sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Kolmen vuoden kontrolli oli viime viikolla. Mammot ja ultrat näyttivät kuulemma hyviltä, joten taas voi suunnata ajatukset kohti kesää ilman peikkoja polulla.  Tässä kolmannen vuoden kontrollissa ei ole lainkaan lääkärikäyntiä, vaan kuvien jälkeen saan Tamofen reseptin postissa kotiin. No, eihän ne lääkärikäynnit kovinkaan perusteellisia tutkimuksia ole sisältäneet, mutta olisi se silti ollut kiva jos joku olisi kysynyt vointia ihan kasvokkain. Tämä on taas jokin säästökeino, sairaalat on ilmeisesti helisemässä syöpähoitojen kanssa. Uusia tapauksia tulee pilvin pimein, eikä hoitoresursseja ole lisätä. No, tietysti uudet sairastuneet pitääkin olla etusijalla ja nämä kontrollit voi viedä läpi kevyemmin. Onneksi pääsee vielä kuvattavaksi, ettei siitäkin ole säästetty. Oikein aurinkoista ja lämmintä kesää kaikille, siitähän saimme kojikset viime viikonloppuna.

3 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Hyvältä kuulostaa :) Siis onko mammon ja ultran lisäksi vielä joku kuvaus?

Oma kontrollini sisälsi verikokeet, mammon ja lääkärivisiitin. Ultrattu on vain yksityisellä silloin kun syöpä löytyi ja muut kuvaukset olivat levinneisyystutkimuksen yhteydessä. Lisäksi oli nyt tuo leikkausta varten tehty vatsan tomografia.

Harmi ettei nähty viime viikonloppuna.

Hyvää kesää! :)

Ketturouva kirjoitti...

Onnea hyvän näköisistä kuvista! Ja ihanaa kevättä.

Anonyymi kirjoitti...

Täältäkin löytyi päivitys. Hienoa että 3 v kontrolli on ohi ja kaikki taas hyvin. Uusimisen mahdollisuus pienenee vuosi vuodelta ja kolmen vuoden jälkeen ollaan jo melko turvallisella puolella. Oikein hyvää kesän jatkoa sinulle. Voi hyvin! :)