lauantai 28. tammikuuta 2012

Korjausleikkausta odotellessa

Keula kohti uutta kokemusta.
Onpa vierähtänyt tovi jos toinenkin viimeisestä postauksestani tänne. Tässä välissä on tapahtunut elämässämme suuria muutoksia. Luovuimme omakotitalostamme ja samalla irtauduin paljon iloa antaneesta puutarhastani. Puutarha- vaikka sen suunnittelu ja hoito toi paljon iloa ja tyydytystä kauneudenkaipuuseeni, oli se samalla suuri työmaa. Viime kesänä mittani tuli täyteen. En enää jaksanut panostaa puutarhaan sen vaatimaa määrää, enkä missään nimessä halunut sen joutuvan huonolle hoidolle, joten päätimme myydä talomme. Kaipa syöpähoidotkin ovat yhtenä tekijänä iän karttumisen lisäksi, ettei enää tuntunut puhtia riittävän kaikkeen. Nyt voimme huoletta lähteä mökille vaikka pidemmäkisikin aikaa, eikä tarvitse kantaa huolta talon ja puutarhan hyvinvoinnista.

Loppuvuosi menikin muuton ja remontin merkeissä. En ehtinyt osallistua edes pallopäiden pikkujouluun Tampereella, mutta onneksi Tiina oli tehnyt hyvän pöytäkirjan. Pöytäkirjaa lukiessa pääsi hyvin mukaan tunnelmaan.

Nyt olen pitänyt muutaman päivän lomaa, huilinut ja keränyt voimia tulevan korjausleikkauksen varalta. Menen sisälle TYKSiin 31.1. ja leikkauspäivä on seuraava eli 1.2. (hui, aika pian)
Tamofenin lopetin jo jouluna, koska leikkauskutsussa käskettiin lopettamaan lääkitys kuukautta ennen. Lääkityksen lopetus aiheutti samat vaivat kuin aloituskin, kuumat aallot ja hikoilu lisääntyi taas huomattavasti.  Johan tässä välillä oireet jo olivatkin lievemmät. Lisäksi lopetin kalaöljykapselien nappaamisen, koska jostain olin lukenut, että ne saattavat huonontaa hyytymistekijöitä ja näin lisätä vuotoa leikkauksessa.
Uuden rinnan ainekset leikataan vatsamakkarasta, joten ehkäpä saan uuden rinnan lisäksi litteän vatsan ;)

Kirjoittelen kuulumisia kunhan leikkaus on ohi.
Vointeja kaikille.

4 kommenttia:

Nina kirjoitti...

tsemppiä kovasti leikkaukseen ja toipumiseen! Oman surunsa varmasti puutarhasta ja talosta luopuminen aiheuttaa, mutta tärkeintä että on sinut itsensä ja valintojensa kanssa. Kirjoituksestasi kuitenkin se huokuu että näin on:)

Täällä tamoksifeenia popsitaan jo "yli puolivälin" etapilla . Isommilta oireiluilta olen säästynyt mutta turvottelusta kyllä jo haluaisin luopua:)

Oikein ihanaa talven jatkoa sinne suunnalle ja jos jakselet niin kiva olisi leikkauksen jälkeisiä tunnelmia välillä lukea.

betty kirjoitti...

Onnea leikkaukseen ! Alku on varmaan hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo, ehdottamasti hyvä ratkaisu.

Voin täysin ymmärtää talosta ja pihasta luopumisen, vaikka puutarha on ollut mulle henki ja elämä, niin olen miettinyt samaa. Ei jaksa samalla lailla, ja myös toisaalta arvot ovat muuttuneet, pihalla raataminen on todella kivaa, mutta ei perheen, ystävien, koiran, muiden harrastusten kustannuksella. Varsinkin kun teillä on mökki ja vene, kyllä puuhaa riittää.

Kerrothan kuulumisia ! Peukkuja pidän pystyssä täällä !

rk kirjoitti...

No voi kökkö, kaikki hävis mitä kirjotin. Pointti oli kuitenkin se että hui huomenna jo! Toivon onnistunutta leikkausta ja pikaista toipumista sen jälkeen!
Kiitos päivityksestä ja onnea uudelle mökimmälle ja meremmälle elämälle!

Terhi kirjoitti...

Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin ja toipuminen on jo hyvässä vauhdissa. Koska itse harkitsen juuri tuota samaa ratkaisua, mielelläni kuulisin ihan realistisen kertomuksen siitä, miten toivut ja oletko tyytyväinen. Kunhan jaksat :)