Vuosikontrollit on takana ja valtakunnassa kaikki hyvin. Kävin mammot, ultrat ja muutaman tipan vertakin saivat kaivettua pitkän suonenetsinnän jälkeen. Lääkäri ( taas uusi ) kertoi seuraavalla viikolla tutkimusten perusteella, että kaikki on ok. Syksyllä on korjausleikkauksen kontrolli ja silloin kai tulee aika myös uuden nännin teolle. Korjausleikkauksen aiheuttamat vaivat ovat taineet jäädä pysyviksi, käden ajoittainen turvotus ja olkapään pieni liikevajaus, mutta näistä pienistä krämpistä huolimatta, olen oikein tyytyväinen tilanteeseen. Seuraava syöpäkontrolli on vuoden päästä ja Tamofen lääkitys jatkuu edelleen.
Isäni on mennyt vähässä ajassa aika voimattomaksi. Hän on menettänyt ruokahalunsa ja on aika kivuloisen ja kovin väsyneen tuntuinen. Ei taitanut hänen sädehoidoistaan olla kovinkaan paljoa apua. Ruokatorven syöpä on ilmeisesti aika huonon ennusteen omaava syöpälaji, mutta toivottiin silti, että sädetys olisi antanut lisäaikaa. Sitä ihmettelen, ettei hänelle ole määrätty tarpeeksi tujuja lääkkeitä, jotka veisivät kivut pois.
Kesälomaa kovasti odottelen ja toivon kaikille hyviä vointeja ja kivaa kesää!
Kuuluisia (?) potilaita..
-
En löytänyt (vielä) kuuluisia leukemiaa sairastavia (koska kaikki on kai
kuolleet)...
*Kuuluisia diabeetikoita: *
- Halle Berry (ihq Bond-tyttö)
- Marlon B...
2 vuotta sitten
3 kommenttia:
Hyvä että valtakunnassasi kaikki on hyvin! Ja kiva kun päivitit tiedot.
Olen pahoillani isäsi puolesta ja varsinkin jos kipulääkitys ei ole asianmukainen. Sitä pitänee sinun vaatia, jos potilasta ei kuulla.
Siitäkin huolimatta: hyvää kesää ja mukavaa lomaa!:)
Hyvät oli onneksi omat kontrollikuulumisesi :)
Luulisi kipulääkitystä annettavan reilusti, jos parantamaankaan ei pystytä. Kyllä pitäisi.
Hyvää vointia ja mukavaa kesää! Kaikesta huolimatta.
Onnea hyvistä kontrollikuulumisista! Vaikka kurja juttu tuo käden turvotus ja liikevajaus - yllytän sinua ettet vain alistu kohtaloosi vaan valitat niistä, josko vaikka saisit fyssaria ja lymfaa ja niistä apua noihin vaivoihin. Jos me naiset vain kiltisti kestämme kaiken mitä syöpä jälkeensä jättää, mikään ei parane.
Jaksatko lähteä isäsi mukaan lääkäriin? Voi olla että niitä lääkkeitä joutuu vaatimaan tiukkaan sävyyn. Jostain syystä kun tässä maassa edelleen alilääkitään kipua riippuvuuden pelossa silloinkin kun sillä riippuvuudella ei luulisi enää merkitystä olevan.
Lähetä kommentti