sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Paholaisen luku

Perhana sanon vaan. Meillä pojat olivat viikonlopun poissa ja me miehen kanssa vietettiin laatuaikaa ja herkuteltiin koko viikon vaihde ja heti se näkyy puntarissa. tällaisena paholaisen lukuna Hitsi!
Perjantaina oltiin leffassa katsomassa Julia Robertsin uusinta elokuvaa, Eat Pray Love- Omaa tietä etsimässä.
Oikein mukava elokuva, kauniita maisemia, ihmissuhdekiemuroita ja henkisen tasapainon etsimistä. Mukana oli myös juuri sopivasti romantiikkaa.
Lauantaina lähdettiin heti aamusta laittamaan mökkiä talvikuntoon ja siivoilemaan sieltä remontin jälkiä. Saaristossa oli jo vähän luntakin, mutta päivän mittaan se kyllä suli kaikki pois. Mökillä saatiin sisustettua uusi makuuhuoneemme ja päätettiinkin jäädä sinne yöksi. Oli oikein mukavaa ja rauhallista, mutta herkuttelun suhteen olisi voinut olla vähän hillitympi.
Nyt täytyy taas ottaa ryhtiliike ja tiukentaa kuuria, että pääsee edes viime sunnuntain tasolle takaisin. Täytyy kai hakea jostain niitä Sannan närhenmunia näytille.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No voi sun kanssas! Mutta tuosta älä ole milläsikään, nautit mökillä hyvästä olosta ja ruuasta ja se on pääasia! Palaat sitten ruotuun, jos vielä on tarvetta. Olet kuitenkin pitänyt niin tasaisen kurinalaista ruokavaliota, että pienestä "joustosta" emme sinua moiti. Äläkä moiti itsekään.
Minä olen vihdoinkin muistanut sen juustohöylän koko viikon ja luvut ovat: 81 kg ja BMI 25,6. Jätin yöpaidan päälle mitatessa, että on jotain mistä vähentää pahan punnituksen varalle! Vaikka eipä tuolle minun vaa'alle merkitse näköjään mitään, onko paitaa vai ei. Viisari liikahtaa vain täysille kiloille.
Kun olen joutunut juomaan taas sitä teepussien liotusvettä ihan tarpeeksi, niin paninpa vähäksi aikaa omaksi ja ehkä muidenkin iloksi tai kiusaksi blogiini kuvan tänään leipomastani omenapiirakasta! Vien sen huomenna töihin, mutta sainpahan itse edes ihanat tuoksut. Huokaa ja kuolaa.

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Siis oonko ymmärtänyt oikein, että Ärkoolta lähti sitten heti kerralla kaksi kiloa..? Vautsi! Tilun taas oli jo aikakin vähän naatiskella! Repäsevä otsikko ja näyttävä numero ;)

olga kirjoitti...

Älä masennu pienestä takapakista. Tärkeintä on, ettet nyt luovuta. Välillä on pakko herkutella. Ja koska olet onnisutnut viettämään laatuaikaa miehesi kanssa, pieni repsahsus ei haitta varmaankaan. Hyvin olet muuten jaksanut pitää ryhtiliikettä yllä :)

tiina kirjoitti...

Kyllä tuollaisena luksusviikonloppuna on saanut vähän herkutellakin. Nyt sitten vaan taas ruotuun, vaikka vähitellen.

Oma tulos oli viime viikkoiseen verrattuna +/- 0, siihen ollaan tyytyväisiä. Eilen vaaka näytti vielä kiloa vähemmän, mutta tänään aamulla punnituksessa ei sormukset lähteneet sormesta, täytynee ottaa punnitusajaksi vaikka tuo ilta niin saa kauniinmpia lukemia:)

Mukavaa (työ)viikkoa!

Kitsune kirjoitti...

Älä sure, takapakkia on tullut täälläkin. Tänä aamuna en edes muistanut punnita, mutta perjantaisen tuloksen perusteella olen melkein takaisin lähtöpisteessä vaikka viikolla en edes herkutellut... moisesta tuloksesta motivaatio kieltämättä kärsi siinä määrin että tämä päivä menikin sitten syödessä.

Unknown kirjoitti...

"Sannan närhenmunat näytille", hih.

Mun tulos tällä viikolla:
-2,4kg. Yhteensä siis kolmessa viikossa -10,3kg.
Hullua, mutta totta :)

Mutta multa saakin lähteä, kun sitä on niin paljon. Jos joltain teiltä lähtis näin paljon kolmessa viikossa, niin teitä ei olis varmaan olemassakaan enään.

Mielitekoja on tosiaan ollut nyt tällä viikolla ja varsinkin kun alkoi menkat... ihan hullua, ruokaa näkee vain joka puolella ja eilenkin tuijottelin kuola suunpielessä markkinoilla kun vastakkaisen kiskan setä veti pitsaa.. enpä muistanutkaan kuinka juusto venyy niin pitkäksi. Höhhelis. Mutta mielitekoja vain, kovana olen pysynyt ja meinaan pysyäkin. Helpolla tämä ylipaino on tullut ja helpolla sitä ei näköjään pois saa.
Eteenpäin, sanoi mummo (taas) lumessa :)
Tsemppiä kaikille ens viikkoon ja närhenmunat esille!

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Hyvä Sanna :) Pidät nyt ensin tähtäimenä sitä reissua ja sitten kehität uuden välietapin ;) Joudut ehkä reissun jälkeen aloittamaan alusta - mutta kyllä siellä ainakin pitäisi tuoreita hedelmiä ja kasviksia riittää.

Minäpä tästä kohta lähden varsinaiselle painonhallintaretkelle - Fazerin karkkitehtaaseen...

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut Sanna! Olen n-i-i-i-n ylpeä sinusta! Nyt et kyllä anna periksi tuon tuloksen jälkeen - ET !
Reissussa sitten nautiskelet paljon ihania hedelmiä ja eksoottisia mehuja, vähän grillattua fisua tai muuta meren öttiäistä! Ja sitten kotona taas jatketaan - mieluummin jollain muulla kuin niillä Bona-velleillä, vai mitä ne on! Mutta vähäx oot hyvä: - 10,3 !
Tuo on asiaa, mitä Tee sanoi osatavoitteista. Mulla ensin BMI sinne "normaalin" puolelle ja sitten - toivoo, toivoo - vielä 3 kg siitä alas. (Näen kohta painajaisia vihreästä teestä!)
Iloista viikon jatkoa, nauti pitkään hyvästä tuloksestasi!

Tilu kirjoitti...

Tosi on, että motivaatio laskee kun tulee jo menetettyjä kiloja takaisin :(
Sannalla näkyy olevan hyvä vauhti päällä, hienoa.
RK hyvä kun muistutit pitää taas lisätä tuon vihreän teen litkimistä.
Teellä alkaakin itsekurin koetus jos Fazerilta tulee osteltua houkuttimia.

Eikun hyviä unia kaikille!

betty kirjoitti...

Siljan herkuilla kyllästettynänä painan enemmän kuin aloitettaessa. Joten motivaatio hukassa - juu. Oon miettinyt, mistä sen motiveissonin kiskaisisi, ehkä joku kaamea ihmedieettikidutus vähän aikaa, niin että putoais pari kiloa josta pääsis taas sitten uuteen alkuun. Jos vaan jaksais.

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

En sentään ostanut muuta kuin tikkarilaatikon (en välitä itse hedelmätikkareista) päiväkotiviemisiä varten - tosin suklaata nyt on silti vielä reilusti kotona...

Sen verran taas siellä Roosa nauha -luennollakin painotettiin painonhallintaa yhtenä tärkeänä rintasyövän uusimista ehkäisevänä keinona, että josko siitä sitä motivaatiota..

Anonyymi kirjoitti...

Panen häpeäni tänne piiloon, ettei henkseleitään paukutteleva Sanna niitä löydä: 81,5 kg, BMI 25,7! Puoli kiloa lisää, eikä auttanut edes yhdellä jalalla seisominen. Enkä pitänyt Tiinan eilen lupaamaa karkkipäivääkään! Epistä. No tiedänhän tuon itsekin, annokset jäivät taas "höyläämättä". Voi p---e!
Mutta - parempia tuloksia muille ja eikun lenkille taas. Mielessä on Kitsun ja Teen Biomedicumissa oppima painon hallinnan tärkeys näissä syöpäasioissa(kin). Kovaa kuria ja närhen munia!
Aurinkoista sunnuntaipäivää kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

P.s. Kävin lenkillä ja sataa tihuutti koko matkan, et se siitä auringosta!

Unknown kirjoitti...

Siis, kyllähän mä nyt jo osaan täältä löytää nämä sun viestit!!
Voi höhhelis sentään sun kanssas.
Juotko tarpeeksi? Ai niin joo...lipi-lipi-pussiliotusvettähän taisit juoda?
Kyllä se siittä vielä lähtee, sanon ma.

Pau-Pau, vaaleanpunaiset henkselit paukkuu? Uskotko?

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Laitetaanpa tänne jatkoksi oma, aika yllättäväkin tulokseni, joka on -600g ja BMI 26,2. Ja paino on lipsumisista huolimatta laskenut hiukan koko perheellä :) Tarkoitushan onkin saada aikaan pysyviä muutoksia ;)

Kitsune kirjoitti...

Yllättävä oli tulos täälläkin, koska vielä viikolla vaaka näytti että viimeksi takaisin tulleet satagrammaset olivat edelleen jäljellä, enkä jaksanut sitten kauheasti laihdutuksesta tällä viikolla innostuakaan.

Mutta tänä aamuna sitten yht'äkkiä vaaka näytti kauniimpia lukemia kuin aikoihin. Paino oli tullut alas, ja vielä aiempaa alemmaskin -400 g. BMI on nyt 24,6. Omaan tavoitteeseen vielä nelisen kiloa matkaa, ja jos tämä tahti jatkuu, hyvä jos jouluksi siihen pääsen.

Unknown kirjoitti...

Meijän "painonvartija" on nyt hukkantunut jonnekin, kun ei ole uutta kirjoitusta ja punnausta tullut. Minäkin osallistun jo tänään tähän punnaukseen, kun en ollut missään markkinoilla tänään.
Eilisistä lipsahduksista huolimatta....

Tämän viikon tulos -2,8kg.
Kokonaispudotus -13,1kg.
Eipä ihme, että housutkin alkaa jo tippumaan :) :) :)
Näillä eväillä jatketaan! Tsemppiä tulevaan viikkoon!!

Anonyymi kirjoitti...

Blogiemännän on varmaan tuuli vienyt, kun on liikaa hoikistunut!
Sannalle taas isot onnittelut, kun olet jaksanut niiden vellien kanssa! Hieno tulos, olet viinisi ansainnut!

Tee ‎| teehki@gmail.com kirjoitti...

Hyvä Sanna :)