Tänään tuli ammattiliittoni Pardian jäsenlehti ja siinä pisti silmään artikkeli osa-aikalisästä. Tämä työn keventämismuoto on ainakin minulle aivan uusi asia.
Osa-aikajärjestelmä mahdollistaa henkilön siirtymistä kokoaikatyöstä osa-aikatyöhön. Systeemi toimii samalla periaatteella kuin vuorotteluvapaakin- työajan vähennetylle osalle pitää palkata työtön työnhakia, muttei välttämättä samaan työtehtävään mistä työaikaa on vähennetty.
Lisän maksamisen edellytyksenä on sopiminen työnantajan kanssa asiasta, työ-ja elinkeinotoimiston suostumus (maksavat lisän) ja että henkilön kokoaikainen palvelusuhde on kestänyt vähintäin vuoden ennen osa-aikatyöhön siirtymistä. Työaikaa tulee vähentää 40-60 prosenttiin kokoaikatyöstä. Työnantajan kanssa voi sopia, miten työajan lyhennys toteutetaan. Mahdollista on lyhentää päivittäistä työaikaa, tehdä lyhennettyä työviikkoa tai olla esimerkisi viikon työssä ja viikon vapaalla.
Osa-aikalisäjärjestelmän kautta henkilö saa osa-aikatyön palkan lisäksi osa-aikalisää, mikä on 50% henkilön kokaikatyön ja osa-aikatyön palkan erotuksesta. Lisä määritellään osa-aikatyöhön siirtymistä edeltäneen 12 kuukauden kokoaikatyön palkan keskiarvona.
Esim. Jos normaali palkka on 2400e. Osa-aikatyön palkaksi tulee 1200e ja osa-aikalisää 600e =1800e. Jos työaikaansa on vähentänyt puolella. Keskimäärin järjestelmä turvaa 75 prosenttisesti aiemman palkkatason.
Lisää voidaan maksaa enintäin 12 kuukautta. Ennen uuden osa-aikalisän mahdollisuutta on oltava taas kokoaikatyössä 12kk.
Osa-aikalisää haetaan siltä työ-ja elinkeinotoimistosta, jonka toimialueella työpaikka sijaitsee tai siltä työ- ja elinkeinotoimistolta, jonka työnhakija osa-aikalisän kautta työllistetään.
Hakulomakkeita saa työ-ja elinkeinotoimistosta. Liitteiksi tarvitaan työnantajan antama todistus osa-aikaisuutta edeltävältä 12 kk:n kokoaikatyön palkasta sekä osa-aikatyön palkasta.
Tämähän tuntuu oikein hyvältä vaihtoehdolta vuorotteluvapaalle jos työelämä alkaa tuntua liian rankalta.
Kuuluisia (?) potilaita..
-
En löytänyt (vielä) kuuluisia leukemiaa sairastavia (koska kaikki on kai
kuolleet)...
*Kuuluisia diabeetikoita: *
- Halle Berry (ihq Bond-tyttö)
- Marlon B...
2 vuotta sitten
9 kommenttia:
Tuo kuulostaa tosiaan hyvältä!
Mitäs ppp-rintamalle kuuluu? Tää toivoo hyvää!
Rk- pientä pudotusta on tapahtunut, mutta ei kylkiluut vielä törrötä ;)
Pieni pudotus riittää. Kehu itseäsi, hyvä sinä!
Kun nyt palailen töihin pitkältä saikulta, niin kiinnostaisi kuulla uudestaan, miten se sinun vähittäinen töihinpaluu meni ja kuka maksoi? Oliko niin, että vuosilomaa ei voi pitää, jos on osa-aika saikulla? Nimim. ajankohtainen asia.
Rk. Minä aloitin työt työkokeilu- nimisellä kevennyksellä. Jos oikein olen ymmärtänyt työkokeilussa saa enemmän käteen kuin osa-aikisella sairaslomalla.
Työkokeilussa saa täyden palkan, vaikka päivässä tekisi vain 4 tuntia töitä. Työnantaja maksaa tehdyistä tunneista ja loput maksaa eläkelaitos työnantajalle.
Työkokeiluun pitää hakeutua työterveden kautta, saada lääkäriltä lausunto kevennyksen tarpeellisuudesta.
Lomia ei voi pitää työkokeilun aikana, mutta säästyvätpä myöhäisempään käyttöön.
Netistä löytyy jonkin verran tietoa jos googletat.
Minusta tuo kevennetty paluu oli tosi hyvä, sai rauhassa taas perehtyä asioihin ja jäi vielä töitten jälkeen vähän paukkuja hoidella huusolliakin.
PS:
Tänään vaaka näytti 67 tasan :)
Kiitos tiedoista Tilu ja onnittelut kurinpalautuksesta ppp-asiassa. 67 on jo jotain, verrattuna viime syksyn 68,8. Siit se lähtee taas! Sinniä, vaikka et kyllä lihavalta näytäkään.
Itse sinnittelen nyt sen 70 kanssa, yritän pitää siinä tai himpun alle - varmuuden vuoksi.
Kop,kop! Ketään kotona?
Lähetä kommentti