torstai 15. heinäkuuta 2010

Kyllä tarkenee

Lämpöhalvauksen rajamailla hoippuessani, en ole juurikaan jaksanut koneella istuskella, joten blogimaailmassa vierailuunkin on tullut taukoa.

Tehtiin asuntoautolla pikku kierros itä-suomessa. Porvoo- Kotka- Mikkeli ja ei-ilmastoidussa asuntoautossa tunnelma oli hikinen. Onneksi jääkaapissa oli täysi latinki viileää juomista koko porukalle. Kuva on Pistohiekalta. Mies halusi käväistä fiilistelemässä ko. paikalla, koska oli lapsuudessaan viettänyt siellä telttaillen monia kesiä. Nyt oli leirintäalue lakkautettu, mutta paikka oli kyllä hieno. Me saatiin ihan privaatti hiekkaranta auton edustalle ja sinnekös levitettiin retkituolit ja vietettiin yö.

Heti tuon reissun jälkeen lähdettiin mökille. Hellepäivät jatkuivat sielläkin, mutta onneksi pääsee uimaan.
Ihan näin kuumat kelit eivät sovi fysiikalleni nyt yhtään. Pyörryttää kun vähänkin liikahtaa, yöt menee hikilammikossa kääntyilessä ja päivät varjossa lojuen. Siinä öitä valvoessa tulee kaikenlaisia tuntemuksiakin, milloin jomottaa arpea, tuntuu painetta kainalossa tai epämääräistä kiristystä jäljelläolevasta rinnasta. Eikä kunnonkohotuskuurinikaan etene yhtään, kun pää ei kestä nyt mitään rivakampaa liikettä.

 Älkää ottako itseenne, vaikken jättänytkään kommennteja, kun käväisin lukemassa blogejanne. Oli niin paljon lukemattomia kirjoituksia, että aikaa kului jo niitä tavatessani ja lämpötila nousee sisätiloissa taas sietämättömäksi. Nyt pitää vääntäytyä pihalle etsimään varjopaikkaa.

Voikaahan hyvin!

7 kommenttia:

betty kirjoitti...

Mä jo kävin kurkkimassakin, missä oot. Mukavia reissuja ollut teillä (liikaa lämpötilaa lukuunottamatta) ja tuo kuvan maisema on aivan ihana ! Tauluksi kävisi.

Sama juttu, ei sovi nämä kelit ei. Ei jaksa mitään järkevää tehdä. Ja ei olisi kyllä uskonut pitkän talven jälkeen, että varjopaikkoja haetaan ja hikoillaan ! Vointeja myös itsellesi !

Anonyymi kirjoitti...

Lepää rauhassa - heh, siellä varjossa siis! Kiva kuva. Mielikuvittelin heti kolmen pojan ja yhden Ainon selät tuoleihin!
Ei kai tämä kommentoiminen pakollista ole. Jos loma-aivot tuottavat vain vetelän "joo joo:n", niin mitä tuota kirjaamaan. Jos sitten viileämmällä jotain ryhdikkäämpää. Toivottavasti. "Rinki" varmaan kiertää kuitenkin tekstit lukaisemassa, merkkikin tuntuisi kivalta, mutta ei aina tarvitse jaksaa.
Maalausleirilläni (josta nyt kirjoitan) päätettiin siirtyä kuumuuden takia Välimeren meininkiin, pidetään päivällä 2-3 tuntia siestaa ja jatketaan illalla pitempään!
Siestalta terveisiä siis!

Kitsune kirjoitti...

Kuulostaa siltä että olette viettäneet näitä helteitä suunnilleen parhaalla mahdollisella tavalla. Itselläni on aika samanlainen olo, hiki valuu, arpi kutiaa ja kuumuus suorastaan heikottaa (verenpaine laskee liian alas näissä lämpötiloissa).

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Upea kuva taas! Eipä tämä helle ole kyllä sopinut minullekaan. Onneksi on tuo ilmalämpöpumppu, joka niin mukavasti myös viilentää :)

Adelhaid kirjoitti...

Tää kuumuus sulattaan kyllä aivot, tai mitä niistä on jäljellä.
Leppoisia lomailupäiviä!

tiina kirjoitti...

Ihanan leppoisen näköinen parkki teillä! Meidän lomaviikko järven rannalla oli luonnollisesti vähän puuhakkaampi, olihan mukana omien tyttöjen lisäksi 1- ja 4-vuotiaat siskonlapset.. onneksi myös sisko ja sen mies. Että meidän kokoonpanolla tuollaisia idyllisiä iltahetkiä oli aika harvassa:) Meidän pesue majaili mobiilivehkeessä, joka onnekseni oli vedetty valmiiksi mökkirantaan. Että karavaanielämä on kivaa, kun joku vaan kuljettaa sen karavaanin..

Kauniita mökkikelejä teille!

Unknown kirjoitti...

Justiinsa mietinkin sua tällä viikolla, että lujaa menee lomilla, kun ei mimmiä näy :) Hyvä niin!! Se onkin ihan oikein! Tuulettua oikein kunnolla kesäaikaan.
Muutaman päivän päästä mekin karataan teltan kanssa netittömään maailmaan ja kadotaan rentoutumaan hetkeksi ihan rauhassa. Tekee kuta, vaikka tässä vuoden päivät on oltukin jo sairauslomalla.. sairausloma ei vain ole LOMAA isoilla kirjaimilla!!
Voikaahan hyvin :D