torstai 9. helmikuuta 2012

Paikattu Molla-maija

Leikkaus on ohi.
Kaikki meni varmastikin ihan kuten käsikirjoitukseen oli merkitty. Vielä olo on kovastikin hutera ja kroppa näyttää paikatulta mollamaijalta, joka on lisäksi jäänyt rekan alle. Mustelmia on mahdottomasti ja haavat kipeät, joten kivivtystä ja kolotusta tuntuu pitkin kroppaa.

Sairaalaan menin puolelta päivin ennen leikkauspäivää, varustettuna isolla nipulla uusimpia lehtiä. Ennen osastolle menoa käväisin labrassa verikokeissa ja sitten osastolle. Sain oman huoneen, missä oli oma kylppäri ja telkkari, josta olin oikein tyytyväinen. Seuraavaksi käytiin hoitajan kanssa valikoimassa sairaalavaatteet. Mallisto on edelleen sama klassinen pyjama- aamutakki- tohvelit, kuin on ollut viimeiset 30 vuotta. Tuntuu, että osa vaatteista on jopa tuon 30 vuotta kierrossa olleita. Sitten kirurgi tuli kertomaan leikkauksesta ja piirteli tussilla koko keskivartalon täyteen mystisiä viivoja ja pallukoita. Lisäksi hän haki ultraäänellä verisuonien paikkaa vatsasta ja merkitsi myös ne tussipiirroksilla.  Tämän jälkeen kävin keuhkokuvilla.  Toinen leikkaava lääkäri kävi esittäytymässä ja hoitajat harjoittelivat uuden hoitolaitteen käyttöä.
Loppupäivä olikin vain ajantappamista.

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys. Suihkuun, karvojen ajelut, teippaukset kantapäihin ja alaselkään (estävät kuulemma hiertymiä pitkän leikkauksen ja vuodelevon aikana) , tukisukat jalkaan, leikkauspaita päälle ja esilääkitys kitusiin. Sitten jo kyyditettiin maanalaista käytävää pitkin toiseen sairaalaan leikattavaksi.
Seuraava muistikuva onkin heräämöstä. Oli mukava huomata, että katetri ja dreenit oli laitettu paikoilleen vasta kun olin nukutettuna, joten oli fiksusti vältetty näiden laiton kivistykset. Ensimmäiset tuntemukset oli, että huulet oli tosi kuivat ja hirmuinen jano. Letkuja oli tosi paljon: pissakatetri, 3 dreeniä, 2x kipupumppuja haavoihin, nestetippa, antibioottitippa, sormessa sykemittari ja haavoista tulevat anturit, jotka oli liitetty tietokoneelle, nämä mittasivat haava-alueiden happipitoisuutta ja lämpötilaa. (uusi laite, jota hoitajat olivat edellisenä päivänä harjoitelleet).  Heräämössä otettiin verikokeita, ruutattiin kipulääkkeitä tarpeen mukaan ja seurattiin tilannetta. Pientä dramatiikkaakin oli, kun tuli palohälyytys. Siinä hoitajat pohtivat, onko kyseessä tositilanne vaiko turha hälyytys. Turhia hälyytyksiä on kuulemma tullut useita taannoisen tulipalon jäljiltä. No tällä kertaa hälyytys oli turha, mutta jo heti seuraavana päivänä olikin joku käryävä hissin hihna aiheuttanut todellisen tulipalovaaran.

Yöllä pääsin osastolle. Oli erikosta, että yöllä talossa ei ollut henkilökuntaa potilassiirtoihin kuin yksi, toinen piti hälyttää kotoa, joten tämän vuoksi osastolle pääsy venyi. Matkanteko oli aika kärsimystä, kun mennä rymisteltiin epätasaista käytävää pitkin toiseen sairaalaan. Sänky oli niin leveä, että en meinannut letkuineni mahtua ollenkaan hissiin. Pelkäsin, että kaikki letkut irtoavat, kun jäivät milloin mihinkin kiinni matkan aikana.
Lopulta kuitenkin pääsin takaisin yksiööni. Tästä eteenpäin pari vuorokautta hoitajat kävivät tunnin välein katsomassa tietokoneen näyttämät lukemat, mittaamassa katetrin ja dreenien keräämät nestemäärät ja tökkimässä uutta rintaa, joten nukkuminen oli tosi katkonaista.

Seuraavana päivänä huoneeni oli kuin juna-asema, porukkaa lappasi aivan tauotta. Oli lauma kandeja lääkärikierrolla, fysioterapeutti, tutkija, joka keräsi dreeninesteitä, kandi tekemässä haastattelua, leikannut kirurgi, hoitajia tekemässä tunnittaista tarkastusta ja sairaala-apulaisia tuomassa neteruokaa ja siivoamassa. Lisäksi mies ja pojat kävivät katsomassa. Pojat olivat vähän järkyttyneen näköisiä, taisin olla melko hurja näky maatessani siinä letkuineni.

Pikkuhiljaa päivien edetessä pääsin eroon letkuista. Onneksi dreenienkin tuotto kävi lopussa niin pieneksi, että nekin kaikki poistettiin ennen kotiinlähtöä. Verisuonet olivat taas kovilla. Käsivarret ovat aivan mustelmilla, kun kanyylien lisäksi verikokeita piti ottaa joka päivä, eikä toimivia suonia tahtonut enää löytyä. Päivärytmiin kuului lisäksi fysioterapeutin määräämä uimarenkaan puhallus, tämä kuulemma estää keuhkokuumeen syntymistä. (Keuhkokuume on vaarana pitkän vuodelevon aikana) Myös pientä jumppaa piti harrastaa.

Viimeisnä sairaalapäivänä poistettiin napatikit, joistain kohdista haava ei kylläkään ollut aivan ummessa, mutta tikit kuitenkin poistettiin ja napa teipattiin. Hoitohenkilökunta oli todella ystävällistä ja hoito hyvää, joten pyysin miestä hakemaan saherkakun hoitajille lähtöpäivänä. Mukaani osastolta sain tukiliivin vatsan ympärille ja rintaliivit, jotka tukevat leikkaushaavoja.

Lopputulos
Uusi rinta ei nyt ole kovinkaan kummoinen, mutta en suuria siltä odottanutkaan. Aluehan on vielä kovin turvoksissa ja haavat tuoreita, joten näkymä ei ole mitenkään kaunis. Lisäksi rinnathan ovat vielä aivan eriparia, mutta asia paranee aikaa myöten. Kirurgit lupasivat jos rinnat ovat vielä kovin eriparia uuden nännin tekovaiheessa, voidaan tehdä pieni korjausleikkaus.
Mutta mahtava yllätys oli miten upean vatsan sain! Kaikki ylimääräinen löllö on poissa ja vatsa on niin litteä ja pinkeä, että soi. Vaikka toipuminen on hitaampaa ja kivut suuremmat tällä menetelmällä kuin jos uuden rinnan tarpeet olisi käännetty selästä, taidan silti tuon vatsan takia kärsiä vähän extraa ilomielin.

Nyt kotona otan vielä kovin iisisti, lähinnä makoilen ja katselen telkkua. Kovin pitkään en vielä jaksa olla pystyasennossa, mutta sairauslomahan on sitä varten, että saa hyvällä omallatunnolla  huilia. Onneksi muutossa hankittiin uusi sänky, mikä on tavallista korkeampi ja varustettu moottorilla, joten nukkuma-asentoa saa hyvin säädeltyä ja ylösnousu on helpompaa. Särkylääkkeitä nappailen ja nekin varmasti väsyttävät ja tekevät vähän huteran olon. Kivuista huolimatta olen tyytyväinen, että leikkaus tehtiin.

Nyt pitää taas mennä vähän vaakatasoon. terkkuja kaikille!

6 kommenttia:

Nina kirjoitti...

olipas valaiseva ja seikkaperäinen kertomus:) Hyvä että asenne on kohillaan. Kipulääkettä on turha säästellä eli popsi vain niin kauan kuin kipua piisaa, nimittäin tutkittua tietoa on sekin, että kipu heikentää haavan paranemista:)Tsemppiä toipumiseen!!

Tilu kirjoitti...

Kiitos. Olen samaa mieltä, ettei kärsimys jalosta, vaan tekee kiukkuiseksi ;)

rk kirjoitti...

Huh, rankalta kuulosti, mutta onneksi on ohi ja olet jo toipumassa!
Kyllä se kipu ajan kanssa hellittää, mustelmat häviävät ja arvet vaalenevat, ja jos uusi vatsa on ilon aihe, niin nauti siitä!
Mahdollisimman helppoa ja pikaista toipumista! Katse kohti kesää ja avarampia kaula-aukkoja :)

Tilu kirjoitti...

Kiitos rk. Päivä päivältä olo on pikkuisen parempi.

Terhi kirjoitti...

Kiitos oikein hyvästä selostuksesta :) Litteä vatsa kuulostaa hyvältä ja kivutkin varmasti kestää, kunhan ei tule mitään tulehduksia. Ja onneksi on kipulääkkeitä.

En ollutkaan aiemmin kuullut, että kipu heikentää haavojen paranemista. Täytyykin pitää mielessä tuo, ettei kärsimys jalosta, vaan tekee kiukkuiseksi ;)

Mahdollisimman pikaista paranemista ♥

Tilu kirjoitti...

Kiitos kaima.