keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Italialaista disainia

Kuulumisia pitkästä aikaa.
Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku luikahtivat ohi lähes ulkona blogien maailmasta.
Isäni kuoli marraskuun lopussa. Hautajaisten järjestelyissä ja jäämistön selvittelyssä menikin kaikki liikenevä aika eikä blogien päivitykseen juurikaan löytynyt energiaa.

Vuosi sittenhän minulle tehtiin uusi rinta vatsan peitteistä ja olen ollut nännijonossa jo lähes hoitotakuun rajaaman ajan.Viime perjantaina sain puhelinsoiton sairaalasta, että olisi tarjolla peruutuspaikka nännin tekoon Raision sairaalassa. Tietysti halusin tarttua tähän pikaiseen aikaan ja eilen tuo operaatio suoritettiin. Kirjoituksen otsikossa viittaan leikkauksen suorittaneeseen kirurgiin, joka oli komea italialainen nuorimies. Eipähän jokaisen naisen rinnassa olekaan italialaista disainia olevaa nänniä ;-)
Sairaalareissussa menikin koko eilinen päivä, vaikka päiväkirurgisesti homma hoidettiin. Aamulla oli määrä ilmoittautua kello kahdeksaksi sairaalaan ja sairaalavaatteissa odoteltiin vuoroamme useampikin leikattava. Välillä käytiin saamassa tussipiirroksia leikattaviin kohteisiin, saatiin esilääkityksiä ja selailtiin lehtiä.
Leikkaussalissa kurjinta oli tipan laittaminen. Taaskaan sopivaa suonta ei tahtonut löytyä ja kahden hoitajan kaiveltua aikansa paikalle kutsuttiin nukutuslääkäri, joka sentään toisella yrittämällä sai tipan paikoilleen. Sitten sainkin rentouttavaa troppia ja loppu sujuikin mukavasti. Toista tuntia kimpussani hääri kaksi kirurgia, tämä Salvatore muotoili nänniä ja toinen korjaili koirankorvaa lonkallani (= vatsasiirteen leikkauksessa "kavennus" ei ihan mennyt hyvin, vaan lonkalle jäi sellainen ylimääräinen tiitti). Tikkien ja teippausten jälkeen pääsinkin aamukaffelle ja sämpylälle, tarjosivat vielä konjakkiryypynkin. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja palvelu pelasi. Tämän päivän olen vielä viettänyt saikkua, mutta huomenna alkaa taas työt.
Nyt odotellaan viikon päästä tikkien poistoa ja jonotellaan nännin tatuointia.

Hyvää ystävän päivää kaikille lukijoille ja voikaahan hyvin.

4 kommenttia:

Terhi kirjoitti...

Oli kiva löytää päivityksesi :) Odottelen josko seuraavan puolen vuoden sisällä tulisi kutsua tuohon samanlaiseen uuden rinnan teko-operaatioon. Mutkina matkassa ovat napatyrä ja liikaakin materiaalia tuossa vatsalla..

Hyvää ystävänpäivän yötä ja vointia.

pirtsikka kirjoitti...

Myöhäiset ystävänpäivätoivotukset !
Onnea italialaiselle disainille ! Mistä se nänni tehtiin - olemassaolevasta vai otettiin jostain ?
Otan osaa isäsi poismenoon. Vaikka kuinka ymmärtää, että lähdettävä täältä jokaisen aikanaan on pois, on se suru kuitenkin oman aikansa läsnä.
Kaikkea hyvää Tilu ja oli aivan ihanaa kuulla sinusta !
pirtsikka

Kitsune kirjoitti...

Kiva lukea kuulumisiasi, vaikka joukossa oli ikäviäkin - osanotto isäsi poismenon johdosta.

Hienoa että korjausoperaatio on edennyt niin pitkälle että oikein disain-nänninkin olet saanut. :)

Aurinkoista kevättä!

Tilu kirjoitti...

Kiitos osaanotoista.

Pirtsikka, se nänni jotenkin nipistettiin tikeillä ihan siitä paikalla olevasta nahasta. On siinä jotain leikeltykin, koska haavoja on nappulan molemmin puolin.