevia veriarvoja, jotta saat hoidot ajallaan.

Unknown kirjoitti...

No niin... mähän olen kuin meidän äiti ja kummitäti mun omassa blogissa.. kirjoitan kaiken kahtena. Vanhuus ei näemmä tule yksin :)

Anonyymi kirjoitti...

Harmi, harmi. Mutta elämä jatkuu ja hoidot vain vähän siirtyy. Ei se paljon lohduta, kun haluaisi niiden loppuvan jo. Virtuaalikohotus veriarvoillesi!Oranki näyttää kivalva - orangiksi.

tiina kirjoitti...

Tsemppiterveiset kotisohvalta! Lepää ja syö hyvin, eiköhän ne veriarvotkin nousuun lähde.

Itse muistan, että harmittelin hoidon siirtymistä joulutauon vuoksi, mutta ylilääkärimme totesi, että kunhan sytohoidon väli on 3-5 vko, niin se riittää. Että aivan viikon ja päivän päälle ei hoitoaikataulussa tarvitse pysyä hoitotuloksen kannalta. Viimeinen hoitoni olisi osunut hiihtolomalle, ja senkin suhteen kehotettiin vaan lähtemään lappiin viettämään laatuaikaa perheen parissa. Hoito annettiin sitten viikkoa myöhemmin.

Takapakki tuntuu kuitenkin varmaan harmilliselta, kun hoidon loppuminen on lähellä ja kaikki on tähän asti mennyt hienosti. Jaksamista!!

Ja tuo oranki on aivan huippusöpö:)

Leen@ kirjoitti...

Tsemppi lähetän minäkin, vaikka en ole tuota hiustenlähtöä joutunut kokemaan. Ystäväni, kuopuksen kummitäti, oli meillä muuten pari päivää juuri siihen aikaan kun hiustenlähtö kiihtyi (rintasyöpähoidot hänellä, silloin minä en mitään omasta tulevaisuudestani tiennyt). Vaikea on vieressä hiukset päässä lohduttaa, mutta ehkä on viisas ajatus peilin karttamisesta. Ei tämä syöpätaipale helpolla päästä - tai, jos olisi sellainen ihminen, jota ei tunteet hatkauttele? - Mutta ehkä emme sellaisia kuitenkaan halua olla? tsemppiä!