tiistai 24. elokuuta 2010

Tukkakuva

Kuten kuvastakin näkyy, tukka on kasvanut ja kihartunut. Tosin tuota kiharaa tukemaan pitää puristella vähän muotovaahtoa sekaan. Kasvua on näemmä sen verran, että kohta pitää jo tilata aika karvarille pientä trimmausta varten.
Sairausloma lähenee loppuaan, kääk- sitä on jäljellä enää viikko!
Ensi keskiviikkona 1.9. pitäisi aloittaa taas normaali: aamulla ylös- töihin- töistä kotiin- ruokaa lapsille---elämä. Vähän jo alkaa jännittämään.

Viikonloppu hääräiltiin taas mökkiremppaa ja nautittiin kuutamosta, lämpimistä pimeistä öistä lyhtyjen loisteessa. Oli hieno viikonvaihde.

Tänään olin pitkästä aikaa verikokeilla huomista syöpäpolin kontrollikäyntiä varten. En ole koskaan ollut mitenkään neulakammoinen, mutta nyt kun käärin hihaa näytteenottoa varten kävi pieni kuvotuksen tunne. Mahtoiko alitajunta lähettää jonkun muiston sytohoitojen piikittelystä. Niin, huomenna on tosiaankin ensimmäinen kontrollikäynti TYKSissä sädehoitojen jälkeen. Pitäisi kai laittaa vähän lapulle muistiin kaikki tuntemukset, mitä tässä tauon aikan on ollut. Aion myöskin ilmoittautua korjausleikkausjonoon. Tämä toispuoleisuus aiheuttaa minulle selkävaivoja. Jos vähänkin olen ilman liivejä, niin saan selän kipeäksi.
Kunto alkaa olla melko hyvä. Tänään kävin labrassa polkupyörällä ja testimielessä poljin hyvällä vauhdilla samaa reittiä kuin työmatkani on, eikä edes ylämäet saaneet aikaiseksi mitään verensyöksyjä, vaan jaksaminen oli suunnilleen samaa tasoa kuin ennen sairasteluakin. Minusta on ollut todella hyvä ratkaisu, tämä kunnon sairausloma hoitojen jälkeen. Nyt olen saanut itseni melko hyvään iskuun ja jaksaminen on varmasti aivan eri luokkaa kuin jos olisin palanut töihin heti hoitojen loputtua.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä ja hyvinvoivalta näyttää rouva ja nätti kun mikä on rouvan tukka! Söpöt kiharat. Eikun töihin vaan, kyllä se hyvin siitä alkaa sujumaan, eikö se ollutkin sitä neljää tuntia aluksi? Tuntuu mukavalta, että edes joku voi palata työhön noin pehmeällä tavalla. Sitten vain siihen korjausjonoon ja peukut sille, että ei olisi pitkä.
Hyvää loppuviikkoa!

Marja-Liisa kirjoitti...

Hienoa, että olet saanut parantua. Onneksi olkoon.
Minä tässä tänään sain maksusitoumuksen peruukkia varten.

Mutta vielä kerran hienoa, ettäpääset töihin ja normaali elämän syrjään kiinni oikein töiden kanssa.

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Mahtava tukka ja hyvältä näyttää muukin :) Tykkäsin kyllä edellisestäkin vaiheesta kovastipaljon. Nyt on niin trendikäs monivärikampaus ;)

Kiva kuulla, että kunto on kohdallaan - eiköhän se työelämäkin siitä lähde pikkuhiljaa käyntiin.

Unknown kirjoitti...

Hih, mikä kikkuratukka sieltä paljastuikaan! Ihana!!
Muotovaahtoa en olekaan kokeillut, mulla on ollut tuo mattavaha, jolla olen saanut oman tukan kuriin, jottei sojota joka suuntaan.
Sinäkin töihin!! Tervemenoa!! Ihanasti sulla on se kevyempi työmäärä sovittuna, niin ei tule niin kova pomppua takaisin arkeen.

Tsemppihalitus :)

Kitsune kirjoitti...

Ihanat kiharat, noilla kelpaa aloittaa taas työt!

Antaa ajattelemisen aihetta tuo mitä sanoit sairaslomasta ja sen tarpeellisuudesta hoitojen jälkeen, itse juuri tänään pyysin kirjoittamaan lisää, muuten olisi lopahtanut tämän viikon jälkeen. Nyt ei ole käsitystä paljonko lääkäri jatkaa, ensi viikolla lopputarkastuksessa siitä sitten lisää...

tiina kirjoitti...

Lämpimät ja pimeät illat lyhtyjen valossa kuulostavat niin romanttisilta! Oi elokuu iltojasi!

Hyvävoimaisena töihin - se pitäisi kuulua syöpäpotilaan ja muidenkin sairaiden oikeuksiin. Hienoa että olet saanut toipua rauhassa. Ja kutritkin ovat jo edustuskunnossa, kauniit ovat!

Tilu kirjoitti...

Kiitän ja kumarran kannustuksesta.

betty kirjoitti...

Ihanat kikkurat ! Ja aivan ihanaa että tunnet olevasi kunnossa, oli kyllä tosi tosi viisas ratkaisu kunnonkohotus ennen työhön menoa. Työhönmeno varmasti jännittää, mutta vähän ajan päästä olet kuin et olisi pois ollutkaan !